Tämän kertaisessa arvostelussa laitamme vastakkain kaksi eri valmistajan pelinäppäimistöä. Molemmat arvosteltavat näppäimistöt sisältävät pelaajille tarkoitettuja lisätoimintoja, mutta kumpi näistä näppäimistöistä on parempi pelikäytössä? Vaikka pelaaminen on arvostelun ykköslähtökohta, otetaan kantaa myös näppäimistöllä kirjoittamiseen, koska sitä harrastetaan pelaamisen ohessa tai jopa sen aikana käyttäjästä riippumatta. Artikkelin vastakkainasettelu on suurimmalta osin henkilökohtaisia mielipiteitä ja tottumuksia pelaamisessa, mutta tarkoituksena on tuoda näiden näppäimistöjen eroja esille – jos niitä edes on.
Microsoft SideWinder X6
Ensi katsauksella Micorosoftin näppäimistö on matala kiinteällä rannetuella varustettu taustavalaistu näppäimistö. Tämän näppäimistön näkyvin ominaisuus on irroitettava ja toiselle puolelle näppäimistöä siirrettävä numeronäppäimistö. Ulkonäköä vallitsevat myös suuret pyöreät säätimet oikeassa yläkulmassa, joilla säädetään taustavaloa ja äänenvoimakkuutta. Yleistuntuma näppäimistössä on jämäkkä ja matalan näppäimistön tuntuma hyvä.

X6-näppäimistössä ei ole korkeudensäätö mahdollisuutta, mutta näppäimistö on vähän kallistettu. Kuvassa näkyy hyvin numeronäppäimistön liitäntä, jolla se kytkeytyy näppäimistön toiselle puolelle. Näppäimet ovat huomattavasti matalampia kuin normaaleissa näppäimistöissä on totuttu näkemään ja se muistuttaa vähän kannettavien näppäimistöjä. Tuntuma näppäimissä on kuitenkin huomattavasti jämäkämpi kuin kannettavissa. Ehkä jopa liian jäykkä omaan makuuni ainakin kirjoittamisessa. Kaikki näppäimet ovat myös samalla tasolla toisiinsa nähden.

Näppäinten kohdalta kuori on kiiltävää muovia ja muualta karheampi mattapintainen. Kiiltävässä osassa näkyy sormenjälkiä helpommin, mutta ei häiritsevästi. Numeronäppäimien taustavalo vaihtaa väriä punaisesta keltaiseen sen mukaan onko käytössä numerot vai niiden tilalla makronäppäimet. Näppäimien olessa makronäppäin moodissa taustavalo on keltainen. Makrojen numerointi näkyy näppäimien etureunassa. Numeronäppäimien yläreunassa on pikanäppäin, joka käynnistää laskimen Windowsista. Itse käytän tätä näppäintä jatkuvasti töissä sekä kotona, joten sen olemassa olo on minulle osoittautunut erittäin hyödylliseksi. Logitech G15 näppäimistössä tätä pikanäppäintä ei ole.
Numeronäppäimistöä ei voi käyttää irrallaan näppäimistöstä, joten sen täytyy olla jommalla kummalla puolella kiinni.

Isot ja näyttävät ympyrät yläreunassa ovat tämän näppäimistön näkyvin osa. Vasemmanpuoleisella säädetään pelkästään näppäimistön valaistusta. Säätö onnistuu portaattomasti ja taustavalon sekä kirjaimien valot saa sillä kokonaan sammutettua. Oikeanpuoleisella säätimellä äänenvoimakkuuden säätäminen onnistuu nopeasti ja näppärästi. Pyöritettävä säädin on huomattavasti helpompi ja nopeampi käyttää kuin painikkeilla tehtävä säätäminen.

