Testiin saapui Verbatim USB 3.0 Desktop Hard Drive eli ulkoinen kovalevy, joka kytketään uuteen nopeampaan USB 3.0 porttiin. USB 3.0 -liitäntä on uusin versio USB-liitännästä ja sen tiedonsiirtonopeudet pitäisivät olla paljon nopeammat kuin edellisen USB 2.0 -version.

Katsotaan onko USB 3.0 nopeampi liitäntä kuin vanhempi USB 2.0 ja miten hyvin Verbatimin ulkoinen kovalevy pärjää kirjoitus- ja lukunopeuksissa.

Pakkaus ja sisältö

Mukana tuli myös USB 3.0 PCIe kortti

Pakkauksen mukana tuli kaikki tarpeellinen, jolla saa uuden nopeamman USB 3.0 liitännän myös vanhempaan koneeseen. Kovalevyn ja virtalähteen lisäksi tulee myös USB 3.0 -kaapeli, joka on siis erilainen kuin vanha USB 2.0 -kaapeli. USB 3.0 -kaapeli on erilainen laitteeseen liitettävästä päästä ja tietokoneeseen liitettävä pää on samanlainen eli se käy myös USB 2.0 porttiin jolloin laite toimii USB 2.0 nopeudella. USB 3.0 kaapelin ja liitännän tunnistaa sinisestä viivasta liittimen sisältä.

PCIe USB 3.0 -kortti tarvitsee virtapiuhan

Jos oman tietokoneen emolevyssä ei ole vielä USB 3.0 -liitäntää tulee mukana PCIe-väylään liitettävä USB 3.0 -kortti, jossa oli kaksi ulkoista USB 3.0 liitäntää. Lisäkortti tarvitsee myös virtaa, joten siihen pitää kytkeä virtalähteestä piuha. Mukana tuli myös apadterikaapeli, jolla virran saa SATA-virtaliittimestä. Myös tietokoneen puolella USB 3.0 -liitännässä näkyy sininen väri liittimen sisällä.

Paketissa oli myös asennusohjeet, mutta ei mitään CD-levyä ajureille tai ohjelmille. Kaikki ohjelmat olivat valmiina kovalevyllä ja ne kannattaa kopioida talteen tietokoneen kovalevylle, koska en löytänyt kaikkia ohjelmia Verbatimin sivuilta. Mukana tuli ajurit USB 3.0 PCIe -kortille, Nero BackItUP & Burn Essentials -varmuuskopiointiohjelma sekä energiansäästö-ohjelma.

Virtanappi löytyy takaosasta

Verbatim kovalevyn takaseinässä on välttämättömimmät liitännät eikä mitään ylimääräistä. Kuvasta näkee hyvin minkälainen USB 3.0 liitäntä on laitteen puolella. Edelliseen versioon verrattuna liitäntä on kasvanut ylöspäin. Pakkauksessa mukana tullut USB 3.0 -kaapeli oli myös paljon paksumpi kuin yksikään USB 2.0 -kaapeli, jonka olen koskaan nähnyt. Virtalähteen liittimen vieressä on virtanappi, josta kovalevyn saa pois päältä. Kovalevy ei käynnisty koneen käynnistyessä, jos laitteen virta ei ole päällä.

Etupaneelissa on pistemäinen vihreä virtavalo, joka palaa aina kun laite on päällä. Kovalevy menee lepotilaan automaattisesti, jos kovalevyn tiedostoja ei käytä. Näin ollen laitteesta ei kuulu mitään ääntä, jos sen tiedostoja ei käytä. Kovalevyn rahinat kyllä kuuluvat, kun perinteinen pyörivä kovalevy käynnistyy, mutta ääni ei ole häiritsevän kuuluva. Siihen auttavat myös laitteen pohjasta löytyvät neljä kumitassua. Kovalevy on tarkoitettu asennettavaksi vaaka-asentoon, mutta kotelon voi myös asettaa pystyasentoon, vaikka sen sivuilla ei ole kumitassuja.

USB 2.0 vs. USB 3.0

Ennen kuin sain kovalevyn kiinni nopeampaan USB 3.0 väylään, piti koneeseen asentaa PCIe-kortti. Ajurit olivat ainoastaan Verbatimin USB-kovalevyllä ja se piti ensin kytkeä USB 2.0 porttiin, jotta ajurit PCIe-korttiin sai asennettua koneelle. Ihme kyllä Verbatimin sivuilta en löytänyt ajureita kortille ja mukana ei siis tullu mitään CD-levyä ohjelmille ja ajureille.

USB-kovalevy on myös oletuksena formatoitu FAT32-tiedostomuotoon eli se kannattaa formatoida NTFS-tiedostomuotoon Windowsissa, jotta siihen voi kopioida neljä gigatavua suurempia tiedostoja.

USB 2.0 nopeustestit

Ensin kytkin kovalevyn emolevystä löytyvään USB 2.0 -porttiin ja ajoin HD Tune sekä CrystalDiskMark testit selvittääkseni kuinka nopea kovalevy on USB 2.0 -väylässä.

Verbatim USB 2.0 HD Tune 2.55

Verbatim USB 2.0 CrystalDiskMark

Molemmat testiohjelmat antoivat samansuuntaisia tuloksia ja luku- sekä kirjoitusnopeus oli noin 30 MB/s. HD Tune testiohjelmassa kovalevyn lukunopeus oli koko levyn pinnan osalta sama eli USB 2.0 portissa kovalevyn nopeus ei tullut kertaakaan esteeksi lukunopeudessa. Yleensä kovalevyn siirtonopeudet tippuvat kun kovalevyä luetaan sisäpinnalta eikä ulkoreunasta, kuten näemme seuraavissa testikuvissa, jotka on tehty USB 3.0 -portissa.

USB 3.0 nopeustestit

Samat testit ajettiin myös USB 3.0 -portissa, jotta voitiin verrata nopeuseroa USB 2.0 -portin ja USB 3.0 -portin välillä.

Verbatim USB 3.0 HD Tune 2.55

Verbatim USB 3.0 CrystalDiskMark

Kun laite kytkettiin mukana tulleeseen USB 3.0 PCIe -korttiin, niin alkoi todella tapahtua tiedonsiirtonopeuksissa. USB 3.0 -liitännässä testitulokset olivat selvästi paremmat ja kovalvyltä pystyi lukemaan koko ajan nopeammin kuin USB 2.0 -liitännässä. Maksimi tiedonsiirtonopeudet olivat yli 100 MB/s ja minimissään lukunopeus tippui vain 50 MB/s tasolle. Se on melkein kaksi kertaa niin paljon kuin USB 2.0 -liitäntä pystyy maksimissaan siirtämään.

USB 3.0 -liitännässä perinteinen pyörivä SATA-kovalevy tuli selvästi pullonkaulaksi, kun tietoa luetaan kovalevyn kiekon sisemmiltä kierroksilta, kuten HD Tune testin kuvasta näkee. Testin lopussa tiedonsiirtonopeus tippuu 50 Mb/s tasolle, kun se alussa on jopa 100 MB/s.

USB 3.0 -liitäntä tarvitsee siis nopeampia kovalevyjä, jotta pystytään hyödyntämään liitännän koko kapasiteetti. Aikaisemmin USB 2.0 -liitäntään kytkettyjen kovalevyjen ei ole tarvinnut olla niin nopeita, koska tiedonsiirto ei ole koskaan ylittänyt 40 Mb/s nopeuksia.

Yhteenveto

USB 3.0 -liitäntä on siis todellakin paljon nopeampi kuin vanhempi USB 2.0 -liitäntä. Testiohjelmien lisäksi myös tiedostojen kopiointi on huomattavasti nopeampaa uuden USB-väylän kautta, joten nopeuseron todella huomaa käytännössä. Koska perinteisen kovalevyn siirtonopeudet tulevat vastaan tässä uudessa liitännässä, herää mielenkiinto nopeampia levyjä kuten SSD-levyjä kohtaan. Katsotaan saadaanko joskus testattua USB 3.0 -liitäntää SSD-levyllä, jotta tiedetään mihin asti USB 3.0 -liitäntä pystyy tiedonsiirtonopeuksissa.

Verbatimin USB 3.0 kovalevy ja pakkauksessa ollut USB 3.0 PCIe -kortti ovat hyvä paketti, jos haluaa vanhaan koneeseen nopeamman tavan kopioida tiedostoja talteen ulkoiselle kovalevylle. Asennus vaatii tietokoneen avaamisen ja vähän ruuvaamista sekä ajureiden asentelua, mutta asennuksen jälkeen omassa koneessa on kaksi uutta USB 3.0 porttia, johon varmasti alkaa ilmestymään liitettäviä laitteita nopeasti. Toivottavasti USB 3.0 -liittimestä tulee nopeasti se ainoa USB-liitäntä tietokoneissa, jotta päästään nauttimaan nopeasta tiedonsiirrosta kaikista oheislaitteista digikameroista ulkoisiin tallennusratkaisuihin.

Linkit

• Verbatim USB 3.0 Desktop Hard Drive kotisivut

Tämän kertaisessa arvostelussa laitamme vastakkain kaksi eri valmistajan pelinäppäimistöä. Molemmat arvosteltavat näppäimistöt sisältävät pelaajille tarkoitettuja lisätoimintoja, mutta kumpi näistä näppäimistöistä on parempi pelikäytössä? Vaikka pelaaminen on arvostelun ykköslähtökohta, otetaan kantaa myös näppäimistöllä kirjoittamiseen, koska sitä harrastetaan pelaamisen ohessa tai jopa sen aikana käyttäjästä riippumatta. Artikkelin vastakkainasettelu on suurimmalta osin henkilökohtaisia mielipiteitä ja tottumuksia pelaamisessa, mutta tarkoituksena on tuoda näiden näppäimistöjen eroja esille – jos niitä edes on.

Microsoft SideWinder X6

Ensi katsauksella Micorosoftin näppäimistö on matala kiinteällä rannetuella varustettu taustavalaistu näppäimistö. Tämän näppäimistön näkyvin ominaisuus on irroitettava ja toiselle puolelle näppäimistöä siirrettävä numeronäppäimistö. Ulkonäköä vallitsevat myös suuret pyöreät säätimet oikeassa yläkulmassa, joilla säädetään taustavaloa ja äänenvoimakkuutta. Yleistuntuma näppäimistössä on jämäkkä ja matalan näppäimistön tuntuma hyvä.

Microsoft X6 sivuprofiili on matala

X6-näppäimistössä ei ole korkeudensäätö mahdollisuutta, mutta näppäimistö on vähän kallistettu. Kuvassa näkyy hyvin numeronäppäimistön liitäntä, jolla se kytkeytyy näppäimistön toiselle puolelle. Näppäimet ovat huomattavasti matalampia kuin normaaleissa näppäimistöissä on totuttu näkemään ja se muistuttaa vähän kannettavien näppäimistöjä. Tuntuma näppäimissä on kuitenkin huomattavasti jämäkämpi kuin kannettavissa. Ehkä jopa liian jäykkä omaan makuuni ainakin kirjoittamisessa. Kaikki näppäimet ovat myös samalla tasolla toisiinsa nähden.

Irroitettava numeronäppäimistö vaihtaa väriä

Näppäinten kohdalta kuori on kiiltävää muovia ja muualta karheampi mattapintainen. Kiiltävässä osassa näkyy sormenjälkiä helpommin, mutta ei häiritsevästi. Numeronäppäimien taustavalo vaihtaa väriä punaisesta keltaiseen sen mukaan onko käytössä numerot vai niiden tilalla makronäppäimet.  Näppäimien olessa makronäppäin moodissa taustavalo on keltainen. Makrojen numerointi näkyy näppäimien etureunassa. Numeronäppäimien yläreunassa on pikanäppäin, joka käynnistää laskimen Windowsista. Itse käytän tätä näppäintä jatkuvasti töissä sekä kotona, joten sen olemassa olo on minulle osoittautunut erittäin hyödylliseksi. Logitech G15 näppäimistössä tätä pikanäppäintä ei ole.

Numeronäppäimistöä ei voi käyttää irrallaan näppäimistöstä, joten sen täytyy olla jommalla kummalla puolella kiinni.

Isoilla pyörillä säädetään taustavaloa ja äänenvoimakuutta

Isot ja näyttävät ympyrät yläreunassa ovat tämän näppäimistön näkyvin osa. Vasemmanpuoleisella säädetään pelkästään näppäimistön valaistusta. Säätö onnistuu portaattomasti ja taustavalon sekä kirjaimien valot saa sillä kokonaan sammutettua. Oikeanpuoleisella säätimellä äänenvoimakkuuden säätäminen onnistuu nopeasti ja näppärästi. Pyöritettävä säädin on huomattavasti helpompi ja nopeampi käyttää kuin painikkeilla tehtävä säätäminen.

Microsoft X6 pikanäppäimet

Yläreunasta vasemmalta puolelta löytyy makrojen tallentamiseen tarkoitettu näppäin sekä hieman erikoisempi juoksevan ukon näppäin, jolla saa jonkun näppäimen painalluksen jäämään pohjaan ilman, että näppäintä tarvitsee painaa. Itse en löytänyt tälle mitään käyttötarkoitusta, mutta ehkä jossain simulaattorissa sillä voi olla käyttöä, jos tarvitsee painaa yhtä näppäintä pitkään pohjassa. Olisi mielenkiintoista kuulla mihin ihmiset ovat sitä käyttäneet.

Makronäppäimien tilaa säädetään kolmen eri tilan välillä. Makrotiloja pääsee muokkaamaan vapaasti mukana tulevalla ohjelmistolla. Hyvänä ominaisuutena, kun otetaan numeronäppäimistön makronäppäimet käyttöön, niin samalla poistuu Windows-pikanäppäin toiminnasta. Tällöin ei tule vahingossa mentyä Windowsin valikoihin kesken pelin, jos Windows-näppäintä sattuu painamaan pelin aikana.

Yläreunasta löytyvät myös pakolliset pikanäppäimet mediasoittimia varten, joilla saa pysäytettyä/aloitettua soittamisen ja kelattua kappaleita sekä vaimennettua äänet. Tämän enempää pikanäppäimiä ei oikeastaan tarvitsekaan.

Lisää makroja

Vasemassa reunassa on lisää makronäppäimiä, jotka ovat aina käytössä. Näitä ohjelmoitavia näppäimiä löytyy kuusi kappaletta ja alhaalla olevasta 1|2-näppäimestä saa vaihdettua niiden toimintoa eli käytössä on 12 eri pikanäppäintä. Yhteensä X6-näppäimistöön voi ohjelmoida jopa 90 erilaista pikatoimintoa, jonka luulisi riittävän jokaisen pelaajan tarpeisiin. Itse en osaa oikein makroja käyttää, joten niiden käyttö on jäänyt lähes olemattomaksi pelaamisessa.

Logitech G15

Logitechin G15 -pelinäppäimistö on perinteisemmän näppäimistön näköinen paitsi että siitä löytyy näyttävä LCD-näyttö yläreunasta. Näppäinasettelu on perinteisempi ja numeronäppäimistö on normaaliin tapaan oikeassa reunassa. Muotoilu Logitechissa on vähän pyöreämpi kuin Microsoftin X6:ssa. Näppäinten taustavärinä on harmaa ja punaisena hohkaava näyttö on mustanvärisessä muovissa kiinni. Näppäimistöön ei jää sormenjälkiä helposti näkyviin ja se ei ole yhtä karhea kuin Microsoftin X6.

Logitech G15 makronäppäimet

G15:sta makronäppäimiä löytyy vasemmasta reunasta yhtä monta kuin X6:ssa eli kuusi kappaletta. Makronäppäimet ovat hiukan korkeampia kuin muut näppäimet. Tämä ei kuitenkaan auttanut itseäni alussa, kun painoin aina makronäppäimiä yrittäessäni etsiä shift-näppäintä vasemmalla pikkurillillä. Opettelin makronäppäimien sijainnin Logitechin näppäimistöllä, jossa meni yllättävän monta viikkoa, joten kun otin Microsoftin näppäimistöä käyttöön, shiftin löytäminen ei tuottanut enää ongelmaa.

Makrotiloja löytyy kolme

Makronäppäimistä löytyy kolme eriasetusta, jota hallitaan M1-, M2- ja M3-näppäimillä. MR-näppäimellä voidaan tallentaa näppäinyhdistelmiä lennosta, joka onnistui myös X6:lla. Logitechin makrotallennus lennosta tuntui toimivan paremmin ja näppäimien välissä olevat tauot eivät tallentuneet yhtä pitkinä kuin X6:ssa. Molemmissa onnistuu myös ohjelmistolla makrojen tallentaminen eri pelejä varten eri profiileihin.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy peliohjaimen kuvalla varustettu muoviselta tuntuva näppäin, jolla saa Windows-pikanäppäimet pois käytöstä.

Äänenvaimennus ja valojen säätö

G15-näppäimistön toiselta puolelta oikeasta yläreunasta löytyy näppäin, jolla vaimennetaan äänet kokonaan sekä valaistujen näppäimien valon säätö. Logitechin näppäimistöstä ainoastaan kirjaimet on valaistu kun taas Microsoftin näppäimistöstä oli myös näppäimien tausta valaistu. G15:sta aurinko-näppäimestä voi sammuttaa valot kokonaan tai valita näppäimien valaistuksen tason kahdesta eri kirkkausasteesta.

LCD-näyttö

Logitech G15 -näppäimistön näyttävin osa on yläreunasta löytyvä LCD-näyttö. Jotta näytön saa käyttöön, täytyy koneeseen asentaa mukana tulevat ohjelmat. Ohjelmista löytyy esimerkiksi resurssinhallinta, ajastin, kello ja RSS-lukija. Siihen saa myös muiden ohjelmien tietoja, kuten Fraps-ohjelmasta tai eri pelien tietoja, kuten vaikka Quake Wars:Enemy Territory -pelistä. Näytön ympäriltä löytyy pikanäppäimet mediasoittimille. Äänensäätö on hiukan hankalampi tehdä kuin X6:ssa.

Vaikka näyttö on hieno ja pramea, suurta hyötyä en ole siitä itse löytänyt pelaamisen aikana tai Windows käytössä. Fraps-ohjelmaa käytettäessä näkyy kuvaruudun päivitysnopeus juoksevana graafina, mutta eipä silläkään tiedolla paljoa tee pelin aikana. Yleensä pelaaminen vie sen verran huomiota, ettei FPS-tuloksia tai prosessorin kuormitusta tule seurattua pelin aikana.

Toinen miinuspuoli on näiden pikkuohjelmien muistinkäyttö. Jokainen näistä pikkuohjelmista vie muutaman megan tai pari muistia heti koneen käynnistyessä. 32-bittisessä Windowsissa muistiahan ei ole koskaan tarpeeksi käytössä, joten kaikkien näiden pikkuohjelmien käytölle en näe järkeä.

