Tulipahan käytyä Digiexpo 2010 ammattilaispäivillä taas katsomassa mitä siellä on tarjolla kotiteattereiden ja tietokoneiden osalta. Oikeastaan kuvat ja katsomiset jäivät hyvin pitkälti kotiteatteri puolelle, koska suurimmat valmistajat loistivat poissa olollaan ja mitään kovin mielenkiintoista ei osunut silmään. Tässä muutamia kuvia Digiexpon tarjonnasta tänä vuonna. Kaikkea ei tullut kuvattua, joten on siellä muutakin katsottavaa. Tarkemman esittelyn näytteilleasettajista löytää Digiexpon kotisivuilta messuopas kohdasta, josta voit katsastaa kaikki paikalla olevat esittelijät.
Digiexpo on avoinna perjantaista sunnuntaihin ja samaan aikaan on myös hifimessut, jotka ovat vaihtaneet nimensä HifiExpo messuiksi. Perinteinen Radisson Sas hotelli Kampissa on siis vaihtanut nyt Digiexpon yhteyteen. HifiExpo on auki vain lauantaina ja sunnuntaina eli sinne ei kannata heti perjantaina pyrkiä. Myös SkiExpo ja BoardExpo sekä uudet Lätkä- ja SäbäExpo messut hoituvat kaikki samalla kertaa. Kaikille näille messuille pääsee siis samalla sisäänpääsymaksulla.
Mareksoundin kotiteatterihuone
Heti ensimmäisenä tuli vastaan Mareksoundin koppi ja sen kotiteatterihuone, joka oli hyvin pimennetty videotykillä esitettävää elokuvaa varten. Huoneessa oli Monitor Audion BX 7.1 setti eli halvemman pään kaiuttimet, joten tuosta huoneesta saa hyvän kuvan minkälaista äänenpainetta ja laatua saa malliston edullisimmilla kaiuttimilla aikaan.
Mareksound oli tuonut kokolailla koko Monitor Audion kaiutin valikoiman Digiexpon puolelle esille. Lisää raskaampaa hifiä tulee esitteille lauantaina järjestettävissä HifiExpo messuilla, jotka pidetään messukeskuksen yhtyedessä olevassa Holiday Inn hotellissa.
HeaDSPeaker
Toinen tuttu tuote oli valmiiksi asti päässyt HeaDSpeaker, joka tarjoaa aidon monikanavaäänen tavallisista kuulokkeista. Muilla valmistajilla on vaikka mitä 5.1 monikanavatilaääni-virityksiä, mutta parhaimman lopputuloksen tarjoaa HeaDSPeaker, joka mittaa jatkuvasti pään liikettä ja laskee kaiuttimien oikean sijainnin riippuen siitä missä asennossa pää on. Olen testannut tuotetta aikaisemmin hifimessuilla ja edelleen se toimi yhtä vakuuttavasti Matrix-elokuvan demopätkällä. Kun päätä kääntää, niin kaiuttimet todellakin tuntuvat jäävän paikalleen kuvan viereen, eivätkä seuraa niin sanotusti kuulokkeiden mukana. Tämä kannattaa käydä kokeilemassa, jotta tietää miten se toimii.
Uusimmassa versiossa oli nyt täysi tuki Dolby Digital ja DTS äänille optisesta liitännästä. HeaDSPeakerin voi siis nyt kytkeä suoraan optisella kaapelilla kiinni Blu-ray-soittimeen, PS3:een tai Xbox 360 -konsoliin ja saat toimivan 5.1 kotiteatteriäänen omiin kuulokkeisiin. Tietokoneen kanssa HeaDSPeaker toimii USB-piuhan kanssa, joten äänikortista ei tarvitse löytyä optista-liitäntää. Mukana tulee nykyään myös pieni kaukosäädin, jolla voi säätää äänenvoimmakkuuden kätevästi sohvalta kuulokekuuntelussa. Kaukosäätimessä on myös nappi, jolla monikanavaäänet saa pois päältä, jota kannattaa kokeilla, jotta huomaa tilaäänen toimivuuden parhaiten.
Epsonin kotiteatteritila
Epsonilla oli myös hyvä esittelytila kahdelle uudelle kotiteatteritykilleen. Esillä oli samassa tilassa Epson EH-R2000 ja Epson EH-TW3600. Ne olivat samaan aikaan päällä, joten toisen kuvan valo tietenkin vähän häiritsee toista, kun tila on liian valoisa. Epson EH-TW3600 on FullHD videoprojektori ja sen hinta noin 1600 euroa. Epson EH-R2000 on järeämpi uutuusmalli, jonka hinta on noin 3600 euroa. Tämän kalliimman mallin uusi 3LCD heijastuspaneelitekniikka mahdollistaa paremman kontrastisuhteen ja siten syvemmät mustan sävyt. Nopean vasteajan pitäisi myös sulavoittaa liikkuvaa kuvaa ja vähentää liikeen epäterävyyttä.
