3D-televisiointi etenee, mutta kohtaa haasteita

kotiteatteri, video 16 Kommenttia »

3D on jo tullut teattereihin ja teknologiaa kehitetään parhaillaan myös kotiteatteriin. Kehitys ei kuitenkaan näytä tyssäävän televisioinninkaan puolella vaan Englantilaisella Sky-televisioyhtiöllä on visioita kolmiuloitteisista televisiolähetyksistä. 3D-kuva luotaisiin televisioon samanlaisella teknologialla kuin nykyisin teattereihin ja tulevaisuudessa Blu-Ray-levyillekin, joten televisiota katsottaisiin polaroivilla laseilla.

Sky, joka on myös tuonut digitaalisia televisiopalveluita Englantilaisille, ilmoitti aikomuksistaa 3D televisioinnin kehittämiseksi vuotuisessa Digital TV Groupin kokoontumisessa Lontoossa. Skyn mukaan 3D:llä kuvatun televisiomateriaalin tuottaminen ei olisi kallista vaan kuvaamiseen käytetään kahta vierekkäin olevaa kameraa, jotka näin tuottavat 3D-stereokuvan.

3D:n tulemiseen televisioihin on kuitenkin tällä hetkellä kaksi suurta ongelmaa. Tuottajat eivät ole sopineet 3D-standardeista ja markkinoilla on useita eri tahoja, jotka kehittävät omia teknologioitaan. Toinen ongelma on se, että kuluttajien televisiot eivät välttämättä pysty näyttämään 3D lähetyksiä sen päällekkäisten signaalien takia.

Suurempi ongelma kuitenkin näistä on juurikin kuluttajat ja tyypillinen muna ja kana ongelma. Kuluttajien pitäisi ostaa uutta laitteistoa ja 3D-lähetyksiä ei kuitenkaan ole näkyvissä aivan lähiaikoina. Sinänsä ongelma on ollut lähes sama kuin nykyisin HDTV-kanssa. Itseäni ainakin juuri HD-televisiot ostaneena kirpaisi suuresti jos nykyinen Sony jäisi näin pian vanhaksi.

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (1 votes, average: 3 out of 5)
Loading ... Loading ...

Dolbylta uutta 3D videotekniikkaa kotiteatteriin

kotiteatteri, video 5 Kommenttia »

dolby

Dolby, joka on tunnettu ääniteknologian puolelta kuten Dolby Stereo, Dolby Digital ja uusimmista Dolby TrueHD äänikodekeistaan on astunut mukaan taisteluun 3D videoteknologian kehityksestä. Dolby aikoo esitellä uutta 3D teknologiaansa tämän buoden CES-messuilla. Dolbyn mukaan teknologia toimisi nykyisillä standardeilla 3D näytöillä.

Vastaavaa teknologiaa on kehityksessä mm. Panasonicilla, mutta heidän teknologiansa tulisi todennäköisesti vaatimaan uusien näyttöjen ostamista.  Olisi kuitenkin hauska saada tällekin puolelle lisää kilpailua ja etenkin on mielenkiintoista kuinka Dolby tulee onnistumaan ensimmäistä kertaa kotiteattereissa videoteknologian kanssa. Kieltämättä Dolbyn kokemus stereoäänien tuottamisen kanssa voi auttaa 3D kuvan tuottamisen kanssa. Nähtäväksi jää kuinka Dolby tulee onnistumaan yrityksensä kanssa.

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (5 votes, average: 4.2 out of 5)
Loading ... Loading ...

Wii Fit - Nintendon tasapainolauta ja peli testissä

konsolit, pelit, video 5 Kommenttia »

Wii Fit

Nintendo taisi lyödä kultasuoneen, kun se kehitti Wii Fit -tasapainolaudan ja sen mukana tulevan Wii Fit -pelin. Peli on myynyt maailman laajuisesti huikeita määriä ja pysytellyt kaikkien mantereiden myyntitilastojen kärjessä pitkään. Itse pääsin testaamaan tätä suosittua kuntolautaa Wii Fit -konsolin kanssa ja tässä artikkelissa omia kokemuksia tästä vähän erilaisesta pelistä.

Lue lisää »

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (4 votes, average: 4.75 out of 5)
Loading ... Loading ...

David Hasselhoff puhuu Red Alert 3:sta

linkit, pelit, video 3 Kommenttia »

EA on saanut Hollywoodin maineikkaimman miehen puhumaan Red Alert 3 -pelistään. Katso tämän mahtavan miehen tosi elämän kokemukset Red Alert 3 -pelistä osoitteessa conquerthislife.com. Siellä voit myös tehdä oman mainoslauseen tämän sanavalmiin miehen repliikeistä ja lähettää sen kaverillesi, jotta tämäkin ostaisi tämän historiallisen mahtavan RTS-pelin.

Red Alert 3 David Hasselhoff

“Hmm. That’s good RTS” -David Hasselhoff

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (4 votes, average: 2.5 out of 5)
Loading ... Loading ...

