Jos tässä ei näy mainoksia, niin käy vierailemssa sponsoreidemme sivuilla.
www.servit.fi
www.zoner.fi

Kimi Räikkönen suosituin hakusana Hong Kongissa

linkit, muut 2 Kommenttia »

Taas on se aika vuodesta, kun katsotaan yleisimpiä hakusanoja menneeltä vuodelta. Google on julkistanut suosituimmat hakusanansa Zeitgeist-listauksessaan. Suomessa haetuimmat ja nopeiten kasvaneet sanat olivat: youtube, radiorock, arcade, sampopankki, spele, iirama, hikipedia, myspace, irc ja stardoll. Listasta on poistettu kaikki seksiin, pornoon ja muuhun vastaavaan toimintaan liittyvät sanat, jotka muuten olisivat hallinneet listaa.

Kun aloin tarkemmin etsimään lähteitä ja listoja tuolta Zeitgeist palvelusta, löysin kuukausittaisen listauksen suosituimmista sanoista eri maissa. Siinä listauksessa Suomen lokakuun suosituimmissa sanoissa oli mm. puhelinluettelo, javascript, bändipaidat ja vallila. Listaa selatessa osui mielenkiintoinen hakusana Hong Kongin listassa. Kimi Raikkonen oli siellä suosituin hakusana koko lokakuussa!

google zeitgeist hong kong 2007 elokuu
F1-maailmanmestaruus tekee tosiaankin kuuluisaksi ympärimaailmaa.

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (3 votes, average: 4.33 out of 5)
Loading ... Loading ...

Kilpailu: Voita Buffalo LinkStation Live 500Gt

muut, tietokoneet 1029 Kommenttia »

Buffalo LinkStation Live

Joulukuu ja joulu ovat mukavaa aikaa. Ihmiset ovat iloisella mielellä ja joulukiireiden jälkeen rauhoitutaan ja jaetaan lahjoja jouluaattona. Itse ajattelin myös olla jouluisella mielellä ja arpoa yhdelle tekniikanihmelapsi.com:n lukijalle jouluaattona hienon palkinnon.

Aion lahjoittaa yhden Buffalo LinkStation Live 500 Gt (HS-DS500GL/EU) -verkkolevyn yhdelle onnekkaalle lukijalle. Tämän palkinnon lahjoittamisen on mahdollistanut tämän blogin sponsori Serv-IT Helsinki, joten toivon että vierailette heidän sivuillaan kiitoksena kilpailun palkinnosta.

Kilpailuun osallistuminen on helppoa. Teidän täytyy vain lähettää kommentti tähän kirjoitukseen. Kommentissa haluan vastauksen muutamaan helppoon kysymykseen:

  1. Mistä löysit tämän blogin ensimmäisen kerran?
  2. Mistä kuulit tästä kilpailusta?
  3. Mikä on sinun oma suosikkisivusi netissä tällä hetkellä?

Siinä kaikki. Kommentilla ja kysymyksiin vastaamalla olet mukana arvonnassa yhdellä osallistumisella, mutta jos kirjoitat tästä kilpailusta omassa blogissasi /sivustossasi, niin saat arvontaan mukaan kolme osallistumista. Tässä siis loistava tilaisuus muille bloggaajille ja sivujen ylläpitäjille osallistua arvontaan ja samalla linkittää omille sivuilleen tästä artikkelista. Tarkistan muiden sivujen kirjoitukset kilpailusta, joten pelkästään kilpailuun osallistumisen takia ei kannata sivuja pystyttää.

Kommentin lähettämisessä kannattaa käyttää omaa sähköpostia, koska otan yhteyttä voittajaan sitä kautta. Sähköposteja ei käytetä mihinkään muuhun ja niitä ei julkaista missään.

Huom! Kommentin näkymisessä voi kestää muutaman päivän, koska joudun hyväksymään kaikki uudet kommentoijat erikseen, ennen kuin kommentit tulevat näkyviin. Jos siis kommenttisi ei tule näkyviin heti, niin se johtuu siitä etten ole itse ehtinyt sitä vielä hyväksymään.