USB-portit

Näppäimistön yläreunasta löytyy kaksi USB-porttia, mutta niiden nopeus on USB 1.0 tasolla eli pelihiirtä niihin ei ainakaan kannata laittaa. USB-portit ovat myös sen verran hyvin piiloitettu näytön taakse ettei niiden käyttö ole kovin helppoa ilman näköhavaintoa.

Microsoftin näppäimistössä USB-portteja ei ole tarjolla eikä siitä löytynyt myöskään Logitechista löytyvää korkeuden säätöä, jolla näppäimistön saa kallistettua. Kirjoitustuntuma on kuitenkin hyvin samanlainen kaltevuuden osalta, koska X6:ssa näppäimistö oli valmiiksi vähän kallellaan.

Näppäimistöt pelaamisessa

Näiden molempien näppäimistöjen kohdeyleisönä ovat pelaajat, joten yritän tässä kohtaa tuoda esille omassa pelaamisessa huomattuja eroja. Itse pelasin näppäimistöillä pääsääntöisesti nopeita ammuntapelejä eli FPS-pelejä kuten Unreal Tournament ja Call of Duty. Myös strategiapelaaminen tuli testattua Red Alert 3:lla ja Company of Heroes:lla. Simulaattoreita tai roolipelejä ei tule pelattua ja yhtä hyvää autopeliä kuin Forza-sarja Xbox 360:llä en ole PC:lle löytänyt, joten enää ei tule autopelejäkään PC:llä pelattua.

Microsoftin näppäimien lyhyempi liikerata tuntui tuovan paremman tuntuman FPS-peleissä. Nopeatempoisessa Unrealissa ohjaaminen oli mielestäni hiukan nopeampaa kuin Logitechin normaalikorkuisella näppäimistöllä, joten FPS-pelien pelaamisessa valinta kohdistuu X6:n puolelle.

Strategiapeleissä tuli käytettyä myös makrotoimintoja useamman yksikön valinnoissa. Tässä kohtaa taas Logitech G15 oli luontevampi suoriutuja, koska makrojen tallentaminen lennossa toimi paremmin ja hiukan korkeammat makronäppäimet on helpompi löytää pelin tiimellyksessä. G15:sta pareittain ryhmitetyt makronäppäimet myös löytyvät paremmin, kun käyttää useampaa makronäppäintä joukkojen valitsemiseen.

Pimeässä pelattaessa molempien näppäimet näkyvät hyvin valaistuksen ansiosta ja X6:sta löytyy myös pienet huomiovalot WASD-näppäimien sivusta sekä pienet kohokuviot w-näppäimestä, jonka ansiosta oikean näppäimen löytää paremmin pelkällä sormituntumalla. Portaaton valaistus on myös mukava lisä, joten hämärässä ja pimeässä pelattaessa X6 vie voiton.

X6 antaa mukavasti tilaa hiirelle

Microsoftin X6:lla on vielä yksi etu Logitechin G15:sta vastaan nimittäin siirrettävä numeronäppäimistö. Hiiren saa huomattavasti lähemmäksi X6:ssa, kun usein pelatessa turhan numeronäppäimistön saa poistettua tai siirrettyä toiselle puolelle näppäimistöä. Kuvasta näkyy hyvin miten paljon lähemmäksi hiiren ja hiirimaton saa Microsoftin näppäimistöä ja siitä oli kyllä jonkun verran etua pelaamisessa.

Kirjoittaminen ja muut huomiot

Pelaamisessa Microsoft X6 on omassa käytössä hiukan parempi muutamalla innovaatiolla, jotka G15:sta puuttuvat. Tilanne kuitenkin tasoittuu, kun katsotaan muuta käyttöä. Kirjoittaminen on itselläni niin suuressa osassa tietokoneen käyttöä, etten voi sitä sivuuttaa pelinäppäimistöjä arvosteltaessa.

Kirjoittamisessa G15 vie selkeän voiton X6:sta. Itselleni näppäimien suuri liikerata toimii paremmin krijoittamisessa ja näppäimien pehmeämpi tuntuma tuntuu paremmalta G15:sta kuin X6:lla. Korkeiden näppäimien hahmottaminen ja niiden löytäminen toisistaan onnistuu itselläni ainakin paremmin, kun näppäimet ovat normaalin näppäimien kokoiset. En ole kyllä pitänyt suuresti mistään muustakaan matalaprofiilisesta näppäimistöstä kirjoittamisessa, joten tässä suhteessa paremmuus on yksilöllistä.

X6:n näppäimien mekaniikka ei ole ehkä paras mahdollinen

Monet testaajat ovat huomanneet saman kuin itsekin huomasin X6:lla eli jotkut näppäinpainallukset eivät aina tallennu, jos näppäimiä painaa kevyesti. X6:ssa näppäimien alta löytyvät kumitapit näyttävät jäävän vähän jumiin ja näppäimien pituus ei tunnu painavan niitä tarpeeksi pohjaan. EDomessa tähän oli ratkaisuna näppäimien pidentäminen ja jostain luin, että ruuvien kiristäminen X6-näppäimistön pohjasta on auttanut. Microsoft ilmoitti, että testaajille on voinut tulla maanantai erä, mutta itse en tätä suoraan sulata ja suosittelen pitämään takuukuitin tallessa.

Logitech G15:sta space vähän miten sattuu

Jos Microsoftin laadussa voi olla huomauttamista, niin mitään huippulaadukasta tuntumaa ei Logitechkaan anna. Tässä hintaluokassa luulisi näppäimistöjen olevan laadukaampia kuin normaalit näppäimistöt, mutta alusta alkaen Logitechin näppäimistössä on ollut itselläni välilyönti selkeästi vinossa. Oikeanpuoleinen shift-näppäin ei myöskään aina tunnu rekisteröivän painallusta, mutta sitä on tottunut painamaan tarpeeksi lujaa. Multimedianäppäimistä taas play/pause-nappi on todella herkkä ja siitä ei aina kuulu tarvittavaa naksahdusta, kun toiminto on jo mennyt perille. Joskus napista tulee kaksi toimintoa, kun ei ole varma menikö ensimmäinen painallus perille vai ei. Windows-näppäimen toiminnon poistava kytkin on myös erittäin muovisen oloinen ja heiluu iloisesti.

Logitechin osalta laatuongelmat eivät ole niin suuria, mutta eivät mielestäni anna sitä vaikutelmaa, joka tämän hintaluokan näppäimistöstä pitäisi tulla. Microsoftin osalta ongelma on ollut sen verran hankalampi, että kirjoittamisessa olen turvautunut aina Logitechiin.

Yhteenveto

Molemmat näppäimistöt kyllä toimivat pelaamisessa hyvin, vaikka niistä puutteita ja laatuongelmia löytyikin. X6:n heikosti toimivat näppäimet eivät ole peleissä haitanneet, koska silloin tulee painettua näppäimiä kovemmin kuin kirjoitettaessa. Logitechin näyttö on kivan näköinen, mutta suurta hyötyä siitä ei ole oikeastaan missään tilanteessa. Vaikka kirjoittamisessa X6:n näppäimet toimisivatkin paremmin, on oman näytön edestä löytynyt useammin G15, koska pelaaminen on sillä sujunut lähes yhtä hyvin ja en ole jaksanu kaivaa X6:sta esiin pelkästään pelaamista varten. Molemissa näppäimistöissä on omat hyvät puolensa, mutta oma valinta on kallistunut Logitech G15 -malliin Microsoft X6:n sijasta. Ehkä suurin syy on kuitenkin se, että itse nykyään kirjoittelen koneella enemmän kuin pelaan. Jos näistä saisi jonkun yhteismallin, jossa olisi Logitechin tuntuma kirjoittamisessa ja irrallaan oleva numeronäppäimistö, niin se olisi hyvä kompromissi – ainakin minulle.

Logitech G15

+ Hyvä tuntuma näppäimistössä
+ Makrojen tallennus pelin aikana toimii paremmin
+ Näyttö kiva mutta ei suurta hyötyä

- Ei irroitettavaa numeronäppäimistöä
- Pieniä laatuongelmia näppäimissä
- Hinta/laatu

Microsoft SideWinder X6

+ Irroitettava numeronäppäimistö
+ Pelaamisessa parempi kuin G15
+ Parempi äänensäätö-nappi
+ Tarpeeksi makronäppäimiä (jos niitä joku niin monta edes tarvii)
+ Halvempi kuin G15

- Huonompi tuntuma kirjoittamisessa
- Mahdolliset näppäinongelmat
- Ei näyttöä jolla kikkailla

Toinen mielipide Microsoft SideWinder X6 -näppäimistöstä.

Erikin kommentit omasta X6:sta.

Itse ostin tuon Microsoftin SideWinder X6 -näppäimistön kesällä samalla, kun päivittelin työpöytäkonetta. En halunnut itselleni mitään kauhean isoa näppäimistöä ja alkuun etsinkin vain hyvällä kirjoitustuntumalla olevaa näppäimistöä ilman suurempia lisäkilkkeitä. Päivityksen edetessä kuitenkin työpöytäkone alkoi menemään enemmän ja enemmän tiettyyn viihdesuuntaan ja ajattelin sitten ottaa hiirtä, näppäimistöä ja näyttöä ostaessa lähtökohdaksi tuon kyseisen viihdesuuntauksen.

En itse alunperin kauheasti miettinyt tuota Logitechin G15 -näppäimistöä, koska siinä oli vähän liiankin paljon kaikkea itselleni turhaa tavaraa. Toisaalta tuo Microsoftin irroitettava numeronäppäimistö tuntui houkuttavalta. Käytännössä en tee koko numeronäppäimistöllä mitään ja tuonkin tilalle saa sitten hieman isomman hiirimaton.

Loppujen lopuksi SideWinder on itselleni osoittaunut pienen alkutotuttelemisen jälkeen varsin hyväksi valinnaksi. Mikään paras kirjoitustuntuma siinä ei kyllä ole, mutta pystyy senkin kanssa elämään. Makroihin en ole itse pahemmin tutustunut, mutta kyllä niistä voisi varmaankin jotain hyötyä keksiä. Esimerkiksi strategiapelien kanssa. Tietyllä varauksella vaikkapa joidenkin roolipelien kanssa.

Niin ja tuo SideWinder sopii paremmin yhteen Logitech G9 -hiiren ulkonäön kanssa kuin tuo G15-näppäimistö.

Onko sinulla kokemuksia näistä näppäimistöistä? Jaa mielipiteesi kommenteissa.

Sami kirjoitti reilu vuosi sitten tietokoneen kasaamisesta Antec P182 -koteloon. Antec on päättänyt jälleen päivittää tätä alunperin P180-koteloon perustuvaa sarjaa uudella P183-versiolla. Uuden Antec P183-kotelon kohdalla Antec on keskittynyt aiempien mallien kenties heikoimpaan osaan, nimittäin ilmanvaihtoon. Sikäli vanhoissakaan P180-sarjan koteloissa ilmanvaihto ja viileys ei ollut aivan huonoimmasta päästä, mutta kotelon keskittyessä äänenvaimennukseen ei ilmanvaihtoon keskitytty aivan niin paljoa, kuin olisi ehkä pitänyt.

Normaalille käyttäjälle tällä ei varmaankaan parisen vuotta sitten ollut merkitystä, mutta kellottajille ja viimeiset omasta koneestaan irti ottaville tietokoneharrastajille sillä on merkitystä. Kaiken lisäksi parin viimevuoden aikana sekä Intelin, että AMD:n päivitettyä prosessorimallejaan on ilmastointi nousemassa entistäkin suurempaan arvoon. Ensisilmäyksellä P183 noudattaa vanhoista p180-sarjan koteloista tuttua linjaa ja eroja alkaa huomata vasta tarkemmalla silmäyksellä yksityiskohtiin. Tässä artikkelissa käsittelen uuden P183 kotelon eroavaisuuksia sarjan edelliseen P182 -koteloon ja käyn läpi koteloa muutenkin omien käyttökokemuksien ja kevyiden kellottelusessioiden mukana. Mielestäni kellottaminen ei ole lainkaan hankalaa ja nykyisillä emolevyillä, sekä valikoiduilla kerroinlukottomilla prosessoreilla kellotus on helpompaa kuin se on ikinä ollutkaan. Hyvän kellottuvuuden vaatimukseksi oikeastaan jää enää vain kotelon suht hyvä ilmanvaihto ja prosessorin tarpeeksi iso jäähdytinsiili.

Artikkelissa käyn läpi niin Antecin P183 -kotelon kuin Antec CP-850 -virtalähteen ominaisuuksia. Artikkelin lopussa käyn läpi omia käyttökokemuksia ja hieman testailua kellottamisella testikokoonpanossa. Testikokoonpanon tiivistelmän voi löytää artikkelin lopusta. 

Antec P183 esittely

Antecin tuttu järeä paketointi.

P183 saapui Antec:n tapojen mukaan hyvin pakattuna ja kotelon arvoon kuuluvasti erittäin isossa paketissa. Paketista löytyi kaikki oleellinen mitä koneen kasaamisessa voi koteloon liittyen tarvita. Paketissa oli mukana tarpeeksi kasaamiseen käytettäviä ruuveja ja kumisukkia resonoinnin välttämiseksi.

Ilmareikienkin kanssa siistin tyylitelty etupaneeli.

Nopeasti katsottuna P183 muistuttaa ulkopuolisesti erittäin paljon aiempien Antecin P180 -sarjan koteloita. Tarkemmalla silmäilyllä voi kuitenkin huomata eroja yksityiskohdissa. Kotelossa on keskitytty ennen kaikkea ilmanvaihtoon ja tämä näkyy esimerkiksi etupaneeliin avattavaan kanteen lisättyinä ilmareikinä. Ilmareiät eittämättä voivat vaikuttaa ilmanvaihtoon, mutta vaikuttaako tämä kotelon ääneneristävyyteen sitä huonontavasti? Ilmareikien lisäksi kotelon kansi näyttää varsin samanlaiselta aiempaan P182-koteloon verrattuna. Etukannen liittimille on varattu hieman isompi tila ja vanhoihin liittimiin on kahden USB-liittimen ja äänilähdön ja mikrofoniliitännän lisäksi lisätty eSATA-liitin. eSATA-liitin nopeuttaa tiedonsiirtoa ja on erittäin hyvä ratkaisu etupaneeliin, tämä helpottaa ulkoisen kovalevyn vaihtamista esimerkiksi HTPC:n kanssa.

Sivulta P183 on saanut lähinnä päivitystä etupaneelin ilmanottoaukkoihin. Aikaisempaan P182-koteloon verrattuna ilmareikien rivastoa on harvennettu paremman ilmankierron toivossa.

Etupaneelin ilmanottoaukot lähikuvassa.

Ilmareikien lisäämisestä ja sivupaneelin säleikköjen muuttamisesta huolimatta kotelo on säilyttänyt laadukkaan vaikutelman. Mitä vielä, ilmareiät tuntuvat antavan hieman räväkkyyttä muuten aika pelkistettyyn olemukseen.

Etukannen ilmareiät mahdollistavat koneen käynnistämisen ilman kannen avaamista. Ratkaisussa on ennenkaikkea parannusta kotelon käytännöllisyyteen. Riippuen kotelon sijoittamisesta kannen avaaminen voi olla välillä varsin epäkäytännöllistä. Toisaalta etupaneelin kansi on mahdollista lukita avaimella ja ennen tällä lukitsemisellä pystyi estämään koneen käynnistämisen ilman voimakeinoja. Lukko ei kuitenkaan varsinaisesti jää kokonaan ilman käyttätarkoitusta ja lukitus voi suojata esimerkiksi irroitettavien kovalevyjen poistamista. Toisin eihän näihin lukkoihin ikinä kannata kuitenkaan etukannen heppoisuuden takia luottaa salaisuuksien ja tärkeän tiedon tallennuksessa. Sikäli tuo satunnaisen ohikulkijan koneen käynnistämisen mahdollistuminen esimerkiksi laneilla on paljon ikävämpi puoli.

Etukannen avaaminen paljastaa isompia muutoksia.

Avatessa etukannen ja vertaamalla etupaneelia vanhaan P182-koteloon voi nähdä, että Antec on käyttänyt paljon aikaa sekä ilmastoinnin parantamisen, että ennen kaikkea ilmansuodatuksen parantamiseksi. Ilmansuodattimien säleiköt ovat aikaisempaa ohuemmat ja kaikki mahdollinen ilmanvaihdon este tuntuu olevan otettu pois.

Kaikki etupaneelin ilmansuodattimet on helposti puhdistettavissa avattavien luukkujen ansiosta. Ilmanvaihdon parantamiseksi kannattaa poistaa optisten asemien metalliritilät. Kaiken kaikkiaan P182:n etupaneelista jää laadukas tuntu. Missään ei ole mitään natisevia ja lonksuvia osia ja toteutukseen on selvästi käytetty aikaa.

Kotelon katossa on kiinnitettynä yksi mukana tullut Antecin TriCool -kotelotuuletin. Tuuletinpaikan ritilää on hieman tyylitelty aiempaan verrattuna, mutta säleikössä toistuu sama hunajakennomainen rakenne. Jostain syystä ritilän alle on kiinnitetty muovinen kotelotuulettimen tukivarsien mukainen muovisuojus. Mm. silentpcreview.com:n artikkelin mukaan tämä nimenomainen muovisuojus saattaa lisätä kattoon asennetun tuulettimen äänekkyyttä. Yksi mahdollisuus on puhtaasti leikata tämä muovisuojus pois, mutta omissa suunnitelmissa ei ole laittaa kattoon ollenkaan tuuletinta. Täytyy kuitenkin testata tämä läpi käyttökokemuksia käsittelevässä osiossa. Muuten katto on mielestäni paljon siistempi kuin aiemmin.

Takapaneelissa ei ole paljoa muutoksia.

P183 ei ole paljoa nähnyt muutoksia takapaneeliin. Vanhasta P182-kotelosta tuttua on muun muassa vesiletkujen sisäänmenon mahdollistavat kumiset reiät. Takapaneelin suurimmat uudistukset liittyvät uuden Antec CP-850-virtalähteen kiinnittämiseen. Kotelossa tulee esiasennettuna mukana muunnin normaalikokoiselle virtalähteelle, mutta muuntimen irrottaessa paljastuu reilusti isompi kiinnitysaukko Antecin uudelle virtalähteelle.

