
Aiemmin jo uutisoimme Band Of Brothers eli Taistelutoverit Blu-ray laatikon ilmestymisestä joulukuussa. Nyt tuo päivä olisi ovella ja virallinen julkaisupäivä on tämän viikon torstaina 11.12.2008. Laatikon saa siis mukavasti vielä joululahjojen joukkoon. Tässä tapauksessa todennäköisesti olet ostamassa sitä itsellesi, mutta hei, lisää lahjoja kuusen alle.
Itse tosiaan olen viime vuodet DVD-laatikoita jättänyt ostamatta, kun olen odotellut niiden HD-tasoisia versioita. Nyt aionkin sitten iskeä heti kiinni muutamiin tärkeimpiin sarjoihin ja BoB saa luvan olla ensimmäinen.
Julkaisussa on kielinä kaikki pohjoismaiset, mutta tekniikka on ehkä hieman jäljessä ajasta, koska äänet ovat Dolby digital 5.1. Kuva on kuitenkin aitoa 1080p Full HD -tasoa. Ei muuta kuin odottelemaan Winterin ja kumppaneiden taistelua Saksan sortoa vastaan.

(4.86 out of 5)
December 8th, 2008 at 11:57 pm
Turhan suuri mainos tuolla alhaalla. Eikö kannattaisi näyttää eri mainoksia? Nyt 3 mainoksessa mainostetaan samaa tuotetta tai palvelua.
December 9th, 2008 at 9:51 pm
Pitää testailla erilaisia mainoksia ja sijoitteluita.
April 24th, 2009 at 1:45 pm
Nätti leffa, täytyy tutustua tarkemmin