
Blu-ray tallentimien myynti on ohittanut DVD-tallentimien myynnin Japanissa eli marraskuussa japanilaiset ostivat enemmän Blu-ray-levyille tallentavia soittimia kuin DVD-levylle tallentavia laitteita. Punaisen auringon maassa Blu-ray-tallentimien yleistyminen on myös tapahtunut nopeammin kuin DVD-tallentimien yleistyminen VHS-tallentimien ohitse.
Kysyntää tallentaville Blu-ray-soittimille on vauhdittanut taulutelevisioiden myynti ja se että Blu-ray-levylle voi tallentaa HDTV-lähetyksiä kuvalaadun huonontumatta, toisin kuin DVD-levylle. Jotenkin kaikki nämä uutiset tuntuvat niin kaukaisilta meille eurooppalaisille ja varsinkin suomalaisille, kun täällä ei ole vielä kovinkaan monta teräväpiirtokanavaa tarjolla saati sitten tallentavia Blu-ray-soittimia. Myös tallennettavien Blu-ray-levyjen hinnat ovat sen verran korkealla, että sekin vähentää haluja hankkia Blu-ray-tallentavaa asemaa.
Toisaalta itselläni ei ole vastaan tullut kovinkaan monta tallentavaa DVD-soitinta ja uskoisin, että tallentavat digiboksit ovat syrjäyttäneet ne täysin. Toivottavasti Suomeen saadaan sitten pikaisesti HDTV-lähetykset myös antenniverkkoon ja niitä varten innokkaimmille taulutelevision omistajille uudet teräväpiirtoiset ja tallentavat digiboksit.
Linkit
- Blu-ray Surpasses DVD in Japan – blu-ray.com
- Blu-ray sales accelerate to record levels in Japan – gfkrt.com

(2 votes, average: 4.50 out of 5)
April 20th, 2009 at 9:05 pm
Siis edelleen ihmettelen, Blu-ray-soittimet ovat hirveän hintaisia. Kuka ostaa niitä, kun hinta puolittuu varmasti pian?
April 20th, 2009 at 9:07 pm
Blu-ray-hullut ostaa.
April 20th, 2009 at 9:08 pm
Melko rahakas saa olla…
April 20th, 2009 at 9:10 pm
Jollakin on rahaa vaikka muille jakaa…
April 20th, 2009 at 9:12 pm
Jakakoot minulle sitä.
April 20th, 2009 at 9:13 pm
Pyydä. Bill Gatesilta esim.
April 20th, 2009 at 9:13 pm
Bill Gatesilla on jo…
April 20th, 2009 at 9:14 pm
Nimittäin Windows XP
April 20th, 2009 at 9:15 pm
ja rahaa.
April 24th, 2009 at 1:44 pm
Rikkaita ovat.
April 24th, 2009 at 7:52 pm
Hyvä artikkeli.
April 24th, 2009 at 7:52 pm
hyvä artikkeli