Sivupaneelit ovat valmistettu tuttuun tapaan kolmesta kerroksesta. Uloimpana on gunmetalin värinen ulkolevy, sisimpänä on muovista valmistettu keskus ja sisällä harmaan värinen metallilevy. Kaikki kotelon kiinnitykset muutamia ruuveja lukuunottamatta on valmistettu muovista paremman yhteensopivuuden ja äänenvaimennuksen takia. Äänenvaimennukseen keskittyvästä sivulevystä johtuen kiinnittäminen ei välttämättä ole aivan siitä helpoimmasta päästä, mutta toisaalta metallisista sivupelleistä tuttua metallin väsymistä ei esiinny, kuten ei myöskään minkäänlaista resonointia.

Kotelon alapuolella on Antecilta jo tutuksi käyneet silikonitassut. Tassut ovat erittäin pehmeät ja ovat optimaaliset esimerkiksi puiseen tietokonepöytään johtuvan resonoinnin eliminoimiseen. Näiden silikonisten tassujen oikeastaan ainut huono puoli on koneen hieman hankalahko siirtely vaikkapa kaapeleiden kiinnityksen jälkeen. Silikonitassut eivät pahemmin liu’u millään pinnalla, joten koteloa on pakko nostaa, sillä kumitassut saattavat irrota kotelosta. Oman testikokoonpanoni kanssa kotelo on erittäin painava ja ainakin testailun aikana kumitassu irtosi pari kertaa. Muuten aivan erinomaiset.

Sisältä P183 on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Sisältäpäin P183 on täynnä Antecin ajansaatossa kehittämiä ideoita. Suurimpana muutoksena edelliseen malliin on hieman uusittu alakerta. Uuden Antec CP-850 -virtalähteen ympärille on tehty pieniä muutoksia ja alakertaan tulevien kovalevyjen kiinnityskehikkoa on muutettu. Alakerran parhaimpana muutoksena on ehdottomasti uuden tuuletinpaikan lisääminen kovalevykelkan ja etupaneelin väliin. Ennen tuuletin kiinnitettiin hieman vaikeahkosti virtalähteen ja kovalevykelkan väliin. Tämä ratkaisu ei oikeastaan auttanut yhtään mitään raikkaan ilman tuomiseksi koteloon. Uusi ratkaisu toimii erittäin hyvin Antec CP-850 -virtalähteen kanssa, koska virtalähteessä on ulkoinen tuuletin, joka tavallaan lisää tuulettimen entisen alakerran tuulettimen paikalle. 

Antec CP-850 -virtalähteen esittely

Seuraavaksi siirrytään artikkelin toisen Antecin tuotteen CP-850-virtalähteen esittelyyn. CP-850 on erittäin mielenkiintoinen virtalähde. Ensinnäkään se ei käy tällä hetkellä kuin ainoastaan kolmeen koteloon. Kaikki kolme koteloa tulevat myöskin Antecilta ja artikkelin p183 kotelon lisäksi se sopii Antecin lippulaivamalli p193 koteloon sekä enemmän pelaajille ja lanittajille suunnattuun Antec Twelve Hundred -koteloon.

Kooltaan kuin teemaltaankin samanhenkinen pakkaus p183-kotelon kanssa.

Pelkästään virtalähteen pakkauksen saaminen käsiin herättää jo kunnioitusta. Näin isossa paketissa tuleva virtalähde ei voi olla kauhean pieni! Pakkauksessa tulee mukana virtalähteen modulaariset virtakaapelit. Seuraavassa lyhyt lista virtalähteen specseistä:

Virrat ja jännitteet:

• Teho 850W
• 80 plus sertifioitu
• +3.3V @ 24A
• +5V @ 30A
• +12V1 @ 22A
• +12V2 @ 22A
• +12V3 @ 25A
• +12V4 @ 25A
• -12V @ 0.6A
• +5VSB @ 3.0A

Liittimet:

• 1 x Päävirtakaapeli  (20+4 pinniä)
• 1 x 12V(P4)
• 1 x 12V(8 pinniä)
• 9 x Lisälaiteliitintä
• 9 x SATA-liitintä
• 1 x Diskettikaapeli
• 4 x PCI-E-liitintä (2×6 ja 2×6+2)

Humongous!

Oli pakko hieman irroitella. Virtalähde on reilusti isoin mitä olen tällä hetkellä nähnyt ja se onkin tyypiltään omaa CPX-standardia. Antecin lähtökohtana virtalähteen kehittämiselle on ollut toteuttaa tehokas virtalähde, joka käy mahdollisimman viileänä hyvän ilmanvaihtuvuuden johdosta. Koon lisäksi Antec teki hieman erikoisemman ratkaisun virtalähteen tuulettimen kanssa. 120 millinen tuuletin on nimittäin pystyasennossa!

Tyypillisesti virtalähteen tuuletin sijaitsee joko virtalähteen katossa tai sen alapuolella. Tällaisessa ratkaisussa tuuletin ei kuitenkaan toimi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi virtalähteen alapuolelta ilmaa imevä tuuletin imee lämmintä ilmaa todennäköisesti suoraan prosessorilta, eikä ilmavirtakaan johda suoraan virtalähteen läpi vaan saattaa huonossa tapauksessa osittain palata koteloon takaisin. p183-kotelon tapauksessa, jossa virtalähde on sijoitettu kotelon alaosaan ei kotelon alapuolelta edes saa kunnolla imettyä mitään. Antecin ratkaisu tuulettimen on mielestäni hyvä. Virtalähde imee alakerran raikasta ilmaa suoraan virtalähteen läpi ja ilmavirta jatkuu loogisesti suoraan kotelosta ulos. Tällöin virtalähde toimii paljon viileämmin, eikä tuulettimen tarvitse toimia kauhean äänekkäästi.

Normaalit virtalähteet eivät pärjää kokovertailussa.

Parhaiten virtalähteen suuri koko tulee esille verrattaessa sitä tavalliseen ATX-standardin virtalähteeseen. OCZ:n 520-wattinen ModStream -virtalähde näyttää varsin tavanomaiselta ja pieneltä Antecin virtalähteen rinnalla. Kuvasta voi myös erottaa elektronisten osien sijoittamisen sekä virtalähteen pohjaan, että kattoon. Virtalähteen ollessa varsin korkea, jää elektronisten osien väliin eräänlainen tunneli jota pitkin ilma voi virrata. Tämä edesauttaa virtalähteen osien pysymisen viileänä.

Viralähteen tuuletin on suunniteltu erittäin äänettömäksi. Lisäksi se on moduloitu pulssien pituuksilla (PWM). Tämä tekniikka mahdollistaa tuulettimen pyörimisnopeuden säätelyn digitaalisesti eripituisilla jännitepulsseilla. Käytännössä siis virtalähteen ohjainpiiri pystyy hienosäätämään tuulettimen pyörimisnopeutta paljon tarkemmin kuin normaaleilla jännitetason muunteluilla.

Olihan se tekniikannälkäisille lukijoille pakko myös avata. Voin jo nyt huomioida, että tätä ei kannata tehdä kotona! Virtalähteen katossa oli pahvinen ilmanjohdin. Ilmanjohdin oli liimattu kiinni virtalähteen kattoon ja pitää toivoa, että liimaus kestää tämän operaation jälkeen. Ilmanohjaimen tarkoitus on paremmin johtaa ilmaa elektroniikalle ja virtalähteen läpi, muuten se saattaisi johtua piirilevyn alle, jossa siitä ei ole paljoa hyötyä. 

Kotelon yksityiskohtia

Tutut Antecin TriCool -tuulettimet.

P183-kotelon mukana tulee vanhat ja tuttavallisen oloiset Antecin TriCool -tuulettimet. TriCool-tuulettimet ovat säädettävissä pyörimään kolmella eri tuuletusnopeudella. Valitettavasti hiljaisimmillaankin TriCool-tuulettimet eivät ole niitä kaikkein hiljaisimpia, vaikkakin ihan siedettäviä, löytyy parempia tuulettimia varmasti nämä korvaamaan. Olen oikeastaan aina hieman ihmetellyt näitä tuulettimia siinä mielessä, että Antec selvästi tähtää kotelojen äänettömyyteen, mutta ei silti panosta enempää tuulettimien kehitykseen. Onneksi sentään virtalähteessä on erittäin hyvä ja hiljainen tuuletin, joten suurempaa ongelmaa tästä ei ole.

Irroitettavat kiintolevytelakat.

Antecin koteloissa on aina ollut hyvä puoli se, että niiden sisustat ovat usein helposti muokattavissa omiin tarpeisiin. p183 ei ole edeltäjiensä tavoin poikkeus tälle linjalle ja kummatkin kovalevytelakat ovat irroitettavissa omiin tarpeisiin sopivasti. Itse olen aikonut käyttää alapuolen kovalevytelakkaa kahden kovalevyn kiinnittämiseen koneeseen. Tällöin ylempi kovalevytelakka on käytännössä turha, joten jätän sen pois lopullisesta kokoonpanosta. Tästä on paljon hyötyä esimerkiksi ilmanvaihtuvuuden ja isompien näytönohjaimien kiinnittämisessä sekä kotelon yleisessä tilavuudessa.

Kaapelien läpivienti alaosastosta.

Virtalähteen ja kovalevyjen kaapelit saa vietyä alaosastosta yläosastoon P182-kotelosta tutulla tavalla. Läpiviennin reikiä pystyy mukauttamaan omiin tarpeisiin ja peittämään ilmankierron parantamiseksi. Harmittavasti P182-kotelosta tuttuun tapaan näitä reikiä ei pysty muovisuojuksella kokonaan peittämään sillä kaapelit on mahdollista viedä myös emolevyn takapaneelin takapuolelta. Tällöin pystytään poistamaan kaapelien aiheuttamaa haittaa ilmankierrolle ja eristämään alaosa muun koneen ilmankierrosta. Tietysti nämä reiät voi peittää vaikka teipillä jos niikseen haluaa.

Koteloon saa kiinni myös normaalin virtalähteen.

Edellinen kuva tuo hyvin esille CP-850-virtalähteen koon. CP-850-virtalähteen sijaan koteloon saa kiinni myös tavallisen kokoisen virtalähteen erillisen takalevyn muuntimen avulla. Huomaa myös kuvasta virtalähteen alapuolella olevat kumiset eristeet. Antecin tarkkuus yksityiskohdissa resonoinnin poistamisen suhteen on erittäin hyvää.

Coolermasterin Hyper Z-600 jäähy mahtuu nipin napin koteloon.

Testikokoonpanon prosessorinjäähy mahtuu juuri ja juuri P183-koteloon. Jäähy tulee pikkaisen ulos kotelon sivulta, mutta kotelon sivusta ei kuitenkaan kiinni ollessaan ota tuulettimeen kiinni. Hyper Z-600 on jäähynä siitä isoimmasta päästä, joten olettaisin lähes kaikkien jäähyjen mahtuvan koteloon.

Testikokoonpano mahtuu koteloon siististi ilman tilanpuutetta.

Testiin koottu kokoonpano mahtuu hyvin koteloon eikä tilanpuutetta esiinny. Kaapelointia pystyisi mahdollisesti vielä optimoimaan, mutta en ole sen suhteen niin nuuka. Luulisin ilmankierron olevan jo tässä muodossaan erittäin hyvää. Kuvasta huomaa kuinka isolta CP-850 näyttää täydessä kokoonpanossa. Virtalähde käyttää kaiken pystysuunnassa liikenevän tilan ja tämä varmasti parantaa virtalähteen lävitse kulkevan ilman määrää, mikä edesauttaa virtalähteen toimimista viileänä pienellä ilmavirralla. Huomaa kuinka ylemmän kovalevykehikon irroittaminen poistaa kaikki esteet etupaneelin ilmavirtaukselta prosessorille ja näytönohjaimelle.

Testikokoonpanossa pistin yhden Antecin TriCool -tuulettimen kotelon takaosaan ja toisen etupaneeliin ylemmän kiintolevytelakan kohdalle. Alempaan kiintolevytelakkaan en pistänyt ollenkaan tuuletinta ja virtalähteen tuuletin toimii alaosan ainoana ilmavirran tuottajana. Uskoisin tämän riittävän tarpeisiini. 

Kellotusta ja käyttökokemuksia

Seuraavaksi siirryn kotelon ja virtalähteen käyttökokemuksiin ja pieniin ylikellotteluihin. Tarkoitus olisi etsiä vakaat niinsanotut “24/7″ -kellot. Tietysti täytyi myös yrittää paljon prosessorista saisi kotelossa irti maksimissaan. En kuitenkaan lähtenyt aivan niitä viimesiä kymppejä etsimään, koska se olisi vaatinut hienosäätöä muisteilla ja eri osien vakauden säätämisellä.

Testikokoonpanoni on Antec P183 kotelon ja Antec CP-850 -virtalähteen lisäksi suurinpiirtein seuraava:

Emolevy: Gigabyte GA-MA790XT-UD4P
Prosessori: AMD Phenom II X4 955 Black Edition
Muistit: 4 x 2 Gt- 1333 MHz DDR3
Näytonohjain: Asus GeForce 9600 GT Top

Testikokoonpanosta on kyllä näytönohjain menossa vaihtoon jahka nuo uudet Radeonit ovat jotenkin saatavilla. Kutakuinkin testikokoonpanon lähtökohta on etsiä kellottamalla mahdollisimman hyvä kokoonpano määrättömään ajankohtaan asti.

4 GHz taulussa.

Aloittelin kellotuksen oikeastaan suoraan pistämällä koneen BIOS-asetukset kuntoon ja korjaamalla parit vakausongelmat liittyen muisteihin ja emolevyn piirisarjaan. Alkukellottelujen jälkeen löinkin sitten suoraan kertoimet kaakkoon ja prosessorista lähti heti irti 4 GHz:n rajapyykin rikkova tulos. 4 GHz on varsin kunnioitettava kellotus ilmalla ja tällä prosessorilla kellotustulokset jäävät yleensä 3,7-4,1 GHz:n tuntumaan. Parhaimmat tulokset mitä itse olen ilman suurempaa etsimistä nähnyt ovat olleet jotain 4,3 GHz:n luokkaa ilmalla. Varsin hyvin kotelolta, joka on ensisijaisesti suunnattu äänettömyyteen. Ainakin Antec on jotain saanut aikaan ilmanvaihdon suhteen kellotusmielessä. Kotelo on kyllä erittäin hyvin äänenvaimennettu aikaisempaan testikokoonpanon koteloon verrattuna. Ensikertaa kun laitoin koneen päälle täytyi katsoa toistamiseen, että onko se kone päällä vai ei. Niin hiljaiselta kone kuulostaa. Tämän pohjalta Antec ei ainakaan ole mielestäni joutunut tekemään liian suurta kompromissia äänenvaimennuksen kanssa ilmanvaihdon parantamiseksi. Vaihtamalla TriCoolien tilalle jotkin vielä hiljaisemmat kotelotuulettimet ei koneesta varmasti kuulu lähes mitään. On se tehokoneena tietysti äänekkäämpi kuin esimerkiksi aikaisemmin rakentamani HTPC-kokoonpano.

Seuraavaksi aloitin etsimään vakaita kellotuslukemia normaaliin käyttöön. Oletuksen testikokoonpanon prosessori toimii 3,2 GHz:n kelloilla ja tarkoituksena olisi saada vakaasti vähintään 3,6 GHz:n kellot ja kaikki sen yli on plussaa. 3,6 GHz on sinänsä aika vaatimaton maali ottaen huomioon 4 GHz:n maksimikellon, jonka löysin jo aiemmin. 3,6 GHz löytyikin varsin helposti ja testien jälkeen osoittautui varsin vakaaksi. Seuraavaksi nostin kelloja kahdella kertoimen nostamisella suoraan 3,7 GHz:n. Kellot eivät olleetkaan enään aivan stabiilit. Kone ei kestänyt kauheasti pelitestejä, puhumattakaan prosessoria rasittavia laskemistestejä.

Pienen Vistan säätämisen jälkeen sain jonkinlaisia virheviestejä koneesta irti ja virheviestit viittasivat hieman muistiasetuksiin. Nostin muistien ja emolevyn piirisarjojen jännitteitä hieman lisää ja virheviestit katosivat. Tämän jälkeen sainkin koneen vakaaksi suoraan 3,8 GHz:n. Totesin tämän riittäväksi, koska prosessorin rasituslämmöt alkoivat lähentyä 60 celsiuksen rajaa. AMD on itse ilmoittanut testikoneen prosessorin suositelluiksi maksimilämmöiksi noin 62 celsiusta. Jälkeenpäin yritin vielä parantuneen vakauden jälkeen etsiä uusia maksimeja, mutta yrittäessäni muistien jakamista ja väylän nostamista en saanut yhtään megahertsiä enempää kuin ensimmäisellä kellotuksella saamani 4 GHz:n raja. Noh, olen kuitenkin lopputulokseen tyytyväinen ja 600 MHz:n kelloitus vakaana alkuperäisiin kelloihin on ihan hyvä tulos ilmalla. Kelloitettuna Antecin kotelo toimi noin 30 celsiuksen järjestelmälämpötilalla prosessorin vaihdellessa 40 – 60 celsiuksen välimaastossa riippuen rasituksesta.

Loppuyhteenveto

Olen kyllä erittäin tyytyväinen Antec P183 -koteloon ja CP-850 -virtalähteeseen. Koteloon on saatu aikaan reilusti parempi ilmankierto ilman äänentason suurta nousua. Kotelon suunnittelua ei ole paljoa muutettu aikaisempiin p180-sarjan koteloihin, mutta parannukset mitä Antec on koteloon saanut ovat sitäkin tärkeämpiä. Erityismaininnan annan kyllä CP-850 virtalähteelle, joka on aivan järjettömän iso ja innovatiivinen suunnittelu vaikuttaa varmasti paljon testikoneen äänettömyyteen.

Antec P183 ja CP-850 yhdistelmä on kyllä varmasti hieman hintava noin 250 euron tuntumassa, mutta tämän hinnan vastikkeeksi saat varmasti koteloa ja virtalähdettä moneksi, moneksi vuodeksi.

Antec P183 video

Linkit

• Antec P183 – antec.com
• Antec CP-850 - antec.com

Teräväpiirtoisen wbox-digiboxin testailu on edennyt viimeiseen osaansa ja tämänkertaisessa artikkelissa on tarkoitus käydä läpi mielenkiintoisimpia lopuista teräväpiirtokanavista. Tämän lisäksi suoritin jonkin verran testailua digiboxin toiminnoista. Lopuksi vedän pientä yhteenvetoa kuukauden ajan testissä olleesta teräväpiirtoisesta digiboxista ja paluusta arkeen..