Sonyn 3D televisiot
Sonyn osastolla pääsi ihmettelemään uutta 3D televisiotekniikkaa. Tarjolla oli pari televisiota ja niiden edessä, aika kaukana televisioista, 3D-laseja. Katseluetäisyyttä oli monta metriä, ehkä neljä tai viisi, mutta silti 3D kuva välittyi hyvin katselupaikalle. 3D kuvaan tottui aika nopeasti, mutta se välkkyi jonkun verran. Samaa oli huomattavasissa elokuvateatterissa, kun kävin katsomassa Avatar 3D:n Vantaan Flamingossa, mutta siellä välkyntä oli maltillisempaa.
Pidemmältä katseluetäisyydeltä television reunat tulivat aika nopeasti vastaan, eikä kuvassa olleet esineet tulleet koskaan kovinkaan lähelle, kun ne jo poistuivat kuvan reunojen ulkopuolelle. Ehkä 3D toimisi paremmin, jos olisi todella lähellä televisiota, jolloin kuvan reunat ovat kauempana katselualueen reunoilla. Teatterissa iso valkokangas toimii huomattavasti paremmin 3D elokuvien kanssa, mutta kyllä Sonyn 3D televisiot antoivat jo nyt hyvin tuntumaa miten hyvin 3D voisi toimia kotona.
Muita kotiteatteri osastoja
Muita edustajia messuilla olivat muun muassa Bose, Yamaha ja Genelec. Mukana oli myös jälleenmyyntiliikkeitä, kuten Hirvox ja Mustapörssi, joiden alueilla oli monia tuotemerkkejä mukana omilla ständeillään. Kauppojen ständeillä oli myös paljon hyviä messutarjouksia, kuten Hifi Studio 17:sta Genelec 6010A aktiivikaiutin 199 euroa. Hirvoxin osastolla oli myös paljon taulutelevisioita eri valmistajilta, kuten Sony ja Panasonic, messuhinnoin. Kannattaa siis varata paljon käyttövaraa, kun lähtee Digiexpo messuille kiertelemään.
Alla satunnaisia kuvia messuilta ja osastoilta.

Genelecin hyllyssä oli esillä pienet 6010 aktiivikaiuttimet. Erityisen hieno oli kiiltävä hopea malli.
Hirvoxin osastolla oli paljon taulutelevisioita esillä ja jokaisessa näytti olevan hintalaput isoilla messutarjous-teksteillä varustettuna. Ei tullut tarkemmin tehtyä hintavertailua, kun ei ole tullut päivitettyä vähään aikaan taulutelevisioiden malleja ja hintoja netistä muistiin.
Bosen osasto jonka vieressä oli myös rauhallisempi demohuone, jossa esiteltiin Bosen ratkaisuja.
Myös yksi autohifin edustaja oli eksynyt Digiexpoon. Näyttävä valkoinen Audi tarjosi kontillisen JBL:n autohifiä.
Digiexpo ei edelleenkään ole kotiteattereiden osalta niin mullistava näyttely, mutta viikonloppuna järjestettävä HifiExpo täydentää varmasti kotiteatteri tarjonnan riittävän hyvin. Digiexpossa pelit ovat yhä isommassa osassa tai voisiko sanoa samassa osassa kuin aikaisemmin, mutta muu messualue on valitettavasti pienentynyt. Aikaisimmilta vuosilta tutut isot pelurit, kuten Canon, HP ja Fujitsu loistivat poissaolollaan. Sääli että messualue pienenee vuosi vuodelta ja toivottavasti se ei enää kuihdu nykyisestä.
Toisaalta nyt samaan aikaan järjestettävä HifiExpo paikkaa Digiexpon puutteet juurikin kotiteatterin ja hifin puolelta. Pelit ovat edelleen isossa osassa Digiexpoa eikä siellä näkynyt määrä ja laatu kärsineen tänäkään vuonna. Tietokone juttuja ei tullut paljoa katsastettua tällä kertaa, mutta muutama mielenkiintoinen laite tuli messuilla nähtyä. Niistä lisää myöhemmin erillisessä kirjoituksessa.
Pingback: HifiExpo 2010 – Helsingin hifimessut | tekniikanihmelapsi.com