Ja eikun kommenttia lähettämään, niin voit mahdollisesti kasvattaa joululahjapinoasi vielä yhdellä lahjalla. Kommentissa saa laittaa muutakin palautetta tai vaikka jouluterveisiä <@:-)

Edit: Kiitos kaikille, jotka ovat laittaneet tästä kilpailusta linkkiä sivuillaan ja blogeissaan. Huomasin että muutamilta sivuilta linkit eivät ole tulleet näkyviin tämän uutisen kommentteihin trackback-linkkeinä. Muistathan tarkistaa että oman kirjoituksesi linkki löytyy tämän kilpailun kommenteista, jotta saat ansaitsemasi kolme osallistumista arvontaan.

Jos haluat tietää miten LinkStation toimii, niin käy lukaisemassa kirjoitukseni alla olevasta jutusta:

Buffalo LinkStation Live 500Gb ulos laatikosta ja verkkoon

Edit: Kiitos kaikille osallistujille! Kilpailu on päättynyt ja arvonta on suoritettu.

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (12 votes, average: 4.67 out of 5)
Loading ... Loading ...

Lokakuun tapahtumia ja uutisia

muut Ei kommentteja »

Viime viikonlopun Digiexpo-messut vievät paljon aikaa ja kaikki mehut itsestäni tälle viikolle blogin ylläpitoon. Viime päivät olen tehnyt töitä blogin teknisen puolen kanssa. Näkyvimpänä muutoksena on varmasti yhteistyökumppaneiden ilmaantuminen oikeaan sivupalkkiin. Serv-IT Helsinki ja Logitech ovat ystävällisesti tukeneet blogiani tarjoamalla tuotteita testiin ja käyttööni. Heidän avulla saan kirjoiteltua artikkeleita mielenkiintoisista laitteista, joita en muuten saisi testattua ostamatta laitteita itselleni. Tämä tuo minulle loistavat mahdollisuudet kirjoittaa kaikista tietokoneisiin liittyvistä laitteista, jotka minua kiinnostavat.

Viime kuussa laitoin aika kovan tavoitteen kävijämäärälle, kun ajattelin että yli 3000 yksilöllistä kävijää voisi käydä sivuilla. Tuo tavoite kuitenkin täyttyi, vaikka minulla ei sinänsä ole mitään tarkoituksenmukaista kävijämäärätavoitetta. Viime kuussa oli muutenkin mielenkiintoisia tapahtumia, kun pääsin esimerkiksi vierailevaksi kirjoittajaksi hilavitkutin.com -blogiin. Toinen blogi maininta oli, kun pacmanprojektin ylläpitäjä Base ystävällisesti teki uutisen jutustani.

Tilastoja lokakuulta

Viime kuussa luetuimmat artikkelit olivat pitkälti samat kuin edellisessä kuussa, koska foorumien kautta lukijoita niihin näytti riittävän. Kävijöitä sai myös hyvin loppukuusta tehty Digiexpo 07 messuennakko, jossa selvittelin etukäteen näytteilleasettajilta mitä messuilla tullaan näkemään. Muutama viittaus artikkeliin tuli myös foorumeista, joissa en itse ole käynyt kirjoittamassa. Juuri messuennakon kiinnostus nosti kävijät loppukuussa yli tavoitellun 3000:nen. Suosituimmat artikkelit lokakuussa:

Google analytics palvelusta löytyy seuraavanlaisia tilastoja:

  • käyntejä 4063
  • yksilöityjä kävijöitä 3191
  • näyttökertoja 7998
  • kävijät viihtyivät sivuilla keskimäärin 2 minuuttia 06 sekunttia
  • sivuja tarkasteltiin keskimäärin 1,97 / käyntikerta
  • suosituimmat hakusanat: Panasonic TH-42PX7, TH-42PZ70 TH-42PX7, tekniikan ihmelapsi, amphion ion l

Milenkiintoista on, että sivuani on jo haettu Googlen avulla. Ehkä domain ei olekaan niin hyvin muistettavissa kuin itse luulin. Uskon kuitenkin että kaikki halukkaat löytävät blogini, koska näkyvyys Googlessa on aika hyvä, josta suurin osa kävijöistäni edelleen tulee sivuilleni.
Kävijöiden eri selaimien osuudet:

  • Firefox 53,19 %
  • Internet Explorer 35,12 %
  • Opera 7,85 %
  • Safari 2,56 %
  • Mozilla 0,59 %