Yläreunasta vasemmalta puolelta löytyy makrojen tallentamiseen tarkoitettu näppäin sekä hieman erikoisempi juoksevan ukon näppäin, jolla saa jonkun näppäimen painalluksen jäämään pohjaan ilman, että näppäintä tarvitsee painaa. Itse en löytänyt tälle mitään käyttötarkoitusta, mutta ehkä jossain simulaattorissa sillä voi olla käyttöä, jos tarvitsee painaa yhtä näppäintä pitkään pohjassa. Olisi mielenkiintoista kuulla mihin ihmiset ovat sitä käyttäneet.
Makronäppäimien tilaa säädetään kolmen eri tilan välillä. Makrotiloja pääsee muokkaamaan vapaasti mukana tulevalla ohjelmistolla. Hyvänä ominaisuutena, kun otetaan numeronäppäimistön makronäppäimet käyttöön, niin samalla poistuu Windows-pikanäppäin toiminnasta. Tällöin ei tule vahingossa mentyä Windowsin valikoihin kesken pelin, jos Windows-näppäintä sattuu painamaan pelin aikana.
Yläreunasta löytyvät myös pakolliset pikanäppäimet mediasoittimia varten, joilla saa pysäytettyä/aloitettua soittamisen ja kelattua kappaleita sekä vaimennettua äänet. Tämän enempää pikanäppäimiä ei oikeastaan tarvitsekaan.

Vasemassa reunassa on lisää makronäppäimiä, jotka ovat aina käytössä. Näitä ohjelmoitavia näppäimiä löytyy kuusi kappaletta ja alhaalla olevasta 1|2-näppäimestä saa vaihdettua niiden toimintoa eli käytössä on 12 eri pikanäppäintä. Yhteensä X6-näppäimistöön voi ohjelmoida jopa 90 erilaista pikatoimintoa, jonka luulisi riittävän jokaisen pelaajan tarpeisiin. Itse en osaa oikein makroja käyttää, joten niiden käyttö on jäänyt lähes olemattomaksi pelaamisessa.
Logitech G15
Logitechin G15 -pelinäppäimistö on perinteisemmän näppäimistön näköinen paitsi että siitä löytyy näyttävä LCD-näyttö yläreunasta. Näppäinasettelu on perinteisempi ja numeronäppäimistö on normaaliin tapaan oikeassa reunassa. Muotoilu Logitechissa on vähän pyöreämpi kuin Microsoftin X6:ssa. Näppäinten taustavärinä on harmaa ja punaisena hohkaava näyttö on mustanvärisessä muovissa kiinni. Näppäimistöön ei jää sormenjälkiä helposti näkyviin ja se ei ole yhtä karhea kuin Microsoftin X6.

G15:sta makronäppäimiä löytyy vasemmasta reunasta yhtä monta kuin X6:ssa eli kuusi kappaletta. Makronäppäimet ovat hiukan korkeampia kuin muut näppäimet. Tämä ei kuitenkaan auttanut itseäni alussa, kun painoin aina makronäppäimiä yrittäessäni etsiä shift-näppäintä vasemmalla pikkurillillä. Opettelin makronäppäimien sijainnin Logitechin näppäimistöllä, jossa meni yllättävän monta viikkoa, joten kun otin Microsoftin näppäimistöä käyttöön, shiftin löytäminen ei tuottanut enää ongelmaa.

Makronäppäimistä löytyy kolme eriasetusta, jota hallitaan M1-, M2- ja M3-näppäimillä. MR-näppäimellä voidaan tallentaa näppäinyhdistelmiä lennosta, joka onnistui myös X6:lla. Logitechin makrotallennus lennosta tuntui toimivan paremmin ja näppäimien välissä olevat tauot eivät tallentuneet yhtä pitkinä kuin X6:ssa. Molemmissa onnistuu myös ohjelmistolla makrojen tallentaminen eri pelejä varten eri profiileihin.
Kuvan oikeassa reunassa näkyy peliohjaimen kuvalla varustettu muoviselta tuntuva näppäin, jolla saa Windows-pikanäppäimet pois käytöstä.

G15-näppäimistön toiselta puolelta oikeasta yläreunasta löytyy näppäin, jolla vaimennetaan äänet kokonaan sekä valaistujen näppäimien valon säätö. Logitechin näppäimistöstä ainoastaan kirjaimet on valaistu kun taas Microsoftin näppäimistöstä oli myös näppäimien tausta valaistu. G15:sta aurinko-näppäimestä voi sammuttaa valot kokonaan tai valita näppäimien valaistuksen tason kahdesta eri kirkkausasteesta.