Digiexpo 2008 kuvat ja tunnelmat osa 1

Blu-ray, Full HD, HIFI, PS3, Xbox 360, konsolit, kotiteatteri, pelit, tietokoneet, video 14 Kommenttia »

Digiexpo 2008

Tämän vuoden Digiexpo 2008 messut ovat jo viidennet Digiexpot. Järjestäjien mukaan tämän vuoden messut ovat suurimmat Digiexpo messut, jotka koskaan on järjestetty - ainakin pinta-alaltaan. Kaikki messupaikat olivat käytössä ja katsottavaa riitti enemmän kuin yhden illan aikana ehti läpi käydä. Tämän vuoden messuilla kokeiltiin myös ensimmäistä kertaa ammattilaisiltaa, johon pääsivät pelkästään lehdistö ja muut alan ammattilaiset. Itse lukeuduin ilahduttavasti jompaan kumpaan ryhmään ja pääsin katsastamaan messujen tarjonnan etukäteen torstaina aivan rauhassa kaikelta siltä väen tungokselta, joka yleisöpäivinä on messuilla vallinnut. Aika vaan meinasi loppua kesken, mutta tässä kuvia ja tunnelmia mitä itselleni jäi käteen tuosta ammattilaisillasta Digiexpo 2008 messuilta.

Lue lisää »

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (2 votes, average: 5 out of 5)
Loading ... Loading ...

Google ja CBS tuovat täyspitkät TV-jaksot YouTubeen

video 4 Kommenttia »

images.jpeg

Google ja Yhdysvaltalainen televisioyhtiö CBS ovat päässeet sopimukseen, joka tuo täyspitkien televisiojaksojen näyttämisen Youtube-palveluun. Aiemmin Youtubessa on ollut vain lähinnä pilkottuja TV-sarjoja, joidenka esitysoikeudet ovat olleet vähän niin ja näin. Nyt kuitenkin esitysoikeuksista on päästy virallisesti sopimukseen. Ilmeisesti sopimusneuvotteluita on käynnissä muidenkin televisiöyhtiöiden kanssa ja jatkossa voidaan nähdä vielä lisää TV-sarjoja. CBS sopimukseen kuuluu alustavasti ainakin Star Trek, MacGyver, Beverly Hills 90210 ja The Young and the Restless (tunteita ja tuoksuja? =). Sarjat tuntuvat olevan vielä vähän vanhoja, mutta ainakin päänavaus on tehty.

TV-sarjojen kuvanlaatuun ei ole vielä mitään tietoa, mutta YouTube on samaan aikaan tuomassa markkinoille uutta TheatreView-palveluaan, joka tarjoaisi pidempiä ja aiempaa parempilaatuisia videoita. Myöskään TV-sarjojan ilmaisuus ei ole tiedossa, mutta itse ainakin olettaisin sarjojen olevan ilmaisia ja perustuvan johonkin mainostoimintaan.

Saa nähdä tekeekö YouTube tällä päänavauksellaan saman vallankumouksen televisio, ja miksei myös elokuvien suhteen kuin aiemmin online videoiden kanssa.

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (2 votes, average: 4 out of 5)
Loading ... Loading ...

Tietokoneen kasaaminen Antec P182 koteloon

arvostelut, tietokoneet, video 42 Kommenttia »

Antec P182 kotelo

Vuosi sitten, vähän ennen kuin perustin tämän blogin, päivitin pöytäkonettani uudella kotelolla, emolevyllä, kovalevyillä ja muisteilla. Silloin päivitys kierros käsitti Intel Core 2 Duo E4400 -tuplaydinprosessoriin siirtymisen ja SATA-kovalevyjen hankkimisen. Välikelin päivitykseen hankin kätevän AsRock 4CoreDUAL-VSTA emolevyn, johon sain kytkettyä Ati 9800 Pro AGP-väyläisen näytönohjaimen sekä SATA- että IDE-laitteita. Emolevyltä löytyi myös paikka DDR-muisteille, mutta otin samaan konkurssiin DDR2-muistia pari gigatavua. Oikeastaan ainoa isompi puutos tuossa emolevyssä oli Firewire-liitännän puuttuminen ja sen kaksi SATA-väylää, jotka ovat liian vähän tarpeisiini. AGP-väylän lisäksi emolevystä löytyi PCI-e-väylä, mutta siihen ei sopinutkaan vähän aikaa sitten hankkimani GeForce 8800GT PCI-e näytönohjain. Juuri tuo kyseinen näytönohjain ei ollut jostain kumman syystä tuettuna emolevyllä, joten oli aika vaihtaa uudempaan emolevyyn.

Tässä artikkelissa kuvien ja pienen videon kera oman pöytäkoneeni päivitysprosessi ja katsaus valitsemiini komponentteihin. Tämän kertainen päivitys pitää sisällään emolevyn sekä näytönohjaimen vaihdon. Kovalevyissä siirryin kokonaan pois IDE-väyläisistä kovalevyistä ja asensin kaksi 500Gt kokoista Seagaten kovalevyä RAID-1 levypakaksi. Yhteensä koneessa on neljä kovalevyä RAID-0 ja RAID-1 kokoonpanoilla, joten varmistetun levytilan ja nopeuden ei ihan heti pitäisi loppua kesken.

Lue lisää »

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (11 votes, average: 4.64 out of 5)
Loading ... Loading ...
WP Theme & Icons by N.Design Studio plustv tarjous Tietosuoja
Entries RSS Comments RSS Log in