Paljon on vielä itselläni tekemistä blogin ulkoasun kanssa, mutta pyrin tässä vaiheessa panostamaan myös sisältöön. Jatkossa en välttämättä kirjoittele niin usein pikku uutisia, kuten olen viime kuukaudet tehnyt. Yhteistyökumppaneilta saatujen tuotteiden testaamisessa kuluu myös oma aikansa siitä rajallisesta ajasta, jota ehdin käyttämään tämän oman harrastuksen parissa. Jatkossa koitankin saada blogiin enemmän itsetuotettua materiaalia laitetestauksien kautta, mutta uutisointi mielenkiintoisista ja ajankohtaisista uutisista tulee myös jatkumaan. Laitetestit varmasti pidentävät kirjoitusten julkaisemistiheyttä, mutta toivottavasti tuovat myös enemmän kiinnostavaa luettavaa kaikille.

Nyt kun juttuja alkaa blogissa olemaan jo useampi sivu, niin sen kiinnostavan vanhan jutun löytäminen voi olla vaikeampaa. Olen myös huomannut että joskus hakukoneen kautta sivuille tultaessa ei varsinainen artikkeli jota haettiin aukea suoraan, vaan tulokset menevät suoraan etusivulle, josta oikea artikkeli on vaikeampi löytää. Kirjoitusten etsimistä varten laitoin haku-kentän oikeaan palkkiin. Sillä voi kätevästi etsiä “HD DVD“-hakusanalla kaikki kirjoitukseni kyseisestä aiheesta.

Jos kirjoitukseni kiinnostavat sinua, niin voit hakea RSS-syötteen täältä.

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (1 votes, average: 5 out of 5)
Loading ... Loading ...

Vierailevana tähtenä www.hilavitkutin.com:ssa

muut, puhelimet 1 Kommentti »

Minulla oli kunnia saada julkaista ensimmäinen juttuni Suomen ensimmäisessä ja parhaassa gadget-blogissa. Oma blogini keskittyy enemmän kotiteatterin ja tietokoneen maailmoihin ja ehkä yritän myös yhdistää noita aihepiirejä erilaisissa projekteissa. Hilavitkuttimessa julkaisin pikkukivan uutisen Motorolan tulevasta kullatusta RAZR2-puhelimesta ja tuohon blogiin aihe sopikin paremmin kuin omaani.

Kiitokset Erkille, että hyväksyi minut kirjoittamaan artikkeleita hilavitkutin.com-blogiin. Oman sivuni näkyvyys ja tunnettavuus ainakin paranee tämän yhteistyön osalta ja aion myös aina linkittää omista artikkeleista hilavitkuttimeen, jos sieltä löytyy lisätietoa kirjoituksiini.

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (2 votes, average: 4.5 out of 5)
Loading ... Loading ...

Syyskuun tapahtumia ja tilastoja

muut Ei kommentteja »

Ennen aika tuntui vain kuluvan ja kun yritti miettiä mitä sitä on tullut tehtyä viimeiset pari kuukautta oli todella vaikea muistaa mihin aika onkaan kulunut. Säännöllisessä blogin kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että tässä todellakin näkee mitä on kuukauden aikana saanut aikaseksi ja mitä kaikkea on tullut tehtyä. Sitähän varten blogit, weblogit, nettipäiväkirjat oikeastaan ovat, että voi kirjoitella muistiin omia kokemuksiaan ja mielipiteitään.

Itse olen oppinut näiden muutaman kuukauden aikana todella paljon kirjoittamistani aihealueista, koska kirjoittaessa asiat joutuu tutkimaan tarkemmin ja perinpohjaisemmin. Myös asioiden kirjoittaminen ylös auttaa muistamaan paremmin ja esimerkiksi tuotteiden tyyppinimet sekä erilaiset termit tulevat tutuksi, kun niitä joutuu jutuissa tavaamaan kirjain kirjaimelta. Yritän myös jakaa lukijoille kaikki mahdolliset linkit, joista olen aiheistani lukenut. Blogissa kommentit ovat myös loistava tapa levittää lisätietoa ja korjata asiavirheet artikkelista.