Logitech G15 -näppäimistön näyttävin osa on yläreunasta löytyvä LCD-näyttö. Jotta näytön saa käyttöön, täytyy koneeseen asentaa mukana tulevat ohjelmat. Ohjelmista löytyy esimerkiksi resurssinhallinta, ajastin, kello ja RSS-lukija. Siihen saa myös muiden ohjelmien tietoja, kuten Fraps-ohjelmasta tai eri pelien tietoja, kuten vaikka Quake Wars:Enemy Territory -pelistä. Näytön ympäriltä löytyy pikanäppäimet mediasoittimille. Äänensäätö on hiukan hankalampi tehdä kuin X6:ssa.
Vaikka näyttö on hieno ja pramea, suurta hyötyä en ole siitä itse löytänyt pelaamisen aikana tai Windows käytössä. Fraps-ohjelmaa käytettäessä näkyy kuvaruudun päivitysnopeus juoksevana graafina, mutta eipä silläkään tiedolla paljoa tee pelin aikana. Yleensä pelaaminen vie sen verran huomiota, ettei FPS-tuloksia tai prosessorin kuormitusta tule seurattua pelin aikana.
Toinen miinuspuoli on näiden pikkuohjelmien muistinkäyttö. Jokainen näistä pikkuohjelmista vie muutaman megan tai pari muistia heti koneen käynnistyessä. 32-bittisessä Windowsissa muistiahan ei ole koskaan tarpeeksi käytössä, joten kaikkien näiden pikkuohjelmien käytölle en näe järkeä.

Näppäimistön yläreunasta löytyy kaksi USB-porttia, mutta niiden nopeus on USB 1.0 tasolla eli pelihiirtä niihin ei ainakaan kannata laittaa. USB-portit ovat myös sen verran hyvin piiloitettu näytön taakse ettei niiden käyttö ole kovin helppoa ilman näköhavaintoa.
Microsoftin näppäimistössä USB-portteja ei ole tarjolla eikä siitä löytynyt myöskään Logitechista löytyvää korkeuden säätöä, jolla näppäimistön saa kallistettua. Kirjoitustuntuma on kuitenkin hyvin samanlainen kaltevuuden osalta, koska X6:ssa näppäimistö oli valmiiksi vähän kallellaan.
Näppäimistöt pelaamisessa
Näiden molempien näppäimistöjen kohdeyleisönä ovat pelaajat, joten yritän tässä kohtaa tuoda esille omassa pelaamisessa huomattuja eroja. Itse pelasin näppäimistöillä pääsääntöisesti nopeita ammuntapelejä eli FPS-pelejä kuten Unreal Tournament ja Call of Duty. Myös strategiapelaaminen tuli testattua Red Alert 3:lla ja Company of Heroes:lla. Simulaattoreita tai roolipelejä ei tule pelattua ja yhtä hyvää autopeliä kuin Forza-sarja Xbox 360:llä en ole PC:lle löytänyt, joten enää ei tule autopelejäkään PC:llä pelattua.
Microsoftin näppäimien lyhyempi liikerata tuntui tuovan paremman tuntuman FPS-peleissä. Nopeatempoisessa Unrealissa ohjaaminen oli mielestäni hiukan nopeampaa kuin Logitechin normaalikorkuisella näppäimistöllä, joten FPS-pelien pelaamisessa valinta kohdistuu X6:n puolelle.
Strategiapeleissä tuli käytettyä myös makrotoimintoja useamman yksikön valinnoissa. Tässä kohtaa taas Logitech G15 oli luontevampi suoriutuja, koska makrojen tallentaminen lennossa toimi paremmin ja hiukan korkeammat makronäppäimet on helpompi löytää pelin tiimellyksessä. G15:sta pareittain ryhmitetyt makronäppäimet myös löytyvät paremmin, kun käyttää useampaa makronäppäintä joukkojen valitsemiseen.
Pimeässä pelattaessa molempien näppäimet näkyvät hyvin valaistuksen ansiosta ja X6:sta löytyy myös pienet huomiovalot WASD-näppäimien sivusta sekä pienet kohokuviot w-näppäimestä, jonka ansiosta oikean näppäimen löytää paremmin pelkällä sormituntumalla. Portaaton valaistus on myös mukava lisä, joten hämärässä ja pimeässä pelattaessa X6 vie voiton.