Ensimmäiseksi lähdin tutkimaan ulkoisen kovalevyn tai muistitikun liittämistä digiboxiin. Alkuperäisenä ideana oli selvittää ohjelmien tallennusta ulkoiseen lähteeseen ja jälkeenpäin sieltä uudelleen wboxiin siirtämistä.

Muistitikun kiinnittäminen wboxin taakse.

Digiboxiin pystyy liittämään usb-liitännän avulla joko ulkoisen kovalevyn tai muistitikun. Harmikseni kuitenkin digiboxi tuntuu ymmärtävän vain fat16 tai fa32 tiedostojärjestelmiä. HTPC-koneeni ulkoinen teratavun kovalevy on formatoitu NTSF-tietojärjestelmään enkä juuri nyt pystynyt tuota ulkoista kovalevyä oikein mihinkään varmistamaankaan. En täten pystynyt tuota ulkoista kovalevyä pahemmin testailemaan. Ulkoisen kovalevyn sijaan oli siis tyytyminen 8 gigatavun usb-muistitikkuun, joka oli mukavasti formatoitu fat32-tiedojärjestelmään. Muistitikun kiinnittäminen laitteen taakse suoraan on hieman työlästä, varsinkin jos digiboxin taakse on vaikea päästä. Tätä ongelmaa voisi hieman ratkaista lyhyellä USB-jatkokaapelilla. Ulkoisen kovalevyn kanssa tätä ongelmaa ei olisi kiinnityskaapelin takia.

Digiboxi löysi muistitikun, mutta hallinta on vähintäänkin alkeellinen.

Asennettuani muistitikun kiinni digiboxiin löytyi se varsin nopeasti ja USB-hallintaan ilmestyi oikean oloiset muistitikun tiedot. USB-hallinnassa tuntui olevan muistitikulle vain tiedostojen poistamismahdollisuus. Tätä ei tietystikään halua kauhean vahingossa painaa.

Mediakirjasto näyttää muistitikun sisällön.

Digiboxin avulla pystyy selaamaan mediaa suoraan muistitikulta, vähän samaan tapaan kuin digikameran kiinnittäisi televisioon. Digiboxin valikoista kyllä näkee myös muistitikulle tallennetut matkavideotkin, mutta jostain syystä digiboxi ei näitä suostunut toistamaan. Itsellänikin oli muistitikulla matkavideot kolmessa eri codecissa, eikä yksikään tallennusmuoto suostunut toimimaan. Ehkä se ei sitten vain ole mahdollista.

Lomakuvat teräväpiirtoisena suoraan digiboxista.

En keksinyt keinoa miten wboxilla pystyisi tallentamaan ulkoiselle muistitikulle. Kokeilin erikseen tallentaa sekä normaalia, että teräväpiirtoista materiaalia digiboxin omalle kovalevylle. Mediakirjastosta pystyykin siirtämään tallenteita, mutta ulkoista muistitikkua ei ole valittavissa kohdekansioista. Sinänsä hieman harmillista, että olin odottanut mahdollisuutta tallentaa videota digiboxiin liitetylle ulkoiselle kovalevylle.

Digiboxissa on erillinen ethernet-portti. Normaalisti tämän kautta pitäisi saada yhteys digiboxiin, mutta ilmeisesti tämän hetkisessä ohjelmistoversiossa tätä ethernet porttia ei ole käytetty ollenkaan ja ohjekirjassakin ethernet-portin kohdalla lukee vain masentava “for future use”-teksti. Olisin odottanut pääseväni selailemaan laitteiston kovalevyn sisältöä tämän ethernet-portin kautta  nyt tämäkin jäi hieman mahdottomaksi kokeilla. Toinen mahdollinen käyttökohde olisi ollut päivityksien asentaminen verkon kautta, mutta tätäkään ominaisuutta laitteessa ei vielä ole. Sen sijaan laitten ohjelmisto päivitetään “OTA” eli “Over the air” -ominaisuudella. Käytännössä siis ohjelmistopäivityksille varatun kaapelikanavan kautta.

Löysin vielä digiboxin A/V-asetuksista kohdan HDCP-kopiosuojauksen poistamiseksi pois päältä. Tämän pois ottamalla varmaankin voisi jollain tavalla siirtää tavaraa pois laitteesta. En kuitenkaan tämänkään asetuksen jälkeen pystynyt siirtämään tavaraa ulkoiseen lähteeseen. Asetuksen kanssa tosin kopiosuojatut kanavat eivät näkyneet ollenkaan. Yritin vielä tallentaa kuvaa kanavalta, joka näkyi HDCP-kopiosuojauksen ollessa poissa päältä, mutta siltikään en pystynyt siirtämään kuvamateriaalia pois. Tätäköhän se “Cable Ready HD” sitten tuo mukanaan.

Seuraavaksi on aika siirtyä loppuihin teräväpiirtokanaviin ja niiden tarjoamiin materiaaleihin. Aikaisemmin läpikäytyjen elokuva- ja urheilukanavien lisäksi löytyy muutakin mielenkiintoista kanavatarjontaa. Mielestäni ehdottomasti parhain ja ehkäpä mielenkiintoisin näistä on Discovery HD, joka kamppailee tiukasti parhaan teräväpiirtoisen kanavan tittelistä aikaisemmin mainitun Eurosport HD:n kanssa.

Discovery HD.

Discovery HD on käytännössä normaalin Discoveryn teräväpiirtoinen versio ja tarjoaa käytännössä samoja ohjelmia kuin alkuperäinen versio. Kuvanlaatu on erinomainen ja kaikki materiaali vaikuttaisi olevan aidosti teräväpiirtoista. Ehdottomasti yksi welhon HD-paketin kohokohdista. Mikään ei voita myytinmurtajien räjäytyksiä teräväpiirtoisena!

Animal Planet HD.

Animal Planet HD kuuluu hieman tuoreempiin teräväpiirtoisiin kanaviin. Kanava aloitti teräväpiirtoisena suomalaisena versiona helmikuussa ja katseltavaa kanavalta tuntuu riittävän. Animal Planet tarjoaa kyllä parhainta teräväpiiroista kuvanlaatua mitä vain voi 720p-resoluutiona tarjota. Eläinmaailman kaikki värit teräväpiiroistelta televisiolta katsottuna on kyllä elämys itsessään.

 BBC HD.

Myös BBC toi vastikaan teräväpiirtoisen kanavan tänne Suomen perukoille. Kanava tarjoaa kyllä hyvänlaatuista kuvaa, mutta ohjelmia kierrätetään hieman liikaa ja kanava näyttää tällä hetkellä käytännössä kokoajan samoja ohjelmia päivittäin. Käytännössä siis BBC HD toistaa neljän sarjan uudet jaksot pitkin päivää ja seuraavana päivänä saattaa olla samat sarjat uusin jaksoin. Jos et kyseisistä sarjoista kauheasti piittaa niin köyhäksi jää kanavan katseleminen. Kait tähän tulee jatkossa parannusta.

MTV HD.

Vaikka itse MTV on mielestäni parhaimmat päivät nähnyt tarjoaa kanavan teräväpiirtoinen versio kattavan annoksen uusimpia musiikkivideoita teräväpiirtoisena. MTV HD tarjoaa käytännössä samaa materiaalia kuin normaali MTV-kanava. Niin hyvässä kuin pahassa. Mielestäni kanava saisi tarjota enemmän itse musiikkia ja vähemmän näitä “I tune ur pimp kar”-sarjoja. Just my 2c.

myzen.tv

Viimeisenä mielenkiintoisemmista kanavista täytyy mainita aivan hilpeän outo myzen.tv. Kanava näyttää päivän läpensä rentouttavia maisemia, joidenka taustalla rauhallinen naisääni opastaa rentoutumisen saloihin. Teräväpiirtoisena kanava on kyllä aivan mainio ja maisevat ovat mahtavia.

Kaikenkaikkiaan kaapelista näkyy jo varsin kattava teräväpiirtoisten kanavien tarjonta. Vielä kuitenkin jäisin kaipaamaan hieman lisää sisältöä eräisiin kanaviin. Toinen ongelma tällä hetkellä onse, että teräväpiirtoiset kanavat on usein liitetty johonkin isompaan kanavapakettiin, jolloin teräväpiirtoisen materiaalin katsomiseksi joutuu hankimaan paljon ylimääräisiä kanavia. Toisaalta tälleenhän se aina tuntuu maksukanavien kanssa olevan. Noh ainakin Welho itse tarjoaa erillistä Welho HD-pakettia, joten sillä pääsee jo hyvin alkuun.

Welhon teräväpiirtoinen tallentava wbox tarjoaa mielestäni ihan hyvää laatua ja rahanvastinetta. Ainakin mitä tulee yleiseen kuvanlaatuun, valmistuksen laatuun ja valikoihin. Vielä on kuitenkin laitteessa mielestäni parannettavaa etenkin ulkoisten asemien ja yhteensopivuuden kanssa. En tiedä kuinka paljon tuo Cable Ready HD -tarra tuo mukanaan näitä rajoituksia.

Paluu teräväpiirtoisista kanavista normaaleihin versioihin on kyllä varsin karu ja täytyy kyllä todenteolla jossain välissä miettiä siirtymistä teräväpiirtoiseen aikaan. Vielä kun saisi vähän lisää teräväpiirtoisia kanavia ja sisältöä niin aika voisi olla ovella.

PS. Viasat voisi tarjota alkuperäistä englanninkielistä ääntä kaikissa urheilulähetyksissään myös teräväpiirtoisena! Kiitos.

Edellisessä artikkelissa esittelin Welhon tarjoaman tallentavan Wbox HD PVR -digiboxin ulkoisia ominaisuuksia ja kävin läpi Welhon kaapeliverkossa näkyvien teräväpiirtoisten urheilukanavien tarjontaa. Testiä on takana kolme viikkoa ja tämänkertaisessa artikkelissa käyn läpi digiboxin valikoita ja mitä digiboxi tarjoaa ohjelmistotasolta. Lisäksi käyn tällä kertaa läpi Welhon HD-elokuvakanavien tarjontaa. Tarjontaa löytyy jälleen kolmesta eri Welhon tarjoamasta kanavapaketista ja sisältöä löytyy tällä kertaa myös Canalin ja Viasatinkin tarjoamista paketeista.

Näppärä teräväpiirtokanavien valintasivu.

Wbox HD PVR tarjoaa varsin hyvän käyttöhjelmiston. Mukana on kaikkea mitä tämän hintaiselta digiboxilta voi odottaakin. Teräväpiirtokanavien nopeaan surffaukseen kanavienvalintasivu tarjoaa oman välilehden HD-kanaville. Välilehtiä pystyy valitsemaan nopeasti kauko-ohjaimen värinappuloilta. “Oma TV” -välilehdeltä pystyy valitsemaan kaikki kanavat normaalin digiboxin tyyliin. “Suosikki” -välilehdeltä pystyy valitsemaan omia suosikkikanaviaan ja “Historia” -välilehdeltä pystyy selaamaan aikaisemmin katsomiaan kanavia.

Menu.

Wboxin asetuksien hallinta tapahtuu kauko-ohjaimen Menu-painikkeen takaata. Weboxin menu on jaettu neljään erilliseen osaan; Järjestelmän asetukset, Kanavien hallinta, Laitteiston asennus ja järjestelmätiedot. Menusta pystyy käytännössä tekemään kaiken oleellisen mitä vaan voi haluta. Niin audio/video -asetuksista, media asetuksista aina laitteiston ohjelmistopäivityksiin.

Mediakirjasto.

Wboxin kauko-ohjaimelta pääsee mukavan oloiseen mediakirjastoon. Mediakirjastolla pystyy selaamaan läpi kaikenlaista mediaa mitä digiboxiin on tallennettu. Digiboxiin pystyy tallentamaan tietenkin videota, mutta myös musiikkia ja kuviakin. Lisäksi mediakirjastosta pystyy kuuntelemaan radiota. Testailen mediakirjaston ominaisuuksia tarkemmin seuraavassa artikkelissa. Digiboxissa on 320 Gt:n kovalevy ja itseä ainakin kiinnostaisi mahdollisuus tallentaa mediaa ulkoisille kovalevyille. Onko tämä mahdollista teräväpiirtoiselle materiaalille jää nähtäväksi.

EPG.

Wboxin digitaalinen ohjelmaopas eli EPG vastaa tuoreimpien digiboxien EPG:den tasoa. Omaan halpisdigiboxiin verrattuna Wboxin EPG on kuin toiselta planeetalta. Seitsemän päivän ohjelmatiedot jokaiselta kanavalta on kyllä mukavaa verrattuna oman digiboxini kahden mitälie päivän EPG:hen. Lisäksi EPG pitää sisällään kehittyneitä ajastustoimintoja ja yksittäisen ohjelmien etsimistoiminnon. EPG:tä pystyy selaamaan normaalisti taulukkomaisena vierintä palkkina ja kanavakohtaisena luettelona. Yksittäisen ohjelman tallentaminen digiboxiin käy näppärästi valitsemalla suoraan EPG:stä, mitään kellonaikoja ei tarvitse siis itse alkaa rustaamaan.

Kaikenkaikkiaan Wboxin valikkorakenne on selkeä ja sen suunnitteluun on käytetty selvästi aikaa. Kaikki valikot tuntuvat toimivan eikä esimerkiksi kanavien surffailussa suoraan EPG:stä tapahdu mitään hidasteluita. Tietysti ohjelmiston olettaisi toimivankin näin hyvin 600 euron digiboxissa. Tällaisenaan digiboxin hinta on varsin.. oikeutettu ja ei ole mielestäni pelkoa siitä, että maksaisi korkeata hintaa pelkästään teräväpiirtoisesta kuvasta. Digiboxi itsessään on erittäin laadukkaan oloinen.

Seuraavaksi mennään Welhon elokuvakanavien tarjontaan:

Canal+ ja Ruotsinkieleltä ei voi välttyä.

Canal+ Film HD tarjoaa teräväpiirtoista materiaalia käytännössä koko päivän ajan ja valikoima tuntuu erittäin mukavalta. Elokuvapuolella leffat ovat suunnilleen yhtä tuoreita/vanhoja kuin normaalillakin Canal+ filmipuolella. Kanava tarjoaa käytännössä kaikenlaisia elokuvalajeja Canalin ohjelmistosta, mistä vaan löytyy teräväpiirtoiset versiot. Elokuvatarjontaan kuuluu niin toimintaa, komediaa, draamaa kuin pohjoismaisiakin elokuvia. Elokuvien lisäksi Canal+ Film HD tarjoaa teräväpiirtoisia televisiosarjoja kuten Heroes ja Monk ynnämuita.

Tarjonnan suhteen Canal+ Film HD alkaa olla jo niillä rajoilla voisiko Canal+ Totalin hankkimisen perustella pelkästään teräväpiirtoisen kanavan takia. Tällä hetkellä Blu-Ray-elokuvat ovat vielä varsin kalliita ja parin Blu-Ray-elokuvan hinnalla kuukaudessa kustantaa jo kokonaisen kaapelitelevisiopaketin. Jatkossa Canalillekin tulee todennäköisesti vielä lisää teräväpiirtoista tarjontaa.

TV1000 HD ja Snake eyes.

Viasat Kulta -paketissa tulee mukana TV1000 HD. Kanava keskittyy käytännössä yksinomaan teräväpiirtoisiin elokuviin ja sisältöä löytyy mukavasti laidasta laitaan. Erona Canalin teräväpiirtoiseen kanavaan voisikin oikeastaan sanoa, että parhaimpaan katseluaikaan tulee elokuvia ja Canalilta saattaa tulla sarjoja. Itse ehkä hieman mieluummin katselen yhdeksän aikaan alkavaa elokuvaa kuin jotain televisiosarjaa jonka on jo saattanut nähdä. Tältä kantilta katsottuna tykkäisin, ehkä enemmän Viasatin paketista.

Silver HD. Silver HD:lla tuntuu olevan uskomattoman hyvä kuvanlaatu!

Welhon omassa Welho HD -paketissa tulee mukana Silver HD -kanava. Silver HD on pohjoismaisen NonStop Television tarjoajan elokuvakanava. NonStop Televisionin kanaviin kuuluu mm. Showtime ja normaali Silver-kanava. Silver HD toistaa pitkälti samaa kaavaa kuin mainitut NonStopin elokuvakanavat ja elokuvat eivät välttämättä ole aivan yhtä tuorteita kuten Canalilla ja Viasatilla. Toisaalta Silver HD näyttää hieman erikoisempaakin tavaraa kuten honkkaripätkiä. Käytännössä leffoja alkaa aina jokatoinen tasatunti ja materiaalia tuntuisi olevan ihan riittämiin. Mielestäni kanava on aivan riittävä satunnaiseen elokuvien katselemiseen teräväpiirtoisena mikäli ei ole halua ottaa jompaakumpaa isommista elokuvapaketeista. Kuvanlaatu Silver HD:lla on verrattavissa Canalin ja Viasatin kuvanlaatuun ja yleensä ottaen kuvanlaatu on erinomaista.

Seuraavassa artikkelissa käyn läpi muita kaapelissa näkyviä teräväpiirtokanavia kuten Discovery Channel HD ja  Animal Planet HD. Muihin kanaviin kuuluu hieman erikoisempiakin tapauksia kuten MyZen.tv, joka näyttää kaikenlaista rentoutukseen ja.. meditointiin liittyvää materiaalia. Lisäksi käyn seuraavassa ja viimeisessä artikkelissa läpi joitain testejä. Testauksessa on ainakin teräväpiirtoisen videomateriaalin tallentamista ulkoiseen asemaan ja mitä kaikkea tähän liittyy. Lisäksi otan hieman selvää ohjelmistopäivityksistä. Seuraavaan kertaan.

Linkit

• wbox.fi
• welho.fi

Edellisissä artikkelisarjan osissa kävin läpi HTPC-projektin suunnittelua, kasaamista ja projektiin valitsemiani osia. Tämän jälkeen siirryin itse koneen käyttämiseen ja nyt voisin pistää kokoon hiljaisen kotiteatteri-tietokone artikkelisarjan neljännen osan, jossa käyn hieman läpi käyttökokemuksia ja suoritan pieniä testejä.

Olen asentanut koneeseen vain Windows 7 beta -käyttöjärjestelmän ja koneen käyttäminen ei olekaan sujunut kaikilta osin aivan ongelmattomasti. En nimittäin ole saanut etupaneelin LCD-näyttöä toimimaan ollenkaan. Palaan mahdollisesti myöhemmissä extroissa itse LCD-paneelin toiminitaan, mutta tällä hetkellä näytön toiminta vaikuttaa aika heikolta.

