Mar 09

Kaikenikäisten poikien messuilla tuli käytyä lauantaina ja tässä katsaus mitä messuilla oli nähtävillä. Messut järjestettiin Helsingin Katajanokalla Wanhassa Satamassa ja olivat järjestyksessään toiset Toys4Boys-messut. Messutilan käytävät olivat täytetty mukavan kattavalla valikoimalla teknisiä laitteita, jotka pääsääntöisesti kiinnostavat miehiä ja poikia ikään katsomatta. Mukana oli autoja, pelejä, hifiä, hilavitkuttimia ja ennen kaikkea Rock Band -peli pelattavana ja kokeiltavana Xbox 360 -konsolilla. Lue lisää »
Muita samanlaisia juttuja

Loading ...
Mar 04

Tänään vasta tajusin, että tulevana viikonloppuna on tulossa Toys4Boys-messut Wanhassa Satamassa. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyssä messussa vieraili kahden päivän aikana yli 8000 kävijää.
Ehkä mielenkiintoisin esittely messuilla tulee olemaan Rock Band -pelin lanseeraus Xbox 360:lle, jolla pääsee haastamaan sellaisia julkkiksia kuin Aki Linnanahde, Ville Pusa, Heikki Paasonen, Lauri Nurkse, Tuomas Wäinölä ja Lauri Porra.
Xbox:lla pääsee myös kokeilemaan seuraavia pelejä: Army Of Two, Burnout Paradise, Lost Odyssey, Halo 3, Mass Effect ja Project Gotham Racing 4. Paikanpäällä voit myös haastaa Suomen ensimmäisen(?) peliammattilaisen Erno “FinPro” Kurosen, joka tienaa elantonsa tällä hetkellä pelaamalla ajopelejä Berlin Allianz -tiimissä.
Muuten odotan messuilta hyvää osanottoa myös kotiteattereista ja muusta viihde-elektroniikasta. Messujen edustajalista onkin ihan kohtuullinen ja mukana myös esimerkiksi uusi Audi A4 Avant.
Viime vuoden messuista voit lukea Killin vanhasta blogista, josta löytyy myös kuvia ja alla vielä mukava video Ykkösiä ja Nollia blogin ylläpitäjältä OP Komoselta.
Nyt voit lukea tekniikanihmelapsi.com:n raportin vuoden 2008 messuista.
Linkit
Muita samanlaisia juttuja

Loading ...
Mar 01

Kuulokearvosteluiden toisena osallistujana on Creative HQ-1900 kuulokkeet. Nämä kuulokkeet on mainostettu lähinnä DJ- ja kotistudiokuunteluun, mutta myös matkakäyttö mp3-soittimen kanssa on mahdollista. Tässä artikkelissa käydään kuulokkeiden rakenne ja käyttö tarkemmin läpi. Mukana myös kuvia kuulokkeista ja arvio kuinka hyvin ne toimivat matkakäytössä, vaikka eivät siihen suoraan olekaan suunniteltu. Lue lisää »
Muita samanlaisia juttuja

Loading ...
Feb 25

Sennheiser on tunnettu kuulokkeiden valmistaja ja minulla on ollut kuukauden päivät testauksessa kevyet kannettavat PX 100 kuulokkeet. Olen vertaillut kuulokkeita aikaisemmin hankkimiin Koss PortaPro kuulokkeisiin. Viimeisimpänä testijoukkoon on myös ennättänyt Creativen HQ-1900 kuulokkeet. Tässä artikkelisarjassa tulen vertailemaan näitä kaikkia kolmea kuuloketta keskenään. Tässä ensimmäisessä artikkelissa käyn läpi miltä Sennheiser PX 100 kuulokkeet näyttävät ja miten niiden käyttö luonnistuu. Artikkelissa on myös runsaasti kuvia, joten jatka lukemista, jos haluat tietää enemmän näistä testeissä hyvin pärjänneistä kuulokkeista.
Lue lisää »
Muita samanlaisia juttuja