Microsoftin X6:lla on vielä yksi etu Logitechin G15:sta vastaan nimittäin siirrettävä numeronäppäimistö. Hiiren saa huomattavasti lähemmäksi X6:ssa, kun usein pelatessa turhan numeronäppäimistön saa poistettua tai siirrettyä toiselle puolelle näppäimistöä. Kuvasta näkyy hyvin miten paljon lähemmäksi hiiren ja hiirimaton saa Microsoftin näppäimistöä ja siitä oli kyllä jonkun verran etua pelaamisessa.
Kirjoittaminen ja muut huomiot
Pelaamisessa Microsoft X6 on omassa käytössä hiukan parempi muutamalla innovaatiolla, jotka G15:sta puuttuvat. Tilanne kuitenkin tasoittuu, kun katsotaan muuta käyttöä. Kirjoittaminen on itselläni niin suuressa osassa tietokoneen käyttöä, etten voi sitä sivuuttaa pelinäppäimistöjä arvosteltaessa.
Kirjoittamisessa G15 vie selkeän voiton X6:sta. Itselleni näppäimien suuri liikerata toimii paremmin krijoittamisessa ja näppäimien pehmeämpi tuntuma tuntuu paremmalta G15:sta kuin X6:lla. Korkeiden näppäimien hahmottaminen ja niiden löytäminen toisistaan onnistuu itselläni ainakin paremmin, kun näppäimet ovat normaalin näppäimien kokoiset. En ole kyllä pitänyt suuresti mistään muustakaan matalaprofiilisesta näppäimistöstä kirjoittamisessa, joten tässä suhteessa paremmuus on yksilöllistä.

Monet testaajat ovat huomanneet saman kuin itsekin huomasin X6:lla eli jotkut näppäinpainallukset eivät aina tallennu, jos näppäimiä painaa kevyesti. X6:ssa näppäimien alta löytyvät kumitapit näyttävät jäävän vähän jumiin ja näppäimien pituus ei tunnu painavan niitä tarpeeksi pohjaan. EDomessa tähän oli ratkaisuna näppäimien pidentäminen ja jostain luin, että ruuvien kiristäminen X6-näppäimistön pohjasta on auttanut. Microsoft ilmoitti, että testaajille on voinut tulla maanantai erä, mutta itse en tätä suoraan sulata ja suosittelen pitämään takuukuitin tallessa.