Samalla kun yritin kuumeisesti saada näyttöä toimimaan ja muualta lukemistani artikkeleistakin voi päätellä, että LCD-paneeli ei toimi aivan vakuuttavasti. En kuitenkaan pysty tässä artikkelissa LCD-paneeliin vetämään mitään johtopäätöksiä ja koko näyttö on ollut viimeisimmät ajat irti emolevystä. LCD-paneeli ei nimittäin suostu sammumaan koneen sammuttamisen yhteydessä. Ajureista sammumisen pitäisi pystyä pistämään päälle, mutta ongelma vain on tällä hetkellä se, että ajurit eivät löydä paneelia ollenkaan. Koneen kauko-ohjain kuitenkin toimii koneen sammuttamisessa ja käyntiin saamisessa.

Muuten konetta on ollut ilo käyttää ja nopean Vista kokeilun jälkeen Windows 7 tuntuu kuin se olisi joltain eri planeetalta. Yleisesti ottaen käyttöjärjestelmä toimii paljon nopeammin ja käytön aikana käyttöjärjestelmä ei ole kaatunut kertaakaan. Laitteistoon alkaa jo löytyä Windows 7 betan omia ajureita ja lukuunottamatta LCD-paneelia en ole törmännyt yhteenkään yhteensopivuus ongelmaan. Windows 7 ei sinänsä tarvitse omia ajureitaan vaan laitteistoille riittää vanhatkin Vistan ajurit. Itse käyttöjärjestelmän toimintaan oli hieman totuttelua kun aiemmin olen käyttänyt oikeastaan pelkästään Windows XP:tä ja vain hieman Vistaa. Uusi komentopalkki vaati alkuun hieman säätämistä ja tämänkin jälkeen siinä on mielestäni hieman outouksia. HTPC-käyttöön käyttis kuitenkin sopii aivan mainiosti. Jatkossa mahdollisesti saatan kokeilla jotain Linux-distroakin, mutta tällä hetkellä mennään tällä.

Ohjelmistopuolella asentelin mediasoittimeksi K-Lite codec packin mukana tulleen Windows Media Player Classicin, joka on mielestäni aivan suvereeni mediasoitin Windows puolella. WMPC:n saa toimimaan niin DVD-toistimena kuin normaalien videotiedostojenkin katselemiseen. K-Lite codec pack on muutenkin varsin mukiinmenevä paketti. Se sisältää käytännössä jokaisen mahdollisen ääni- ja video -codecin. Lisäksi siinä on mukana joitain ohjelmia eri medioiden toistamiseen. Kaiken lisäksi asennus on helposti mukautettavissa omiin tarpeisiin alkaen yksinkertaisesta toistamisesta aina omien video- ja musiikkitiedostojen luomiseen. Musiikki puolella käytän joko Winamppia tai yleisemmin Mediamonkey nimistä ohjelmaa. Mediamonkey on käytännössä täysi kopio Applen Itunesista ilman Itunesin ikäviä puolia, suosittelen kokeilemaan.

1080p WMV-HD. 24 kuvaa sekunnissa.

HPTC-projektissani tähtään mahdollisimman äänettömään multimediakoneeseen. Tällä hetkellä olen käyttänyt ainoastaan passiivista prosessorin jäähdytystä, mutta jatkossa olisi tarkoitus yrittää päästä entistäkin passiivisempaan toteutukseen. Antecin kotelon mukana tullut virtalähde ei onneksi kuitenkaan ole sieltä äänekkäimmästä päästä, joten suurimmat koneen äänet lähtevät Antecin TriCool -kotelotuulettimista. TriCool-tuulettimet eivät kuitenkaan ole missään nimessä kauhean äänekkäitä ja niiden ääntä pitää oikeasti kuunnella, jotta ne erottaisi normaalista käytöstä. Itse kuitenkin hetken aikaa testailtuani vaihdoin TriCool-tuulettimet Noctuan 80mm 7db -tuulettimiin. Tämän jälkeen koneesta lähtevä ääni muuttui jo todella pieneksi. Testit tein suoraan Noctuan tuulettimilla, mutta TriCool-tuulettimien pitäisi suoriutua testeistä niitä paremmin.

Seuraavaksi siirryn itse laitteiston testaamiseen. Käyn testit läpi kahdessa eri osassa, joista ensimmäisessä keskityn järjestelmän vakauteen rasituksen alaisena ja järjestelmän lämpötiloihin. Toisessa osassa käyn läpi kuinka järjestelmä suoriutuu erillaisista multimedia testeistä. Lähinnä 1080p videomateriaalin toistamisesta eri mediaformaateissa.

Ennen järjestelmän vakauden testaamista asensin muutaman tärkeän ohjelman testien suorittamiseksi. Ensiksi asensin Asuksen emolevyn mukana tulleen Asus PC-Probe 2 ohjelman. Ohjelman asentamisessa oli lieviä ongelmia. Ohjelmasta ei vielä varsinaisesti ole Windows 7 -versiota ja ohjelman asennuksessa tuli jotain acpi-ajuri virhettä. Virheen pystyi ohittamaan asentamalla ohjelman windows xp -yhteensopivuustilassa. Siltikin asennus heitti jotain rekisterivirhettä, mutta suostuu ainakin käynnistymään mukisematta. Tällä ohjelmalla pystyy seuraamaan eri emolevyllä olevien lämpöanturien lämpötiloja sekä tuulettimien kierroslukuja. Toiseksi asensin Fraps-nimisen ohjelman kokeiluversion. Tällä ohjelmalla pystyy tallentamaan videoita itse koneen käyttämisestä, kuten pelaamisesta. Lisäksi ohjelmalla pystyy tallentamaan kuvaruutukaappauksia. Itse käytän ohjelmaa testeissä nähdäkseni kuinka monta kuvaa sekunnissa kone pystyy näyttämään videoita toistaessaan. Kyseinen lukema näkyy videoiden kuvaruutukaappauksissa kuvien oikeassa ylälaidassa. Käytännössä siis, jos videomateriaalin on tarkoitus pyöriä 24 kuvaa sekunnissa nopeudella, pitäisi tämän luvun olla juurikin tuo 24, jos luku ei siihen yllä tarkoittaa tämä sitä, että kone ei pysty näyttämään videota tarpeeksi tehokkaasti.

Itse järjestelmän vakautta lähdin testaamaan OCCT- ja Prime95 ohjelmilla. OCCT:n avulla voidaan suorittaa yksinkertaisia lyhyita testejä prosessorin vakauden varmentamiseksi. OCCT on erittäin käytännöllinen varsinkin kellottajille, jotka haluavat kellotuksia nostaessaan varmentua järjestelmän stabiiliudesta. OCCT kuitenkin osoittaa vakauden vain näennäisesti ja lopullinen vakaus kannattaa testata pidemmillä testeillä. Prime95 on tehty alkulukujen laskennan ympärille. Prime95 pystyy suorittamaan hieman erilaisia testejä, jotka rasittavat järjestelmää eritavoin. Itse käytän Blend-testiä, joka testaa prosessoria ja vähän muistejakin. Käytännössä Blend-testiä voi pitää päällä loputtomasti kunnes itse toteaa järjestelmän stabiiliksi tai Piin laskennassa syntyy virheitä. Laskentavirheet ovat merkki siitä, että järjestelmä ei toimi vakaasti ja kelloja tai jäähdytystä tulisi lisätä. Pahimmillaan kone voi tietenkin kokonaan kaatua. Kellottajat voivat jättää testin päälle yöksi ja mikäli testi menee läpi koko tuon ajan ilman virheitä voi järjestelmän todeta vakaaksi.

Itse en aio ihan näin pitkiä aikoja testata järjestelmän vakautta vaan käytännössä minulle riittää se, että järjestelmä vain toimii ja suoriutuu jokapäiväisistä askareista. Lähinnä haen näillä testeillä prosessorin lämpötilojen seuraamista kun en käytä prosessorilla aktiivista tuuletinta. Lisäksi voin seurata riittävätkö pienemmän tuuletusvoiman noctuat järjestelmän tuulettamiseen.

Vakauden testaamista OCCT-ohjelmalla.

OCCT on kehittynyt viimeisen kolmen vuoden aikana ja sillä pystyy nykyään tekemään jo varsin kattavat testit. Tein koneelle 10 minuutin testin ja lämpötila nousi 60 celsiuksen pintaan. Nämä lämpötilat ovat kyllä jo varsin korkeita, mutta AMD-prosessori ne kyllä vielä kestää. Kunhan kone ei kaadu tai tee virheitä testeissä niin se riittänee minulle. Mediakäytössä lämmöt eivät kuitenkaan nouse aivan samoihin korkeuksiin kuin näillä testiohjelmilla.

Vasen reuna kertoo lämpötilan ja oikea reuna prosessorin käyttöprosentin.

OCCT tuottaa testauksen jälkeen hienon kuvaajan prosessorin käyttöasteesta ja lämpötilasta. Ensimmäiset kuusi minuuttia OCCT suoritti stressitestiä, jolloin prosessorin lämpötila lähti nousuun. Kuuden minuutin jälkeen OCCT lopetti testaamisen ja prosessorin lämpötila palautui normaaliin tilaan. OCCT-testien jälkeen pystyi jo toteamaan, että kone pystyy suoriutumaan suhkot vakaasti vaativistakin suoritteista. Seuraavaksi testaan vielä Prime95-ohjelmalla.

Suoritin Prime95 blend -testiä 11 minuutin ajan ja tässä ajassa prosessorin lämpötila ehti tasaantua vähän päälle 60-celciuksen tasolle. Testin aikana ei ilmentynyt virheitä, joten voi olettaa koneen olevan varsin vakaa eivätkä näennäisesti korkeat lämpötilat haitanneet. Järjestelmän vakaustestien jälkeen siirryn 1080p-tasoisen videomateriaalin toistamiseen.

Prosessorin vakaustestit kuormittavat prosessoria 100%.

HTPC-projektin suorituskykyä lähinnä testasin itse koneen käyttötarkoitusta mukaillen eri 1080p-videoiden toistamisella. Jo varsin aikaisten käyttökokemuksien mukaan kone suoriutuu hyvin eri 1080p-materiaalien toistosta. En kuitenkaan ollut testannut h265-codecilla tehtyjä .mkv-päätteisiä videoita. Koneen integroitu näytönohjain AMD:n HD3200 pitää sisällään rautapohjaisen purun HD-materiaaliin. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että prosessorin sijaan videoiden toistamisesta vastaa näytönohjain. Näytönohjain on varsin tehokas tämän tyylisessä laskennassa, joten se suoriutuu tehtävästä paljon paremmin kuin normaalit työpöytäprosessorit. Lisäksi prosessori joutuu jakamaan resursseja järjestelmän muihin laskentoihin ja näytönohjain pystyy keskittymään pelkästään videon toistoon. Tällä hetkellä videokorttien rautapohjainen purku ei kuitenkaan tue h264-koodattuja .mkv-päätteisiä videoita, joten prosessorin täytyy suoriutua itse näiden toistamisesta. Ongelmaa lievittämään löytyy erilaisia dekoodereita kuten CoreAVC. CoreAVC on tällä hetkellä kaikista suorituskykyisin h264-dekooderi, jonka avulla videoita pystyy toistamaan hieman hitaammillakin prosessoreilla. CoreAVC on kuitenkin maksullinen ja tein suorituskykytestit K-Lite codec packin mukana tulleella ffdshow-dekooderilla.

1080p, divx, 30 fps ja 30 megaa sekunnissa keskimääräinen bittivirta.

HTPC-suoriutui odotuksien mukaisesti erittäin hyvin videoista, jotka tukivat rautapohjaista purkua HD3200-näytönohjaimelta. Kaikki rautapohjaista purkua tukevat videot pyörivät ennalta ilmoitettujen fps:n mukaan. Seuraavaksi olikin aika siirtyä edellisessä kappaleessa puhumaani vaativampaan mediatestaamiseen eli h264-codecilla pyörivään mkv-tiedostoon. Testitiedostoksi löysin Internetistä alkuperäisestä Blu-Ray-experience demovideosta käännetyn h264 mkv -tiedoston. Video on hieman reilu minuutin pituinen ja esittelee 1080p-videota eri elokuvista, jotka olivat jossain vaiheessa tulossa Blu-Raylle.

1080p h264 mkv pyörii hyvin 24 kuvaa sekunnissa.

Video pyöri yleisesti ottaen hyvin ja AMD-prosessori pystyi pyörittämään videota käytännössä katsoen kokoajan täydet 24 kuvaa sekunnissa. Prosessorin käyttöaste videon toistamisen ajan liikkui 75 – 85 prosentin tuntumassa.

Raskaampi kohta 1080p mkv ja kuvanopeus tipahti 20 kuvaan sekunnissa.

Esittelyvideossa on pari hieman raskaampaa keinotekoisesti tehtyä kohtaa, joista prosessori ei suoriutunut enään aivan täydellisesti. Kohtauksissa, joissa tulee erittäin paljon yksityiskohtaista liikettä samaan aikaan ruudulle, ovat erittäin vaativia prosessorille. Nämä kohtaukset vaativat paljon laskemistehoa ja HTPC ei aivan pystynyt täydellä kuvanopeudella näitä näyttämään. Kuvassa näkyvä vesikuplakohtaus on tosin ilmeisen tahallaan tehty esittelemään Blu-rayn tarkkuuutta. Itse elokuvien toimintakohtauksissa HTPC pysyi hyvin mukana eikä tämmöistä laskua kuvan päivityksessä esiintynyt. Luulisin kyllä, että tämäkin kohta pyörisi 24 kuvaa sekunnissa jos käyttäisi CoreAVC-dekooderia.

Resurssienhallinta esittelyvideon aikana.

Videotestien lisäksi en alkanut tekemään mitään pelisuorituskykyyn liittyviä testejä. Uskoisin kyllä, että kokoonpanolla pystyisi, jotain kevyempiä pelejä pelaamaan. Integroitu HD3200-näytönohjain on kyllä integroiduksi näytönohjaimeksi varsin suorituskykyinen, mutta en usko koneen jaksavan pyörittää mitään vaativampia pelejä. En kuitenkaan alun perinkään lähtenyt tavoittelemaan mitään tykkiä pelikonetta kotiteatteriin vaan konsolit saavat ajaa tämän puolen.

Kaiken kaikkiaan HTPC-projekti on ollut erittäin mukava ja etupaneelin LCD-näytön ongelmia lukuun ottamatta kone on suoriutunut erittäin mallikkaasti. Kone on vähävirtainen ja erittäin hiljainen. HTPC pystyy toistamaan vaativampia 1080p videomateriaaleja ja netissä surffaamiseen nyt ei mitään tykkiä konetta tarvitsekaan. HTPC-projekti on kuitenkin itseni kohdalla vielä varsin alussa ja kone tulee varmasti kehittymään vielä jatkossa. Ainakin edessä on mahdollinen virtalähteen vaihtaminen vielä energiatehokkaampaan malliin ja mahdollisesti kokonaan passiivisesti jäähdytettyyn. Toivottavasti vielä saisin ratkottua tuon LCD-paneelin ongelman ja uskoisin tämän puolen parantuvankin, jahka sille tulee kunnolla tuetut ajurit. Joka tapauksessa täytyykin tästä lähteä katsomaan löytyisikö koneelta mitään katsottavaa.

Tämän artikkelisarjan muut kirjoitukset:

1. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 1 suunnittelu
2. Antec MicroFusion Remote 350 – HTPC-projekti osa 2
3. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 3 kasaaminen
4. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 4 käyttökokemukset

Hiljainen kotiteatteritietokone -artikkelisarjan edellisessä osassa käsiteltiin projektiin valittua Antec MicroFusion 350 -koteloa. Tämänkertaisessa osassa mennään hieman pintaa syvemmälle ja keskitytään HTPC-tietokoneen osien asentamiseen. Osien asentamisessa voi tulla vastaan ikäviä ongelmia. Esimerkiksi emolevyssä voi olla koteloon sopimattomassa paikassa jonkin tärkeän kaapelin liitin. Kotelot ovat yleensä suunniteltu noudattaen siihen kohdistetun standardin mukaisia osia, mutta joskus standardeja on noudatettu hieman höllästi tai tehty oletuksia liittimien käytöstä. Lisäksi kompaktien koteloiden luonteen takia itse kotelon rungon osia saattaa joutua purkamaan, jotta pystyttäisiin asentamaan komponentteja tietokoneeseen.

ASUS M3A78-EM kompaktissa komeudessaan.

Ensimmäisenä asennusvuoroon tulee Asuksen M3A78-EM-emolevy. Emolevy on niin sanottua Micro-ATX-standardia. Emolevyyn on saatu otettua mukaan paljon normaalin emolevyn ominaisuuksia pienessä koossa. Koossaan emolevy ei kuitenkaan pärjää joillekin VIAn Epia-emolevyille tai muille pienempien standardien emolevyille. Emolevy on kuitenkin sopiva valitsemaani HTPC-koteloon ja pitää sisällään paljon enemmän kuin pienet serkkunsa. Lisäksi pienemmät emolevyt yleensä tarvitsevat normaalista poikkeavia suorittimia, joiden suorituskyky ei välttämättä riitä jokaiseen tilanteeseen.

Emolevyn kiinnittämisessä koteloon ei heti ilmennyt ongelmia. Kotelo käyttää emolevyn kiinnittämiseen vanhoja emolevyruuveja. Kotelossa oli valmiiksi kiinni muutama ruuvi joiden tarkoitus on vain pitää emolevyä paikallaan. Yksi näistä ruuveista ei sopinut emolevyllä oleviin kiinnitysreikiin, joten se oli pyöritettävä irti pihtien avulla. Lisäksi jouduin kiinnittämään koteloon muutaman ruuvikannan emolevyn vaatimiin paikkoihin. Nämä ruuvikannat ja muutkin koteloruuvit tulivat itse kotelon mukana, joten itsellä näitä ei tarvitse valmiiksi olla.

Ylikellottajille emolevy ei varmasti tarjoa paljoakaan hurraamisen aiheita, mutta emolevy sisältää biosin osalta ylikellottajille suunnatun “O.C. Profile”-ominaisuuden. Ominaisuudella pystyy tallentamaan BIOS-asetuksista useita eri versioita joita pystyy sitten lennosta vaihtamaan omien tarpeiden mukaan. Emolevy tukee PCI Express 2 -väylän versioita ja tarjoaa yhden PCI Express 16 -liitännän. Projektissani väylälle ei kyllä näillä näkyvin tule käyttöä. Ellen sitten jossain vaiheessa halua jollain lisäkortilla lisäominaisuuksia kuten parempaa äänitoistoa.

HTPC-kotelon kompromisseja.