Loading ...
Feb 04

Optoma on tuonut markkinoille uudet DLP-projektorit, joista Full HD 1920×1080 tarkkuuteen pystyvä HD800X on hinnoiteltu varsin edullisesti 1599 euroon. Toinen uutuusmalli on 720p-resoluutiota toistava HD700X, jonka hinta on myös mukavan alhainen 749€. Molemmista löytyy ainakin yksi HDMI-liitäntä ja HD800X toistaa myös ongelmitta 1080p24-signaalin.
HD800X pitäisi olla käytännössä melkein sama malli kuin aikaisemmin hyvin testeissä menestynyt HD80. Teknisissä tiedoissa eroina löytyy pienempi kontrasti (10000 vs. 5000) ja hitusen pienempi valoteho (1300 vs. 1200). Myös lens shift on jätetty pois halvemmasta HD800X-mallista, jolla on saatu pienennettyä optiikan valmistuskustannuksia.
Itse kävin syksyllä Helsinki High End & Hifimaailma 2007 -messuilla katsastamassa Highendstudion huoneessa Optoma HD80 projektorilla King Kong elokuvan HD DVD -versiota ja täytyy sanoa, että se oli parasta videoprojektori kuvaa, jota olen koskaan nähnyt. Samoilla messuilla oli myös testivoittoja niittänyt JVC D-ILA HD-1 Marek Soundin -osastolla. Itse pidin Optoman kuvaa jopa parempana, mutta tarkempaa vertailua oli mahdoton tehdä erilaisista huoneista ja testimateriaalista johtuen.
Jos HD800X:n kuvanlaatu ja ilmoitettu kontrasti on käytännössä lähelläkään HD80-mallia, niin on vaikea enää suositella muuta kuin Full HD tykkiä kotiteatterikäyttöön. 27/29 dB melutasokaan ei taida olla esteenä HD800X:n hankkimiselle, vaikka markkinoilla on kyllä hiljaisempiakin Full HD -projektoreita.
Optoma HD800X tekniset tiedot
| Natiivi resoluutio |
1080p (1920 x 1080) |
| Kontrasti |
5000 (On/off) |
| Melutaso |
27 dB Standard mode / 29 dB Bright mode |
| Valoteho |
1200 ANSI lumen |
| Väripyörä |
7 x segmenttiä, 6 x nopeus |
| Heittosuhde |
1.85 - 2.22:1 |
| Zoom |
1.2 |
| Sisääntulot |
2 x HDMI 1.3 : 1080p/i, 720p, 576p/i, 480p/i
1 x DVI : Scart RGB, PC, yPbPr, 1080i, 720p, 576p/i, 480p/i
Component : 1080p/i, 720p, 576p/i, 480p/i
1 x S-video
1 x Composite
1 x RS232: Control |
| Takuu |
2 vuotta |
| Lampun takuu |
6kk tai 1000 tuntia (kumpi tulee ennen täyteen) |
| Mitat (l x s x k) |
411 x 311 x 116mm |
| Paino |
4.5kg |
Linkit
Muita samanlaisia juttuja

Loading ...
Jan 07

Pioneer KURO -malliston taulutelevisiot ovat monta kertaa valittu parhaiksi televisioksi. Nyt Pioneer on lyömässä omaa parasta tuotettaan uudella prototyypillä, jossa musta on täysin mustaa. Uudessa Project KURO -koodinimellä valmistuvassa plasmassa on saatu kuvapisteet sammutettua kokonaan, kun ruudulla esitetään mustaa. Näin plasmasta ei voida mitata lähtevän valoa laisinkaan. Samalla uusi televisio on myös maailman ohuin plasma 9mm paksuudellaan. Kuvakoko prototyypissä on 50 tuumaa, joten ihan pienestä kehitysversiosta ei ole kyse.
Project KURO on esillä CES 2008 -messuilla ja taas kerran Gizmodo tarjoaa parhaat kuvat. Kuvista mustan tasoa voi suuntaa antavasti verrata nykyiseen parhaimpaan KURO-malliin. Tietenkin kameran optiikka ja oman näytön säädöt vaikuttavat kuvanlaatuun, mutta kyllä tekniikka kuulostaa sen verran uskottavalta, että tämän mustemmaksi kuva ei voi kai mennä. Vielä kun tietäisi - ja näkisi - miten hyvin kirkkaus on saatu tähän plasmaan toteutettua. Se kun meinaa olla plasmoissa huonompi verrattuna LCD-televisioihin. Näyttää siltä, että plasmatelevisiot pystyvät vielä kehittymään paljon ja pysymään markkinoilla pitkään. Ainakin Pioneerin mallit.
Linkit
Muita samanlaisia juttuja

Loading ...
Dec 30

Samsung tuo 2008 tammikuun CES-messuilla näytille 31″ tuumaisen OLED-näyttönsä. Massatuotannosta ja hinnasta ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa, mutta luulisi hinnan olevan aika korkea, kun jo myynnissä oleva Sonyn 11″ XEL-1 maksaa Japnissa 1700$. Samsungin näyttö on Sonyn tapaan hyvin ohut 4,3mm ja sen pitäisi kestää 35 000 tuntia katselua. Tämä tarkoittaa yli 12 vuotta kahdeksan tunnin päivittäisellä käytöllä. Oma edesmennyt Finluxin 14″ kuvaputkenikaan ei kestänyt niin kauan, kunnes näytti pelkkää mustaa kuvaa. Sähköä 31″ OLED kuluttaa Samsungin mukaan vain puolet tavallisesta 32″ LCD-näytöstä.
Samsungilla on myös olemassa prototyyppi 40″ OLED näytöstä, mutta massatuotantoon suuremmat mallit ehtivät vasta vuonna 2010. Näyttää siltä, että kestää vielä hetki ennen kuin LCD- ja plasmatelevisiot korvataan uudemmalla ja paremmalla OLED-tekniikalla. Mielenkiinnolla jään kuitenkin odottamaan uusien näyttötekniikoiden kehitystä lähivuosina.
Linkit
Muita samanlaisia juttuja

Loading ...
Viimeiset kommentit