Aluksi ajattelin että en laittasi tilastoja jokaiselta kuukaudelta, mutta päädyin kuitenkin tekemään tällaisen katsauksen viime kuun parhaimpiin juttuihin ja samalla voin myös kertoa muutamia tilastoja blogistani. Itseäni ainakin kiinnostaa muiden sivujen ja varsinkin blogien kävijämäärät, joten ehkä myös joku muu on niistä kiinnostunut.

Luetuimmat jutut jotka kirjoitin syyskuussa olivat ne joista laitoin linkin pariin foorumiin. Foorumi julkaisujen jälkeen sivuille tulikin aikamoiset kävijäpiikit. Suosituimmat artikkelit syyskuulta olivat:

Google Analytics tilastot menivät seuraavasti:

  • käyntejä 2260
  • yksilöityjä kävijöitä 1755
  • näyttökertoja 4938
  • kävijät viihtyivät sivuilla keskimäärin 2 minuuttia 24 sekunttia
  • sivuja tarkasteltiin keskimäärin 2,18 / käyntikerta
  • suosituimmat hakusanat: Panasonic TH-42PX7, TH-42PX7, B&W 685, maailman suurin plasma, amphion ion l

Absoluuttiset yksilöidyt kävijät nousivat ihan mukavasti verrattuna edelliseen kuukauteen (520%), joka oli ensimmäinen kokonainen kuukausi blogissani. Tässä kuussa kävijöitä on jo ollut ensimmäisen 12 päivän aikana 1313, joten tavoite voisi olla 3000 eri kävijää tämän kuun lopussa. Joku kuitenkin miettii millä selaimella sivujani useimmiten selaillaan, joten alla statiskiikkaa selaimista syyskuun aikana

Firefox 49,07 %
Internet Explorer 38,54 %
Opera 9,03 %
Safari 2,52 %
Mozilla 0,35 %

Itse olen siirtynyt käyttämään Avant Browseria, joka siis on IE7 mukavilla lisäominaisuuksilla. Paras ominaisuus siinä on hiirellä tehtävät toiminnot (mouse gestures), kuten välilehden sulkeminen ja avaaminen sekä sivujen taaksepäin selaaminen (back).

Jos pidät kirjoituksistani ja haluat seurata helposti mitä sivuilla tapahtuu, voit tilata RSS-syötteen tästä linkistä.

HP Compaq 8510p

Tällä hetkellä työpöydällä odottelee HP Compaq 8510p mobile workstation kannettava mm. seuraavilla ominaisuuksilla: Core 2 Duo T7700, ATI Mobility Radeon HD 2600, 15,4″ WSXGA+ 1680×1050, 2GB, 160GB, HDMI ja Windows Vista Business. Sitä on tarkoitus testailla pelikäytössä ja kytkeä myös HMDI:llä Panasonicin TH-42PV60 plasmaan kiinni.

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (1 votes, average: 5 out of 5)
Loading ... Loading ...

RSS-syötteet nyt myös otsikkopalkissa

linkit, muut Ei kommentteja »

Luin joskus, että blogissa pitäisi olla RSS syötteet heti näkyvillä kun kävijät tulevat sivuille. Tämä sen takia, että monet lukevat tänä päivänä sivuja vain RSS-lukijoilla. Itse en ole tuota vielä paljoa harrastanut, mutta olen kyllä ymmärtänyt sen hyödyt sivujen seurannassa, kun uusimmat jutut ovat nopeasti selattavissa kaikista halutuista sivuista.

Oman blogin pohjani valitsin valmispohjista, koska alussa minulle on tärkeintä saada kirjoitettua sisältöä eikä virittää CSS-määrittelyillä blogin ulkoasua kuntoon. Jos olisin itse alkanut alusta tekemään omaa sivupohjaa, en varmaan olisi koskaan saanut blogia pystyyn. Nyt olen kuitenkin saanut vähän kiinni siitä miten tämän blogin ulkoasu muodostuu. Muutaman kokeilun ja erehdyksen kautta sain lisättyä sopivat painikkeet heti otsikon viereen, josta voitte hakea tämän blogin RSS-syötteet jutuille ja kommenteille.