Emolevyn IDE-liitin on sijoitettu hieman oudosti eikä kotelokaan anna asiassa periksi. Lopputuloksena IDE-liitin jää täysin mahdottomaksi käyttää, ellei sitten omaa räikkää ongelman poistamiseksi. Onneksi olin suunnitelmissani valinnut SATA-mallisen DVD-aseman, joten tästä ei aiheutunut itselleni mitään takapakkia. Uskoakseni en jatkossakaan tarvitse IDE-liitintä koneessa, joten tästä ei pitäisi aiheutua harmia itselleni.

Muihin emolevyn liittimiin kuuluu kuusi SATA II -porttia joissa on myös RAID-ominaisuuksia. Viisi SATA-porteista on emolevyn pinnalla ja yksi emolevyn takaliitimissä. Antecin kotelo varaa yhden kotelon sisällä olevista SATA-liittimistä etupaneelin E-Sata-porttiin.

Emolevyn liitännöistä löytyy uutta ja oleellista.

Emolevy tarjoaa suurimman osan HTPC-kotelon liittimistä. Multimediatietokoneen liittimet ovat siis täysin normaaleja tietokoneen liitäntöjä ja erikoisliittimiä varten joutuu hankkimaan erillisä liitinkortteja. Emolevy tarjoaa uutuuksia, kuten ulkoiset E-SATA-, Display Port- ja HDMI-liitännät. Emolevyyn on integroitu näytönohjain, joten emolevy tarjoaa jo mainittujen uusien liitintyyppien lisäksi analogisen VGA-liittimen ja digitaalisen DVI-liittimen. Emolevyn liittämisessä televisioon tai virittimiin ei ole puutteita liittimien puolelta. Äänipuolella löytyy liittimet normaalille tietokoneen 7.1-kanavaiselle HD Audio -lähdölle. On hyvin todennäköistä, että HTPC-projektiin joutuu ostamaan paremman äänikortin kunnon ääniliitännöillä, jos emolevyn tarjoamat liitännät eivät riitä hifistille.

Prosessori ja muistit kiinni.

Prosessorin ja muistien asentaminen tapahtui normaalisti ilman ongelmia. Pistin prosessorin heatspreaderin päälle tipan Arctic Silver Ceramique -lämmönjohdinta. Ostin sitä joskus useampi vuosi sitten, kun kellottelin pelikonetta ja silloisissa arvosteluissa sillä pystyi saamaan parin asteen eroja prosessorin lämpötilaan verrattuna hopeatahnaan. En tiedä mitä kellottajat nykyään näissä käyttää, mutta prosessorin mukana tuli jotain piitahnaa.

Prosessorin jäähdytin.

Valitsin HTPC-projektiin prosessorille Scythen Shuriken -jäähdyttimen. Jäähy on hyvin matala, mutta tarjoaa tarpeeksi jäähdytystehoa, toivottavasti riittävästi toimiakseen ilman aktiivista tuuletinta. Jäähdyttimen alumiiniset rivat ovat jäähtymisen kannalta optimaalisen ohuita ja niiden välissä on tarpeeksi tilaa, jotta ilma pääsisi kulkemaan hyvin jäähdyttimen läpi. Jäähdytin tuntuu ensisilmäyksellä erittäin isolta pinta-alaltaan ja asennuksesta pieneen emolevyyn tulee varmasti tiukkaa.

Tiukkaa on!

Kuten arvella saattoi jäähdytin sopii emolevyyn nippanappa. Jäähdyttimen heatpipet tulevat itse asiassa muistien päälle. Onneksi kuvassa näkyvä muistikortti on tarpeeksi matala, joten tästä ei tule ongelmaa. Tämä kuitenkin kannattaa ottaa huomioon prosessorin jäähdytintä valittaessa. Muistit voisi valita mahdollisimman mataliksi slim-malleiksi.

Lisää läheltä piti -tilanteita prosessorijäähdyttimen asennuksessa.

Shuriken kiinnitetään emolevyyn kiilamaisesti toimivilla vivuilla. Käytännössä jäähdytin pysyy sitä tiukemmin kiinni mitä lähempänä 90 asteen kulmaa vivut ovat. Väänsin vivut mahdollisimman tiukalle ja emolevyn komponentteihin ei jäänyt pahemmin ilmarakoa. Vipu ei kuitenkaan ole piirin jäähdyttimessä liian tiukkaan kiinni, joten ongelmaa tästä ei pitäisi tulla. Yksi tiukka kohta on myös edellisessä kuvassa oikealla näkyvät kondensaattorit, jotka itse asiassa jatkuvat jäähdyttimen alle. Näin tiukkaa jäähdyttimen asennusta en olekaan tähän asti nähnyt. Voisi melkein sanoa, että jäähdytin on mahdollisimman optimaalinen tähän emolevyyn ja koteloon.

Yleiskuva emolevystä ja prosessorin jäähdyttimestä.

Kuten kuvasta näkyy, jopa pienen mallinen emolevy mahtuu juuri ja juuri pituudeltaan koteloon. Kunhan koteloon asennetaan loputkin osat, niin paljoa ei tyhjää tilaa jää jäljelle. Tämä korostaa entisestäänkin edellisessä artikkelissa esille tullutta virtalähteen johtomäärää. Näistä kaapeleista yli puolet ovat aivan turhia ja vain täyttävät vähäisenkin vapaan tilan ilmankierrolle. Hauskana yksityiskohtana prosessorin jäähdyttimestä näkyy emolevyn yksittäisiä osia läpi, johtuen jäähdyttimen ohuista rivoista.

Prosessorijäähdytin mahtuu koteloon myös tuulettimenkin kanssa.

Suunnitelmieni mukaan pyrin loppujen lopuksi mahdollisimman passiiviseen HTPC-tietokoneeseen. Täysin passiivinen järjestelmä on kuitenkin erittäin vaikea toteuttaa ilman ulkoisia jäähdytinratkaisuja. Todennäköisesti järjestelmän lopullinen jäähdytys tapahtuu parilla hiljaisella kotelotuulettimella. Ennen käyttökokemuksia aion tyytyä jättämään prosessorin jäähdyttimen ilman tuuletinta. Valitsemani AMD-prosessorin ei pitäisi tuottaa liikaa lämpöä, joten luulisin pärjääväni Scythe Shurikenin suhteen passiivisesti.

Ilmanohjauksen tuunausta ala Antec.

Prosessorin jäähdyttimen ja kotelon takaosan väliin asennetaan eräänlainen ilmanohjain. Pienistä muovipalikoista koottu ilmanohjain estää ilman kulkemisen ulos suoraan kotelon vasemmasta sivustasta. Vaikka muovipala ei olekaan kauhean tiivis toimii se erittäin tehokkaasti. Tämän ilmanohjaimen ansiosta takaosasta sisään tuleva kylmä ilma ohjautuu syvemmälle koteloon ja osittain prosessorin jäähdyttimen läpi sekä virtalähteelle. Pikaisissa testeissä tämän ilmanohjaimen vaikutus prosessorin lämpötilaan oli hieman yli 10 asteen luokkaa, joten mistään pienestä vaikutuksesta tässä ei ole kyse.

Emolevyn kätevä välikappale etupaneelin kaapeleiden liittämiseksi.

Emolevyssä tuli mukana muutama kätevä välikappale kaapeleiden liittämiseen helpottamiseksi. Etupaneelin kaapelit saa näin liitettyä kompaktiin koteloon erittäin helposti ja mukavasti. Kuvassa näkyvän välikappaleen lisäksi vastaava välikappale tuli etupaneelin ääni- ja USB-liittimille. Ratkaisu on yksinkertainen ja itse en ole aiemmin vielä vastaavia nähnyt. Ihmeellistä.

Hiljainen kovalevyn kiinnitys.

Antecin kotelossa ei varsinaisesti ole paikkaa 2,5″-kovalevyille, mutta kannettavan mallisen kovalevyn saisi koteloon kiinnitettyä erillisellä muuntimella. Ennen HTPC-projektin aloittamista olin lukenut muutamia hiljaisten tietokoneiden luontiin liittyviä artikkeleita ja aiheeseen vihkiytyneitä foorumeita. Näistä artikkeleista sain hyvän idean kovalevyn roikuttamiseksi. Saman jutun saa tehtyä myös normaaleille 3,5″-kovalevyille 5,25″-paikkaan. Olin kuitenkin ajatellut käyttää projektissa kannettavan kovalevyä hiljaisemman toiminnan ja vähäisemmän virrankulutuksen takia. Projektissa käyttämäni kotelo on varsin tiivis ja siinä on varsinaisesti paikka vain yhdelle 5,25″-asemalle ja omissa suunnitelmissani tämä paikka on käytetty.

Kovalevyn roikuttamisen pystyy tekemään muillakin tavoilla kuin käyttämilläni nippusiteillä, mutta materiaalin haurastuminen täytyy ottaa huomioon. Tämä sulkee pois esimerkiksi kuminauhat. Roikuttamisen idea on poistaa kovalevyjen lukupäiden aiheuttama resonointi. Antec on jo pitkään käyttänyt eräänlaisia kumisukkia kovalevyn kiinnittämiseksi koteloon, mutta olen huomannut, että tämä ei täysin poista resonointia. Resonointi voi olla varsin ongelmallinen, koska televisiotasolla oleva tietokoneen resonointi saa kaikupintaa itse televisiotasosta, jolloin kovalevyn raksutuksesta lähtevä ääni voimistuu.

Kovalevyn liittämiseksi joutuu LCD-näytön poistamaan etupaneelista.

Kovalevyn kiinnittäminen koteloon ei käy kädenkäänteessä. Kovalevyn liittämiseksi täytyy ensin poistaa etupaneelissa oleva LCD-näyttö. LCD-näyttö nimittäin estää kovalevyn kiinnittämisessä käytetyn metallikehikon poistamisen kotelosta. Onneksi sentään LCD-näytön irrottaminen on varsin yksinkertaista ja LCD-näyttö on kotelossa kiinni vain yhdellä ruuvilla. Kovalevyn päälle saisi varmaan toisenkin kovalevyn, mutta ainakaan arvosteltavaksi lähetetyssä kotelossa ei ollut kuin yksi kehikko kovalevyn kiinnitykseen. Toisaalta LCD-näyttö saattaa estää toisen kehikon asentamisen.

Antec MicroFusion Remote 350 -kotelon LCD-näyttö.

Etupaneelin LCD-näytön saa kokonaan irti koneesta. Näyttö liitetään emolevyyn erillisellä USB-kaapelilla. Emolevyssä ei tietenkään sisällä ole USB-porttia, mutta mukana on adapteri jolla USB-kaapeli saadaan kiinni yhteen emolevyn USB-liitännöistä. Itse LCD-näytön toimintaan tulen palaaamaan jatkossa käyttökokemuksia sisältävässä artikkelissa.

Optiselle medialle varattu tila.

DVD-aseman asentamiseen tarkoitettu paikka on erittäin tiivis. Optinen asema tulee itse asiassa emolevyn virtakaapelin ja osittain muistien päälle. Aseman ja sen alle jäävien komponenttien väliin ei pahemmin jää turhaa tilaa. Toivottavasti tästä ei ole jatkossa ongelmia. Kahdella muistipalikalla pärjää pelkästään keltaisilla muistipaikoilla, mutta jos haluaa käyttää neljää muistipaikkaa kannattaa muistien olla matalaa mallia. Virtakaapelia joutuu vähän taivuttelemaan ja DVD-asema makaa kaapelin päällä.

DVD-asemallakin on oma kiinnityskehikko.

Antec on valinnut optisen median kiinnittämiseksi samantyylisen siirtokehikkoratkaisun kuin kovalevyssäkin. Ensin kehikko irroitetaan kotelosta ja DVD-asema kiinnitetään kehikkoon. Tämän jälkeen kehikko liu’utetaan paikoilleen DVD-asemineen. Kehikkoa ei kiinnitetä koteloon kiinni ruuvilla vaan kehikon ja kotelon kansilevyn väliin jää kuvassa näkyvät kumijalat ja kehikko pysyy paikallaan kotelon kansilevyn voimin. Ratkaisu saattaa vähentää DVD-aseman lukemisesta aiheutuvia ääniä perinteisiin ruuvimenetelmiin verrattuna. Kuvasta saa hieman osviittaa kuinka asema tulee virtakaapelin ja muistien päälle.

Kompakti HTPC-kotelo sisuskaluineen.

Tältä se sitten näyttää koko komeudessaan. Turhaa tilaa ei ole paljoa ja kotelon pohja paistaa läpi vain parista kohdasta. Kotelo on itse asiassa aika painava verrattuna sen kokoon. Sisuskaluineen kotelo painaa suunnilleen saman verran kuin normaalikin. Tämä kertoo kuinka tiiviisti koneen osat on sullottu koteloon. Kasaamisen lopuksi on vielä hyvä hieman niputtaa turhia kaapeleita. Tämä tekee koneesta hieman selvemmän oloisen ja parantaa ilmanvirtausta koneessa. Niputtamisessa pitää kuitenkin olla hellä, sillä kaapelit eivät saa olla toisissaan kiinni liian tiukasti.

Koneen kasaaminen on valmis. Kasaamisen aikana ei tullut vastaan ainuttakaan todellista ongelmaa vaan kaikki tuntui sopivan paikalleen kuin nakutettu, joskin erittäin tiukasti. HTPC-koneen kasaamisessa ei tunnu välttyvän kompromisseilta ja näihin on varauduttava. Esimerkiksi tähän koneeseen on turha kuvitella asentavansa IDE-liitäntäistä kovalevyä tai optista asemaa. Myös toisen kovalevyn asentaminen koneeseen vaikuttaa hieman ongelmalliselta. Periaatteessa kovalevyn päälle voisi mahtua toinenkin, mutta kotelon mukana ei toimitettu toista kelkkaa enkä ole aivan varma mahtuisiko toinen kelkka edes koneeseen. Kone kuitenkin tuli valmiiksi ja käynnistyy, se on tärkeintä.

Tässä artikkelissa käsittelin HTPC-projektin osien asentamista koneeseen. Seuraavassa artikkelissa siirryn itse koneen käyttökokemuksiin. Käsiteltäviä asioita on ainakin itse koneen toimiminen, äänekkyys ja lämpötilat. Lisäksi aion tutustautua etupaneelin LCD-näytön toimintaan ja ohjelmistoihin. Nyt voin jo kuitenkin pikaisella testillä todeta, että kotelo on mieluisan hiljainen ja prosessorin lämpötilat pysyvät hanskassa ilman aktiivista tuuletinta.

Tämän artikkelisarjan muut kirjoitukset:

1. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 1 suunnittelu
2. Antec MicroFusion Remote 350 – HTPC-projekti osa 2
3. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 3 kasaaminen
4. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 4 käyttökokemukset

Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projektin osat:

• Kotelo: Antec Micro Fusion 350
• Emolevy: ASUS M3A78-EM
• Muisti: Kingston 4GB (2x2GB) DDR2 800 Mhz
• Prosessori: AMD ATHLON 64 X2 4450E AM2 (45W)
• Prosessorin jäähy: Scythe Shuriken
• Sis. kovalevy: Western Digital Scorpio 80GB 2.5″
• Ulk. kovalevy: Verbatim 1TB SmartDisk E-Sata
• DVD-asema: Optiarc, opti 7203S DVDRW sata

Kiitokset Serv-IT:lle ja Antecille projektiin osallistumisesta.

Tämän artikkelisarjan on kirjoittanut vakituinen avustajamme Erik. Jos sinä haluaisit kirjoittaa tekniikanihmelapsi.com:iin artikkeleita, ota yhteyttä.

Artikkelin edellisessä osassa kävin läpi HTPC-projektin suunnittelua ja tietokoneen osien valintaa. Artikkelin toisessa osassa projekti siirtyy koneen kasaamisvaiheeseen. Tämän kertaisessa kirjoituksessa keskityn itse Antec MicroFusion Remote 350 koteloon ja siinä tehtyihin ratkaisuihin. HTPC-koteloissa on yleensä jouduttu tekemään jonkinmoisia kompromisseja, varsinkin jos koneelta haluaisi tehoja irti. Itsellä tosin tavoitteena on vain saada surffaukseen ja leffojen katsomiseen riittävä kone, joten tuskin joudun suuriin ongelmiin.

Edellisestä oman koneen täysin uudesta kasaamisesta on itsellä kulunut jo pian kolme vuotta ja tietokonemaailmassa kolme vuotta on pitkä aika. Tällä kertaa kasaan vielä ensimmäistä omaa kompaktia olohuonetietokonetta. Odotan kasaamiselta paljon mielenkiintoisia kohtia varsinkin Antec MicroFusion Remote 350 kotelon kohdalta. Saa nähdä mitä uusia innovaatioita tietokoneen kasaaminen tuo vastaan.

Antec MicroFusion Remote 350 HTPC-tietokonekotelo ulkoa

Kotelo sopii hyvin muuhun kotiteatterin laitteistoon.

Kotelo näyttää ulkoapäin varsin siistiltä ja tuntuisi sopivan hyvin muuhun kotiteatterin laitteistoon. Ensimmäiseksi silmiin osuu etupaneelin LCD-näyttö, josta tulee mieleen AV-vahvistimen näytöt. En vielä tiedä mitä kaikkea tällä näytöllä voi tehdä, mutta luulisin nyt ainakin jotain alkeellisia median selauksia sun muita siinä näkyvän. Palaan LCD-näytön käyttämiseen artikkelin seuraavassa osassa. LCD-näytön lisäksi etupaneelissa on varsin jännästi toteutettu optisen aseman paikka. Optinen asema itsessään uppoaa etupaneelin sisälle ja näkyviin jää automaattisesti avautuva suojus. Kotelon optisen aseman avaus nappula painaa samalla itse aseman avausnappulaa. Ainoa ongelma tässä ratkaisussa mieleen tulee optisen aseman omien liittimien ja mahdollisten nappuloiden peittyminen. En tosin ole nähnyt kyseisiä ominaisuuksia optisissa asemissa vähään aikaan. Muuten Antec MicroFusion Remote 350 kotelosta näyttäisi puuttuvan vahvistinmallinen äänensäätö, mutta tuskinpa se tähän olisi mahtunutkaan. Toisaalta äänensäätö soljuu mieluummin mukana toimitetulla kaukosäätimellä.

Etupaneelin alaosassa on jonkin verran toiminnallisuutta.

Alapaneelistä löytyy pari USB-porttia, E-Sata liitin ja lähdöt sekä tulot äänelle, lisäksi löytyy reset nappula ja virtakytkin. Kaikenkaikkiaan etupaneeli on varsin siisti ja kokonaisuutta parantaa kromatun oloiset jalakset. Etupaneelista ei kuitenkaan löydy virtanappuloiden lisäksi muita painikkeita esimerkiksi LCD-paneelin käyttämiseen.

Täyskumiset takajalakset.

