Elokuun tilastoja

muut 3 Kommenttia »

Ehkä ei vielä kannattaisi ensimmäiseltä kuukaudelta laittaa tilastoja, mutta laitetaan nyt oman mielenkiinnon vuoksi ensimmäisiä lukuja myös kaikille näytille. Itseäni tietenkin kiinnostaa miten sivustoni löytyy netistä ja kuinka sinne eksytään ja mitä sieltä luetaan.

Blogistani olen kertonut kavereille, työkavereille, sukulaisille ja laittanut kolme suoraa linkkiä juttuihin eri foorumeissa. Suurin osa liikenteestä onkin tullut foorumien kautta suoraan. Kovinkaan aktiivinen en ole ollut blogin mainostamisessa, joten on mielenkiintoista nähdä miten sivulle löydetään esimerkiksi pelkästään googlen kautta.

Google Analytics ohjelman kautta katsottuna elokuun tilastot näyttävät seuraavalta:

  • käyntejä 395
  • yksilöityjä kävijöitä 283
  • näyttökertoja 1078
  • kävijät viihtyivät sivuilla keskimäärin 6 minuuttia 29 sekunttia
  • sivuja tarkasteltiin keskimäärin 2,73 / käyntikerta
  • suosituimmat hakusanat: b&w 685, B&w 600, hilavitkutin, mazda cx-7

Analyticsin mukaan kolme suosituinta sivua tällä aikavälillä olivat:

Google Analytics raportti ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, koska se loggaa myös minun omat käynnit sivuilla ja tuona aikana kävin itse monesti tuon Assembly jutun kautta kirjautumassa blogin ylläpitosivuille.

Itselleni parempi raportti onkin Wordpress:n lisäosana saatava Counterize II, joka ei kirjaa omia käyntejäni omassa blogissani, koska se tunnistaa minun automaattisen kirjautumiseni sivuille. Counterize II raportti näyttää kuitenkin aina vain koko historian eikä sielä saa rajattua tiettyä aikaväliä tutkittavaksi. Sieltä kautta voinkin tarkistaa hyvin suosituimmat sivut, joita lukijat ovat katsoneet, koska omat klikkaukseni eivät ole mukana niissä luvuissa.

Suosituimmat sivut tekniikanihmelapsi.com blogissa tähän menessä:

Seuraavien kuukausien aikana on tarkoitus saada tasaiseen tahtiin juttuja julkaistua ja tutkia uusia Wordpress lisäosia, joita voisin käyttää blogissani. Kunhan saan tarvittavat lisäosat käyttöön ja blogin ulkoasun mieleisekseni, voin paremmin keskittyä juttujen kirjoittamiseen ja julkaista omia kokemuksia uusista tuotteista kotiteatterin ja tietokoneiden ympäriltä.

Kiitos kaikille sivuilla jo käyneille ja sivuja tukeneille henkilöille. Kommentteja toivotaan juttujen yhteyteen ja helpoiten voit kertoa minulle kirjoituksieni mielenkiinnon antamalla arvosanan kirjoitukselle tähtiä klikkaamalla jutun alalaidassa.

siis näitä tähtiä…

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (4 votes, average: 4.5 out of 5)
Loading ... Loading ...

Suomalaisista 21% tekniikan edelläkävijöitä

muut Ei kommentteja »

Kauppalehden sivuilta huomasin tänään, että MikroBitti-lehden teettämän kyselytutkimuksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista lukeutuu kategoriaan tekniikan edelläkävijät. Tämä tarkoittaa sitä että jopa miljoona suomalaista tekee teknisiä hankintoja etulinjassa.

Toisaalta jutusta kävi myös ilmi että viidennes myös vastustaa kaikkea uutta viimeiseen asti. Itse en ymmärrä mitä vastustamista uudessa tekniikassa ja sen hankkimisessa on, mutta sallittakoon jokaiselle oma mielipiteensä ja aatteensa.

Nyt kun vielä saadaan nämä miljoona suomalaista antamaan oma mielipiteensä uudesta tekniikansta tekniikan ihmelapsen sivuille ja myös nämä toiset miljoona tekniikan vastustajaa huomaamaan blogistani, että uusi tekniikka todellakin on mielenkiintoista ja tavoittelemisen arvoista.

Itse lukeudun kylläkin vielä toistaiseksi siihen ryhmään joka ensin pohtii tarkkaan ennen kuin laittaa rahansa tiettyyn tekniikkaan. Tämän takia en ole myöskään vielä hankkinut teräväpiirtolaitteista muuta kuin HD Ready plasmatelevision, jonka päivittäminen FULL HD malliin on jo ollut haaveissa. Uusimman tekniikan rahallinen panostus pakottaa vielä miettimään kahdesti ennen kuin teen päätöksiä omissa hankinnoissani. Toivottavasti tämän blogin kautta minulle aukeaa mahdollisuuksia tutustua paremmin uusimpaan tekniikaan, vaikka sponsoroitujen laitetestien kautta.

Itselläni tällä hetkellä suurin kiinnostuksen kohde on joku teräväpiirtosoitin, joko HD DVD tai ehkä jopa kiinnostavampi Blu-Ray. Olisi mukava myös tietää mitkä laitteet blogini lukijoita tällä hetkellä kiinnostavat ja mitkä ovat seuraavana hankintalistalla?

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (2 votes, average: 5 out of 5)
Loading ... Loading ...

Aloitus

muut 2 Kommenttia »

Avaan blogini tekniikan ihmeelliseen maailmaan. Aiheet tulevat olemaan kaikkea liittyen tietokoneisiin, hifiin ja teknisiin laitteisiin, sekä niihin liittyviin uutisiin, artikkeleihin, nettisivuihin, ohjeisiin ja artikkeleihin.

Sivujen avulla annan oman panokseni kaikille tekniikasta kiinnostuneille ja yritän ihmisiä löytämään ratkaisuja ja ahaa-elämyksiä itseäni vaivanneissa ongelmissa.

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (2 votes, average: 5 out of 5)
Loading ... Loading ...
WP Theme & Icons by N.Design Studio
Entries RSS Comments RSS Login