Samalla rekisteröidyin myös feedburner.com -palveluun, koska näin kannattaa kuulemma myös tehdä? Tuo palvelu hoitaa siis blogini RSS-syötteen, joka löytyy nyt osoitteesta http://feeds.feedburner.com/tekniikanihmelapsicom. Laitoin myös ohjeiden ja suositusten mukaan päälle full RSS feed -asetuksen, jotta RSS-syötteessä näkyisi koko juttu. <!—more—> kentän käyttö kuitenkin katkaisee jutun myös RSS-syötteessä ja noissa pidemmissä jutuissa toivon, että jaksatte tulla sivuille asti ne lukemaan. Yritän panostaa ensimmäiseen kappaleeseen, jotta siitä saisi aina tarpeeksi informaatiota mistä jutussa on kyse. Olet siis tervetullut lukemaan juttujani Feedburnerin hallinnoimasta RSS-syötteestä. Toivottavasti se lisäisi lukijakuntaa entisestään tekniikanihmelapsi.com -blogissa.

Kommenteissa voitte ehdottaa hyvää suomenkielistä vastinetta sanalle posts!

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (2 votes, average: 5 out of 5)
Loading ... Loading ...

Elokuun tilastoja

muut 3 Kommenttia »

Ehkä ei vielä kannattaisi ensimmäiseltä kuukaudelta laittaa tilastoja, mutta laitetaan nyt oman mielenkiinnon vuoksi ensimmäisiä lukuja myös kaikille näytille. Itseäni tietenkin kiinnostaa miten sivustoni löytyy netistä ja kuinka sinne eksytään ja mitä sieltä luetaan.

Blogistani olen kertonut kavereille, työkavereille, sukulaisille ja laittanut kolme suoraa linkkiä juttuihin eri foorumeissa. Suurin osa liikenteestä onkin tullut foorumien kautta suoraan. Kovinkaan aktiivinen en ole ollut blogin mainostamisessa, joten on mielenkiintoista nähdä miten sivulle löydetään esimerkiksi pelkästään googlen kautta.

Google Analytics ohjelman kautta katsottuna elokuun tilastot näyttävät seuraavalta:

  • käyntejä 395
  • yksilöityjä kävijöitä 283
  • näyttökertoja 1078
  • kävijät viihtyivät sivuilla keskimäärin 6 minuuttia 29 sekunttia
  • sivuja tarkasteltiin keskimäärin 2,73 / käyntikerta
  • suosituimmat hakusanat: b&w 685, B&w 600, hilavitkutin, mazda cx-7

Analyticsin mukaan kolme suosituinta sivua tällä aikavälillä olivat:

Google Analytics raportti ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, koska se loggaa myös minun omat käynnit sivuilla ja tuona aikana kävin itse monesti tuon Assembly jutun kautta kirjautumassa blogin ylläpitosivuille.

Itselleni parempi raportti onkin Wordpress:n lisäosana saatava Counterize II, joka ei kirjaa omia käyntejäni omassa blogissani, koska se tunnistaa minun automaattisen kirjautumiseni sivuille. Counterize II raportti näyttää kuitenkin aina vain koko historian eikä sielä saa rajattua tiettyä aikaväliä tutkittavaksi. Sieltä kautta voinkin tarkistaa hyvin suosituimmat sivut, joita lukijat ovat katsoneet, koska omat klikkaukseni eivät ole mukana niissä luvuissa.

Suosituimmat sivut tekniikanihmelapsi.com blogissa tähän menessä:

Seuraavien kuukausien aikana on tarkoitus saada tasaiseen tahtiin juttuja julkaistua ja tutkia uusia Wordpress lisäosia, joita voisin käyttää blogissani. Kunhan saan tarvittavat lisäosat käyttöön ja blogin ulkoasun mieleisekseni, voin paremmin keskittyä juttujen kirjoittamiseen ja julkaista omia kokemuksia uusista tuotteista kotiteatterin ja tietokoneiden ympäriltä.

Kiitos kaikille sivuilla jo käyneille ja sivuja tukeneille henkilöille. Kommentteja toivotaan juttujen yhteyteen ja helpoiten voit kertoa minulle kirjoituksieni mielenkiinnon antamalla arvosanan kirjoitukselle tähtiä klikkaamalla jutun alalaidassa.

siis näitä tähtiä…

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (4 votes, average: 4.5 out of 5)
Loading ... Loading ...
WP Theme & Icons by N.Design Studio
Entries RSS Comments RSS Login