Takaata löytyy kromattujen jalaksien sijaan kumiset jalakset. Etupaneelin kromatuissakin jalaksissa on toki kumiset pehmennykset, mutta luulisin takapaneelin täyskumisten jalaksien vaimentavan mahdollista resonointia. Esimerkiksi kovalevystä lähtevä raksutus voi muuttua voimakkaaksi, jos se lähtee kotelon rungon kautta resonoimaan ja kantautuu pöytään asti. Kotiteatterin televisiopöytä voisi tarjota oivan kaikupinnan resonoinnille.

Normaalin oloinen tietokoneen takapaneeli.

Kotelon takapaneeli muistuttaakin sitten enemmän tavallista tietokonetta. Takapaneelista löytyy emolevyn liittimet, joihin kuuluu erikoisuutena E-Sata liittimiä, HDMI-liitinja Displayport-liitin. Äänipuolella löytyy emolevyn tarjoama Realtecin ALC1200 8-kanavainen HD-audio piiri. Suorituskykyyn palaan tämän suhteen käyttökokemuksia käsittelevässä artikkelissa. Takapaneelissa näkyy lisäksi paikat neljälle lisäkortille, mutta ainakaan tässä vaiheessa projektia näille ei tule olemaan käyttöä. Huomiona täytyy mainita kotelon olevan niin sanottua “Small form factoria”, joten korttipaikkoihin ei mahdu kaikki tavalliset lisäkortit, vaan niiden pitää olla matalampaa “SFF” -standardia. Lopuksi takaata löytyy tietenkin virtakaapelin liitin, mutta powerissa ei näytä olevan omaa virtakytkintä koneen päävirralle.

Vasenta sivustaa koristavat virtalähteen poistoilman aukko ja paikka 80 mm kotelotuulettimelle. Kotelon mukana tulee tähän paikkaan Antecin TriCool -tuuletin. Itse en ole tämän hetkisissä suunnitelmissa käyttämässä tätä ylimääräistä kotelotuulettimen paikkaa. Toivon selviäväni kahdella oikean sivun kotelotuulettimella.

Kotelon oikealla sivustalla on tuuletusaukot kahdelle 80 millimetriselle kotelotuulettimelle. Kumpaankin kotelotuulettimen paikkaan on mukana toimitettu Antecin TriCool kotelotuulettimet. Kaikenkaikkiaan kotelo on ulkoapäin varsin siisti ja laadukkaan oloinen.

Antec MicroFusion Remote 350 HTPC-kotelon mukana tulee myös näppärä pieni kaukosäädin. Kaukosäätimellä pystyy hallitsemaan LCD-paneelin toimintoja ja muunmuassa käynnistämään ja sammuttamaan tietokoneen.

Kurkkaus Antec MicroFusionin sisuksiin

Huolellisesti suunniteltu sisusta.

Tavallisiin koteloihin verrattuna kotiteatterikäyttöön tarkoitetut HTPC-kotelot ovat varsin ahtaita sisältä. Tilaa ei ole hukattavaksi, joten kaikki on ahdasta ja suunnittelussa joudutaan usein tekemään kompromisseja. Kotelon suunnittelun lähtökohtana on ollut eriyttää kotelon eri osa-alueiden ilmanvaihto toisistaan. Näin voidaan taata prosessorin paikkeille muusta järjestelmästä oma ilmanvaihto.

Usein koteloiden ilmanvaihto on suunniteltu siten, että prosessorin ja näytönohjaimen läpikulkeva ilma lämpenee ja kulkee tämän jälkeen virtalähteen kautta ulos. Tämä asettaa virtalähteen tuuletukselle ison taakan ja aiheuttaa virtalähteen tuulettimen suuren pyörimisnopeuden. Antec on pyrkinyt ratkaisemaan tätä ongelmaa siten, että emolevy saa puhdasta ilmaa kotelon takaosasta ja kaksi oikean sivustan kotelotuuletinta imee ilman ulos, tällöin lämmin ilma ei kulkeudu virtalähteelle ja virtalähteen tuulettimen ei tarvitsisi tehdä niin paljoa töitä. Saa nähdä mitenkä tämä vaikuttaa kotelon lopulliseen äänekkyyteen. Lisäksi LCD-näytön takana olevat kovalevyt on eriytetty muusta järjestelmästä omaan osastoonsa.

Kotelotuulettimet saavat virtansa molex-liittimistä.

Antec MicroFusion Remote 350 kotelon mukana toimitetaan kolme 80 millimetrin Antec TriCool -tuuletinta. Tuulettimista pystyy valitsemaan kolme eri tuuletuksen voimakkuutta tarpeen mukaan. Mukana toimitetuiksi tuulettimiksi nämä vaikuttavat ihan päteviltä, palaan tuulettimien suorituskykyyn ja äänekkyyteen seuraavassa artikkelissa. Näiden tuulettimien on siis tarkoitus puhaltaa ilmaa ulos kotelon sivulta jolloin kotelon sisälle aiheutuu prosessorin tuulettimen läpi ilmankiertoa.

Kaipaisin modulaarisuutta virtalähteen kaapeleihin.

Virtalähteen läpi ei kulje lämmintä ilmaa joten virtalähteen tuuletin joutuu pitämään huolta pelkästään omasta jäähdytyksestään. Virtalähteessä tulee mukana kaikki tarvittavat kaapelit emolevylle ja mahdolliselle näytönohjaimelle. Kaapeleihin kuuluu niin vanhoja molex-liittimiä kuin uudempia SATA-liittimiä. Hieman harmittavana piirteenä kaapelit eivät ole modulaarisia, tosin tämä ei taida olla kotelojen mukana toimitettavissa virtalähteissä kauhean yleistä. Itselläni on toisessa koneessa erikseen ostettu 520 wattinen virtalähde, jossa on modulaariset kaapelit. Modulaarisia kaapeleita pystyy irrottamaan virtalähteestä, jolloin kotelon sisällä ei tarvitse pitää turhia kaapeleita. Tämän avulla kotelon ilmanvaihto voisi toimia entistäkin paremmin ja helpottaisi se tilan käyttämisenkin suhteen, varsinkin kompaktiin koteloon tämä olisi tervetullut bonus.

Kotelossa tulee mukana tuleva Antecin 350 wattinen micro-atx virtalähde. Virtalähde on sertifioitu 80 PLUS merkillä. 80 PLUS merkinnällä sertifioidut virtalähteet antavat yli 80% hyötysuhteen antamansa tehon suhteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että virtalähde ei haaskaa turhaan energiaa muunmuassa hukkalämmön suhteen. Tämä on tietysti hyvä juttu paitsi energian säästämisen, myös lämmöntuoton suhteen.

Ahtaanoloinen osio kovalevyille.

Kovalevyille on kotelosta eriytetty oma alue etupaneelin LCD-näytön takana. Kovalevyjen jäähdyttämisestä vastaa tarpeen ollen kolmas TriCool-tuuletin. En varsinaisesti tarvitse tuuletinta kovalevyjen jäähdyttämiseen sillä valitsin suunnittelussa koneeseen viileänä toimivan kannettavan 2,5″ kovalevyn. Koteloon saisi kovalevykehikkoon kaksi 3,5″ kovalevyä. Itselläni on suunnitelmissa käyttää 3,5″ kovalevypaikan tarjoama lisätila 2,5″ kannettavan kovalevyn kiinnitykseen roikuttamalla.

Antec on selvästi tapojensa mukaisesti pyrkinyt innovaatioihin kotelon suunnittelussa. Eritoten kompaktin kotelon ilmanvaihtoon ja hiljaisuuteen on kiinnitetty huomiota. Antec Micro Fusion Remote 350 pitää sisällään monia muista Antecin koteloista tuttuja ominaisuuksia ja mukaan on lisätty hieman uusia ideoita. Seuraavassa artikkelin osassa jatkan koneen kasaamista ja keskityn kotelon yksityiskohtiin sen eri osien asentamisen näkökulmasta.

Tämän artikkelisarjan muut kirjoitukset:

1. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 1 suunnittelu
2. Antec MicroFusion Remote 350 – HTPC-projekti osa 2
3. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 3 kasaaminen
4. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 4 käyttökokemukset

Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projektin osat:

• Kotelo: Antec Micro Fusion 350
• Emolevy: ASUS M3A78-EM
• Muisti: Kingston 4GB (2x2GB) DDR2 800 Mhz
• Prosessori: AMD ATHLON 64 X2 4450E AM2 (45W)
• Prosessorin jäähy: Scythe Shuriken
• Sis. Kovalevy: Western Digital Scorpio 80GB 2.5″
• Ulk. Kovalevy: Verbatim 1TB SmartDisk E-Sata
• DVD-asema: Optiarc, opti 7203S DVDRW sata

Kiitokset Serv-IT:lle ja Antecille projektiin osallistumisesta.

Tämän artikkelisarjan on kirjoittanut vakituinen avustajamme Erik. Jos sinä haluaisit kirjoittaa tekniikanihmelapsi.com:iin artikkeleita, ota yhteyttä.

Suunnilleen vuosi sitten tuli ostettua 40″ Sonyn taulutelevisio. Tietokonehan siihen täytyi heti ensimmäiseksi liittää, jotta voisi katsoa TV-sarjoja tietokoneelta mukavasti isosta telkkarista olohuoneen sohvalta. Lähinnä pelaamista varten muutamisen vuotta sitten kasattu tietokoneeni ei kuitenkaan ole varsinaisesti mikään olohuoneen tunnelman parantaja vaan se on aika äänekäs. Lisäksi tuntuu hieman turhalta selailla internettiä ja katsoa TV-sarjoja koneella, joka kuluttaa energiaa paljon enemmän kuin sen käyttäminen vaatisi. Tästä sikisikin sitten halu aloittaa Multimedia HTPC -projekti. Projektin tarkoituksena on saada aikaan hyvin olohuoneen laitteisiin sulautuva, mahdollisimman äänetön ja energiatehokas tietokone. Suurimpana käyttötarkoituksena TV-sarjojen katsominen, netin selailu ja musiikin toistaminen.

Näiltä lähtokohdilta aloitinkin sitten suunnittelamaan kyseistä projektia ja aion käydä projektin etenemistä läpi täällä tekniikanihmelapsi.com -blogissa. Suunnitelmana on kirjoittaa kolme artikkelia itse koneen suunnittelusta, kasaamisesta ja käyttämisestä. Jälkikäteen tulen todennäköisesti parantamaan HTPC:tä mahdollisien puutteiden osalta, joita ilmenee käytön yhteydessä.

Projektin alkuun ensimmäisenä päätettävänä oli minkälaista tietokonetta oikeastaan lähdetäänkään kasaamaan. Perustavat tarpeet olivat jo tiedossa, mutta lopulliset vaatimukset piti vielä täsmentää.  Otin myös selvää minkälaisia koteloita olisi mahdollista käyttää ja mitä rajoituksia eri kotelomallit tuottavat varsinaisten osien valitsemiseen. Yhtenä lähtökohtana oli saada tietokone sulautumaan muuhun olohuoneen elektroniikkaan, joten mitään kauhean isoa koteloa en halunnut lähteä valitsemaan. En myöskään ole ikinä oikein tykästynyt Shutlen tyylisiin kuutiohin ja niihin rakennetut koneet ovat emolevyn rajoituksien takia yleensä aika heikkoja ominaisuuksiltaan. Halusin tietokoneen pystyvän olemaan mahdollisimman hiljainen, mutta silti siitä pitäisi löytyä tehoa 1080p-materiaalin pyörittämiseen.

Kotelovalinnassa päädyin loppuenlopuksi matalaan DVD-soittimen/vahvistimen oloiseen ratkaisuun. Mahdollisuuksia oli muutamia ja loppuenlopuksi päädyin Antecin valmistamaan HTPC-koteloon. Tykimpi koneeni on kasattu vanhaan Antecin SLK3000B malliseen koteloon ja mielestäni kyseisessä kotelossa on varsin hyvä hinta/laatu -suhde. Kokemukseni Antecin koteloista ovat muutenkin aika hyviä ja kaveripiirissänikin näitä löytyy varsin paljon. Antec tarjosi uutta Micro Fusion 350 HTPC-koteloa, joten valinta oli selvä. Kotelo on haluamaani Slim-mallia ja tarjoaa kaiken oleellisen mukavan näköisessä paketissa. Kotelossa on vielä mukana pieni kaukosäädin, jolla koneen toimintoja voi ohjailla. Kotelon etupaneelissa on LCD-näyttö, joka muuttaa kotelon ulkoasun varsin lähelle vahvistimen ulkoasua.

Antecin kotelo sopii mukavasti muuhun kotiteatterin laitteistoon.

Kompaktiksi koteloksi suunnittelu on onnistunut hyvin ja ilmanvaihtoa on ajateltu huolellisesti.

Kotelon äänekkyyteen vaikuttaa todennäköisesti eniten koneen tarvitsema energiamäärä. Koneen energiamäärään pystyy vaikuttamaan prosessorivalinnalla ja mahdollisella näytönohjain valinnalla. En kuitenkaan vaadi projektilta mitään pelikoneen tasoisia suoritusominaisuuksia, joten jo varsin aikaisessa vaiheessa tuli selväksi, että en ole käyttämässä erillistä näytönohjainta. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun valitsemaan emolevyn, jossa on integroituna tarpeeksi tehokas näytönohjainpiiri, joka pystyisi pyörittämään 1080p-materiaalia. Lisäksi emolevyyn pitäisi saada kiinni energiatehokas prosessori, joka myöskin täytyisi riittää 1080p-materiaalin toistamiseen.

Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin prosessorin suhteen AMD Athlon 64 X2 4450E suorittimeen. Prosessori tarjoaa 1080p-materiaalin näyttämiseen riittävää suorituskykyä erittäin pienellä 45W teholla. Mietin myös Intelin prosessoreita, mutta niissä teholukemat pyöri 65W nurkilla. Lisäksi löysin erittäin mielenkiintoisen AMD emolevyn nimittäin ASUS M3A78-EM. Emolevy tarjoaa AMD 780G -piirisarjan, joka sisältää AMD:n integroidun HD 3200 grafiikkapiirin. HD 3200 sisältää rautapohjaisen purun HD-kuvamateriaalille ja on täysin riittävä omiin tarkoituksiini. Lisäksi emolevy tarjoaa muitakin uusia ominaisuuksia kuten Displayport-liitännän ja E-Sata-liittimiä. Valittun prosessorin ja emolevyn integroidun näytönohjaimen pitäisi siis pystyä tarjoamaan kaikkeen 1080p-materiaaliin riittävää suorituskykyä vähäisellä tehon tarpeella.

 
M3A78-EM pitää sisällään kaiken oleellisen pienessä muodossa.

AMD 4450E, 45W ja suoritustehoa riittämiin.

Kotelon, emolevyn ja prosessorin valittua piti alkaa miettimään prosessorin jäähdyttämistä. Pyrin pääsemään koneessa mahdollisimman passiiviseen toteutukseen. Lopullisissa mielikuvissa siintäisi kone, jossa on ainoastaan pari kotelotuuletinta ja loput koneen osat olisivat passiivisesti jäähdytettyjä. Tällä hetkellä kuitenkin kotelon tuulettimien lisäksi koneessa on tuuletin myös virtalähteessä. Päätin kuitenkin jättää prosessorin jäähdyttimen jo ilman erillistä tuuletinta. Matalassa HTPC-kotelossa ongelmaksi muodostuu prosessorin jäähdyttimen kanssa koteloon sopivan jäähdyttimen etsiminen. Valinnan varaa ei ole paljoa sillä slim-mallisiin koteloihin ei jää emolevyn ja prosessorin päälle paljoa ilmavaraa. Vain noin 10 cm. Varteenotettavia jäähdyttimiä prosessorille ei ollut kuin muutama. Markkinoilla kyllä on erittäin matalanprofiilin jäähdyttimiä, mutta haluan jäähdyttimen riittävän ilman tuuletinta. Tästä johtuen joudun etsimään jäähdyttimen, joka olisi nippa nappa koteloon sopiva ilman tuuletinta. Lisäksi jäähdytin pitäisi olla suunniteltu siten, että kotelontuulettimien avulla se olisi jäähdytettävissä oikeasta suunnasta. Jäähdyttimen siis pitäisi olla alle 10 cm korkea, jolloin valittavaksi jäi oikeastaan kaksi jäähdytintä. Thermalrightin SI-128SE ja Scythen Shuriken. Itselläni oli jo aiemmin hyviä kokemuksia Scythen Ninja jäähdyttimestä ja päädyin loppuenlopuksi Scythe Shuriken jäähdyttimeen. Jäähdyttimessä itseasiassa tulee vielä mukana erittäin matala tuuletin, joka mahtuisi koteloon, toivottavasti en kuitenkaan tätä tuuletinta joudu käyttämään.

 
Scythe Shuriken on erittäin tehokas kokoisekseen ja riittää varmasti ilman aktiivista tuuletinta.

Seuraavaksi HTPC-projektiin pitäisi valita massamuistia ja järjestelmän kovalevy. Päädyin massamuistin suhteen suunnitelmaan, jossa itse koneessa on mahdollisimman hiljainen ja energiatehokas kovalevy. Päädyin muita HTPC-artikkeleita ja järjestelmien toteutuksia läpikäytyäni pieneen kannettavan kovalevyyn. Kannettavien kovalevyt ovat parhaimmillaan erittäin hiljaisia ja ne ovat suunniteltu energiatehokkaiksi. Lisäksi itselläni oli hieman ajatuksena laittaa kovalevy riippumaan. Tällöin kovalevyn aiheuttamat äänet eivät lähtisi etenemään kotelon kautta. Kannettavien kovalevyissä on työpöytäkoneeseen kaksi suurta miinusta. Ensimmäiseksi ne eivät ole kauhean tilavia ja toiseksi ne ovat aika hitaita. HTPC-multimediatietokoneeseen kuitenkin kannettavien kovalevyt ovat varsin riittäviä, sillä normaalissa multimedia käytössä nopeutta ei niin paljoa tarvitse ja pelit sekä muut suuret ohjelmat eivät täytä kovalevyä. Suunnittelin suuremman tallennustilan tulevan sitten ulkoiseen kovalevyyn. Laskiskelin 80 gigatavun kannettavan kovalevyn riittäväksi projektiin. Valintaa tehdessäni kiinnitin erityisesti huomiota kovalevyn hiljaisuuteen ja seuraavaksi energiatehokkuuteen sekä suorituskykyyn. Jälleen vertailuja ja muita HTPC-projekteja tutkiessani parhaimmaksi ratkaisuksi löysin Western Digitalin Scorpio 80 Gt 2.5″ SATA -kovalevyn. Western Digitalin Scorpio -sarja on varsin nopea, yltäen jopa joidenkin työpöytäkoneiden kovalevyjen suorituskykyyn. Lisäksi Scorpio on arvosteluissa todettu erittäin hiljaiseksi ja energiatehokkaaksi.

2,5″ WD Scorpio, pieni ja pippurinen.

Valittuani itse koneeseen hiljaisen kannettavan kovalevyn, jonka koko on vaivaiset 80 gigatavua täytyi alkaa miettimään itse suuremman tallennustilan ratkaisemista. Kovalevyt ovat tällä hetkellä varsin halpoja, joten halusin tallennus tilaa mahdollisimman paljon. Lisäksi tallennustilaan pitäisi päästä mahdollisimman vaivattomasti useammaltakin tietokoneelta. Alkuun ajattelinkin valitsevani tallennukseen jonkin verkkoaseman. Haluaisin kuitenkin pystyä näyttämään 1080p-kuvamateriaalia suoraan tallennuspaikasta ja en ole täysin varma riittäisikö verkkokovalevyn siirtonopeus. Toisekseen siirtonopeuden ei haluaisi muutenkaan olevan kauhean hidas. 100 Base-T ethernet tarjoaisi siirtonopeudeksi nopeimmillaan noin 10 Mt/s. Valitsin koneeseen ulkoisen kovalevyn E-Sata liittimeen. E-Sata pystyy siirtämään tietoa periaatteessa yhtä nopeasti kuin sisäinen kovalevy. Lisäksi tiedon siirtäminen toiseen koneeseen on suhkot helppoa, kun kovalevyn voi vain irrottaa koneesta ja vaihtaa toiseen lennosta. Tulen kuitenkin mahdollisesti jatkossa laittamaan jonkinlaista verkkokovalevy ratkaisua. Päädyin loppujen lopuksi enemmän optisen median puolelta tunnetumpaan Verbatimiin, jonka passiivisesti jäähdytetty 1 Teran ulkoinen E-Sata kovalevy kohtasi mieleiseni hinta/laatu -suhteen.

Verbatimin ulkoinen e-sata kovalevy on mielestäni hyvä hinta/laatu -suhteeltaan.

En päättänyt vielä lisätä projektiin Blu-ray-asemaa, koska itselläni on kotiteatterissa jo Sony PS3, luulisin sen riittävän Blu-ray-elokuvien toistamiseen. Jälkeenpäin voisin sitten lisätä mahdollisesti tallentavan Blu-ray-aseman kunhan niiden hinnat tippuvat jokseenkin järkevälle tasolle. Optiseksi mediaksi päätin siis valita jonkun tallentavan DVD-aseman. DVD-aseman valinnassa olisin voinut alkaa lukemaan arvosteluja ja valitsemaan mahdollisimman laadukasta ja hiljaista asemaa. En kuitenkaan ole varma onko markkinoilla enään ylipäätänsäkään DVD-asemia, joissa olisi keskitytty ensisijaisesti laatuun. Aikaisemmat laadukkaana tunnetut merkit kun ovat tipahtaneet pois kilpailusta halpojen merkkien tultua markkinoille. Toisekseen en ole varmastikaan käyttämässä HTPC-projektiani DVD-elokuvienkaan katsomiseen, koska tähän on jo olemassa toistin. Päädyin lopulta kokeilemaan itselleni tuntematonta merkkiä ja suht halpaa semmoista. Valinnaksi tuli Optiarcin Lightscripe -asema. Kotelossa on mukavasti automaattisesti avautuva suojalevy DVD-asemalle, joka peittää aseman näkymisen ulospäin. Tämän johdosta DVD-aseman väriin ei tarvinnut kiinnittää niin paljoa huomiota. Onnistuin kuitenkin löytämään hopeisen aseman, joka sopisi koteloon muutenkin hyvin.

Lopuksi täytyi vielä valita koneen muistit. Pelikoneen sijaan muistien valinnassa ei tarvitse miettiä niin paljoa muistien suorituskykyä, joten valitsin mahdollisimman halvan ja suuren määrän muistia. Suunnittelun aikoihin paras hintasuhde näyttäisi pyörivän 4 Gt-muistimäärässä, koostuen kahdesta kahden Gt-kortista.

HTPC-koneen suunnitelu oli hieman erillaista tyypilliseen tehokoneeseen verrattuna. Valittavissa osissa keskitytään enemmän energiatehokkuuteen ja äänettömyyteen, onneksi nämä kaksi asiaa kulkevat mukavasti käsikädessä joten mihinkään kauheisiin kompromisseihin ei osien valinnoissa joudu. Aloitin suunnitelun kotelon pohjalta ja tämän jälkeen mietin sopivaa prosessoria. Prosessorin valinnan jälkeen edetään loogisesti emolevyyn ja muihin koneen osiin. Seuraavaksi jääkin sitten nähtäväksi kuinka suunnittelemani HTPC-projekti saadaan kasaan ja sen jälkeen pääseekin näkemään lopullisen onnistumisen osien valinnassa. Seuraavassa artikkelissa keskityn koneen kasaamiseen ja koteloon suunniteltuihin ratkaisuihin. Alla lista tässä HTPC -projektissa käytetyistä osista.

Tämän artikkelisarjan muut kirjoitukset:

1. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 1 suunnittelu
2. Antec MicroFusion Remote 350 – HTPC-projekti osa 2
3. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 3 kasaaminen
4. Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projekti osa 4 käyttökokemukset

Hiljainen kotiteatteritietokone – HTPC-projektin osat:

• Kotelo: Antec Micro Fusion 350
• Emolevy: ASUS M3A78-EM
• Muisti: Kingston 4GB (2x2GB) DDR2 800 Mhz
• Prosessori: AMD ATHLON 64 X2 4450E AM2 (45W)
• Prosessorin jäähy: Scythe Shuriken
• Sis. Kovalevy: Western Digital Scorpio 80GB 2.5″
• Ulk. Kovalevy: Verbatim 1TB SmartDisk E-Sata
• DVD-asema: Optiarc, opti 7203S DVDRW sata

Kiitokset Serv-IT:lle ja Antecille projektiin osallistumisesta.

Tämän artikkelisarjan on kirjoittanut vakituinen avustajamme Erik. Jos sinä haluaisit kirjoittaa tekniikanihmelapsi.com:iin artikkeleita, ota yhteyttä.

Fallout 3 julkaistiin muutamisen viikkoa sitten ja tämän jälkeen on peliä tullut pelattua enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Pahimmillaan peli on kyllä erittäin addiktiivinen ja tuttua “vielä hetken aikaa” -pelaamisefektiä on havaittavissa. Alkuperäiset Fallout ja Fallout 2 julkaistiin jo kymmenisen vuotta sitten ja tuolloin pelit mullistivat roolipeligenreä PC:llä.

Fallout maailman lämmittelyn Fallout Tacticsin ja Brotherhood of Steelin jälkeen onkin uutta jatko-osaa roolipelin muodossa odotettu ja spekuloitu jo tovi. Alkuperäinen julkaisija Interplay ehti mennä konkurssiin samaan aikaan kun heillä ilmeisesti oli kolmas osa jo työn alla. Interplayn kaatumisen aikoihin tämän tekeleen alkukantainen alpha-versio annettiin yleiseen jakoon ja pelailuun. Pelattavaa alphassa ei ollut paljoa, mutta alkuperäisten pelien tunnelma oli käsinkosketeltavaa.

Kumppanin kanssa selviää hieman tiukemmistakin tilanteista. 

Aikaa kului jonkun aikaa ja Fallout lisenssi löysi tiensä Elder Scrolls sarjoista tutulle Bethesdalle, eikä kulunut kauaa kun Bethesda ilmoitti tekevänsä Fallout 3:n omalla The Elder Scrolls: Oblivion peliin tehdyllä moottorilla. Fallout 3 on ollut kehityksessä noin nelisen vuotta ja alkuperäisen tuotantoilmoituksen jälkeen onkin spekuloitu kuinka paljon Fallout 3 sisältää alkuperäisten pelien tunnelmaa, vai onko peli vain uusi Oblivion futuristisin asein. Itselläni ei loppujenlopuksi ollut kauheasti odotuksia Fallout 3 suhteen ja nyt peli on jopa päässyt yllättämään. Odotukset ehtivät karista vuoden mittaan julkaistujen videoiden perusteella. Itseasiassa koko pelin julkaisupäivä pääsi vähän yllättämään ja vain parisen viikkoa ennen julkaisua tajusin, että nythän se on jo ovella. Itsellä kuitenkin oli jo aiemmin ollut ennakkovaraus pelistä lähinnä vain alkuperäisten pelien takia ja pitihän tämä sitten ostaa ja kokeilla heti alkuun.

Parin ensimmäisen illan tiiviin pelaamisen jälkeen tunnelma oli lähinnä hämmästynyt. Tämä pelihän on loistava. Alkuperäisten pelien maailman on osattu siirtää erittäin hyvin kolmanteen uloittuvuuteen ja tuttujen vihollisien hyppiessä silmille tunnisti pelin välittömästi Falloutiksi. Pelissä on kyllä aika paljon Oblivioninkin jäänteitä, tosin en itse jaksanut Oblivionia paljoa pelata tylsistymisen ja geneerisen fantasiamaailman takia. Fallout 3:n suhteen Oblivionin tylsistymisefektiä ei tunnu olevan, todennäköisesti mielenkiintoisemman maailman ja henkilöhahmojen takia.

Plasmatessa roiskuu. 

Pelissä seurataan ydinsuojassa kasvaneen nuorukaisen ensiaskeleita ydinsodan jälkeisessä maailmassa. Varsinainen pääjuoni on mielestäni varsin hyvä ja tarjoaa matkalla yllätyksiä. Pääjuoni itsenään kestää noin 10-20 tuntia, riippuen omasta etenemisnopeudesta. Pääjuonen ulkopuolella sitten riittääkin paljon mielenkiintoista tekemistä, niin pieniä tehtäviä, tutkimista kuin isompia sivujuoniakin, jotka etenevät pääjuonen varrella.

Pelin ehkäpä yksi vahvimmista puolista on juurikin tutkiminen ja uusien paikkojen löytäminen. Washington DC:n raunioissa seikkailu on erittäin tunnelmallista ja seikkaillessa tulee vastaan kokoajan täysin satunnaisesti mielenkiintosia loukkoja ja kauppoja, joita on aivan pakko mennä tutkimaan. Vaikkakin paikoin alueet ovat hyvin rajoittuneita eksyminen on erittäin helppoa. Peliä helpottamaan on kylläkin järjestetty Oblivionin tyylinen kompassi, joka ainakin periaatteessa näyttää tehtävän seuraavan kohteen, reitti kohteeseen onkin sitten jo vaikeampi löytää. Yleensä kompassi osoittaa vain likimain oikeaan suuntaan muutaman kilometrin päässä, tämän jälkeen onkin sitten itse löydettävä oikea reitti kohteeseen. Pitkällä matkalla reittejä on yleensä valittavana useita, mutta jotkut kohteet ovat määränpäässään varsinaisen sokkelon perässä, jolloin kompassin voi heittää mäkeen. Pelin luolastot tuovat monella tavalla mieleen STALKER-peleistä tuttuja laboratorioita, tosin mielestäni hirviöt eivät yllä aivan STALKER:n tasolle jännittävyydessä.

Fallout 3:n tehtävät on yleensä mahdollista ratkaista monella eri tavalla alkuperäisten pelien tapaan. Itse olen oikeastaan tähän asti pelannut jonkinlaista pahaa pyssysankaria, joka vähät välittää sivullisista ja elää lähinnä omien tarpeiden ja mielenkiintojen mukaan. Tehtävien ratkaisut voivat välillä aiheuttaa suuriakin muutoksia siihen miten peli kulkee eteenpäin. Hyviksen ja pahiksen tiet ovat varsin erilaisia ja ihmiset myös suhtautuvat sinuun hieman sen mukaan minkälaista mainetta olet itsellesi kerännyt. Pahiksena kaikenmaailman orjuuttajat tulevat taputtamaan olkaan ja tarjoamaan avustuksia, kun taas vähemmän epämääräiset tyypit eivät tykkää sinusta niinkään paljoa. Välillä tosin tuntuu vähän siltä, että vaikka olet kuinka paha niin siltikään pelin varsinaiset hyvät hahmot eivät karta sinua täysin totaalisesti tai sitten en ole vaan jäänyt vielä kiinni mistään pahan teosta vaikka mainetta pahuuden puolella onkin. Pelin dialogi on mielestäni hyvin onnistunutta ja jokainen keskustelu on ääninäyttelijän nauhoittama, tosin ääninäyttelijät oisivat voineet vaivautua edes muuttamaan omaa ääntänsä hieman enemmän, tai sitten puhetta vain on niin paljon. Osa ääninäyttelijöistä on vielä kaikenlisäksi kierrätetty Oblivionista, joten tämä osa-alue voi muodostua erittäin ärsyttäväksi.

Itse paholainen. 

Pelin hahmonluonti toimii alkuperäisistä peleistä tutulla SPECIAL-järjestelmällä (Strength, Perception, Endurance, Charisma, Intelligence, Agility ja Luck). Hahmon kykypisteet vaikuttavat siihen miten hahmosi suoriutuu kykypisteisiin kytköksissä olevista suoritteista. Esimerkiksi Strength mahdollistaa suuremman vahingon lähitaistelussa sekä vaikuttaa mukana raahattavan rojun määrään. Kykypisteet eivät kuitenkaan masennuttavasti vaikuta hahmoon aivan niin paljon kuin alkuperäisissä peleissä, tai pikemminkin kykypisteiden määrän suhteen ei ole niin suurta valinnanvaraa kuin aiemmin. Esimerkiksi Intelligenceä ei pysty pistämään alle 5. Alkuperäisissä peleissä hahmo, jolla oli Intelligence minimissä, ei pystynyt puhumaan. Ainakaan mitenkään järkevästi. Kykypisteiden lisäksi pelaaja voi tason noustuaan valita Perkkejä. Perkit antavat lisäkykyjä, kuten suuremman tavaramäärän kantamisen tai tarkemman tähtäämisen. Pelissä on mukana paljon alkuperäisistä peleistä tuttuja perkkejä, kuten bloodymess, lisäksi mukana on myös joitain uusia perkkejä. Kykypisteiden ja perkkien lisäksi pelihahmolla on eri taitoja joihin hän voi keskittyä, kuten esineiden korjaaminen, tietokoneiden hakkerointi tai energia-aseiden käyttäminen. Hahmon luonti tapahtuu hieman Oblivionin-tyyliin pelin aloituksen aikana.

Itse pelin pelaaminen on aikalailla toimintapainoitteisempaa kuin alkuperäisten pelien pelaaminen. En ole itse aivan varma, mutta en usko pelin läpäisemisen ilman tappamista olevan mahdollista tai ainakin se on erittäin vaikeaa. Esimerkiksi Fallout 2 oli mahdollista pelata läpi tappamatta ketään, kieroilun ja puhumisen avulla. Pelissä on siis toimintaa enemmän kuin aikaisemmissa osissa, mutta onneksi se toiminta onkin sitten tehty erittäin hyvin. Toiminta on normaalisti FPS-maista, mutta pelihahmo kerää kokoajan niin sanottuja Action Points -pisteitä. AP:n karttuessa pelaaja voi käynnistää VATS-systeemin, jolloin peliaika pysähtyy ja pelaaja voi tähdätä vastustajan eri ruumiinosiin. VATS:ssa pystyy ampumaan useamman ammunnan samaan aikaan riippuen siitä kuinka paljon aseella ampuminen syö AP-pisteitä ja kuinka paljon pelaajalla on AP-pisteitä käytössään. Hyväksyttyään kohteet peli jatkuu eräänlaisessa “Bullet Time” -moodissa hidastettuna ja peli suorittaa pelaajan valitsemat ammunnat. Hidastuksen aikana myös viholliset suorittavat toimintonsa, ja nopeat vastukset pystyvät hutkimaan pelihahmoa useammankin kerran ammuntojen välillä. VATS voi alkuun tuntua aika oudolta, mutta mielestäni se mallintaa erittäin hyvin alkuperäisistä peleistä tuttua vuoropohjaisuutta. Itse tykkään käyttää VATS:a pumppuhaulikon kanssa. Odottelen vastuksen tulevan lähelle ja kun silmämunat näkyy pistetään VATS päälle ja pistetään muutama haulikon ammunta vastapalloon vastustajaa päähän. Peliä on tarkoitettu pelata FPS-peleistä tyyliin pelihahmon silmistä, mutta peliä on myös mahdollista pelata kolmannestakin persoonasta, tosin mielestäni tässä ei ole mitään järkeä.

Pari valittua kutia päähän ja karkuun. 

Yksi pelin vahvuuksista, ja samalla ehkä heikkouksista, liittyy sen varustejärjestelmään. Varusteita nimittäin riittää todella paljon ja niitä pystyy tekemään itse lisää. Tämä tosin luo vähän ongelmia sen suhteen, että kokoajan tulee rojua vastaan eikä aina tiedä tarviiko sitä mihinkään. Loppujenlopuksi tärkeitä varusteita tosin oppii säästämään talteen. Toinen varustejärjestelmän mukavuus on tavaroiden korjaaminen, tosin mielestäni tavarat rikkoutuvat hieman turhankin nopeasti ja kokoajan joutuu kantamaan mukanaan ylimääräsiä aseita joista saisi varaosia. Tästä samasta asiasta johtuen Repair-taito on ehkäpä pakollinen pelin läpäisemiseksi menestyksellä. En ole saanut Repairia vielä täyteen, joten en ole varma pystyykö pelissä jossain vaiheessa korjaamaan esineitä ilman varaosia ylimääräisistä aseista.

Metsästyskivääri saa lisää tehoa ja kestoa romun varaosista.

Kaikenkaikkiaan Fallout 3 on erittäin addiktiivinen, tunnelmallinen ja hyvä peli. Mielestäni Fallout 3 ei kuitenkaan yllä kaikilla osa-alueilla aivan alkuperäisten klassikoiden tasolle. Alkuperäiset pelit ovat kuitenkin jo jäämässä hieman vanhaksi nykyisten pelien joukossa. Fallout 3 on kuin pieni henkäisy jotain vanhaa, hyvää aikaa. Itse en ainakaan ole saanut ihan näin kovia kiksejä pelistä pitkään aikaan, noh ehkä Mass Effect painii samassa sarjassa.

Saatavilla PC, PS3 ja Xbox 360.

Linkit

• Behesda Fallout 3 – fallout.bethesda.com
• Fallout 3 PC arvioita – gamerankings.com
• Fallout sarja – fi.wikipedia.org