Jos Microsoftin laadussa voi olla huomauttamista, niin mitään huippulaadukasta tuntumaa ei Logitechkaan anna. Tässä hintaluokassa luulisi näppäimistöjen olevan laadukaampia kuin normaalit näppäimistöt, mutta alusta alkaen Logitechin näppäimistössä on ollut itselläni välilyönti selkeästi vinossa. Oikeanpuoleinen shift-näppäin ei myöskään aina tunnu rekisteröivän painallusta, mutta sitä on tottunut painamaan tarpeeksi lujaa. Multimedianäppäimistä taas play/pause-nappi on todella herkkä ja siitä ei aina kuulu tarvittavaa naksahdusta, kun toiminto on jo mennyt perille. Joskus napista tulee kaksi toimintoa, kun ei ole varma menikö ensimmäinen painallus perille vai ei. Windows-näppäimen toiminnon poistava kytkin on myös erittäin muovisen oloinen ja heiluu iloisesti.
Logitechin osalta laatuongelmat eivät ole niin suuria, mutta eivät mielestäni anna sitä vaikutelmaa, joka tämän hintaluokan näppäimistöstä pitäisi tulla. Microsoftin osalta ongelma on ollut sen verran hankalampi, että kirjoittamisessa olen turvautunut aina Logitechiin.
Yhteenveto
Molemmat näppäimistöt kyllä toimivat pelaamisessa hyvin, vaikka niistä puutteita ja laatuongelmia löytyikin. X6:n heikosti toimivat näppäimet eivät ole peleissä haitanneet, koska silloin tulee painettua näppäimiä kovemmin kuin kirjoitettaessa. Logitechin näyttö on kivan näköinen, mutta suurta hyötyä siitä ei ole oikeastaan missään tilanteessa. Vaikka kirjoittamisessa X6:n näppäimet toimisivatkin paremmin, on oman näytön edestä löytynyt useammin G15, koska pelaaminen on sillä sujunut lähes yhtä hyvin ja en ole jaksanu kaivaa X6:sta esiin pelkästään pelaamista varten. Molemissa näppäimistöissä on omat hyvät puolensa, mutta oma valinta on kallistunut Logitech G15 -malliin Microsoft X6:n sijasta. Ehkä suurin syy on kuitenkin se, että itse nykyään kirjoittelen koneella enemmän kuin pelaan. Jos näistä saisi jonkun yhteismallin, jossa olisi Logitechin tuntuma kirjoittamisessa ja irrallaan oleva numeronäppäimistö, niin se olisi hyvä kompromissi – ainakin minulle.
Logitech G15
+ Hyvä tuntuma näppäimistössä
+ Makrojen tallennus pelin aikana toimii paremmin
+ Näyttö kiva mutta ei suurta hyötyä
– Ei irroitettavaa numeronäppäimistöä
– Pieniä laatuongelmia näppäimissä
– Hinta/laatu
Microsoft SideWinder X6
+ Irroitettava numeronäppäimistö
+ Pelaamisessa parempi kuin G15
+ Parempi äänensäätö-nappi
+ Tarpeeksi makronäppäimiä (jos niitä joku niin monta edes tarvii)
+ Halvempi kuin G15
– Huonompi tuntuma kirjoittamisessa
– Mahdolliset näppäinongelmat
– Ei näyttöä jolla kikkailla
Toinen mielipide Microsoft SideWinder X6 -näppäimistöstä.
Erikin kommentit omasta X6:sta.
Itse ostin tuon Microsoftin SideWinder X6 -näppäimistön kesällä samalla, kun päivittelin työpöytäkonetta. En halunnut itselleni mitään kauhean isoa näppäimistöä ja alkuun etsinkin vain hyvällä kirjoitustuntumalla olevaa näppäimistöä ilman suurempia lisäkilkkeitä. Päivityksen edetessä kuitenkin työpöytäkone alkoi menemään enemmän ja enemmän tiettyyn viihdesuuntaan ja ajattelin sitten ottaa hiirtä, näppäimistöä ja näyttöä ostaessa lähtökohdaksi tuon kyseisen viihdesuuntauksen.
En itse alunperin kauheasti miettinyt tuota Logitechin G15 -näppäimistöä, koska siinä oli vähän liiankin paljon kaikkea itselleni turhaa tavaraa. Toisaalta tuo Microsoftin irroitettava numeronäppäimistö tuntui houkuttavalta. Käytännössä en tee koko numeronäppäimistöllä mitään ja tuonkin tilalle saa sitten hieman isomman hiirimaton.
Loppujen lopuksi SideWinder on itselleni osoittaunut pienen alkutotuttelemisen jälkeen varsin hyväksi valinnaksi. Mikään paras kirjoitustuntuma siinä ei kyllä ole, mutta pystyy senkin kanssa elämään. Makroihin en ole itse pahemmin tutustunut, mutta kyllä niistä voisi varmaankin jotain hyötyä keksiä. Esimerkiksi strategiapelien kanssa. Tietyllä varauksella vaikkapa joidenkin roolipelien kanssa.
Niin ja tuo SideWinder sopii paremmin yhteen Logitech G9 -hiiren ulkonäön kanssa kuin tuo G15-näppäimistö.
Onko sinulla kokemuksia näistä näppäimistöistä? Jaa mielipiteesi kommenteissa.
Todellakaan kannata ostaa Microsoftin Sidewinder näppistä. Ostin tuollaisen noin vuosi takaperin ja näppäinten rekisteröinti on alkanut takkuamaan noin 2-3kk päästä ostamisesta jo kolmella eri yksilöllä. Siis kolme kertaa olen palauttanut ostoksen ja saanut takuusta uuden mutta sama vika tulee joka kerta. Microsoftin pojilta on kyllä jäänyt testaus ja laadunvarmistus tässä tuotteessa väliin.
http://hpguru.net/kokemuksia-logitech-g15-pelinappaimisto/
Turhan suuri. Myin sen ja ostin…
http://hpguru.net/kokemuksia-logitech-cordless-desktop-wave/
Enkä kadu lainkaan.
Lappeen ranta ilmiö toistuu tässäkin jutussa, harmi sinänsä. Muuten mainio juttu.
Jyri: ei se kieli oppi niin tärkeää oikeasti ole.
X6 käytössä täällä ollut nyt joitakin kuukausia ja en ole ainakaan itsellä huomannut mitään ongelmaa noiden painallusten rekisteröimisessä, mutta kuitti on kyllä tallessa siltikin. 😀 Tähän näppäimistöön päädyin oikeastaan sen takia että tästä sai sopivan pienen poistamalla tuon numeronäppäimistön jos sitä ei tarvitse. Pari miinusta omalla kohdalla on tämä liian leveä välilyönti nappula sekä tuo caps lock on myöskin liian iso.
Itsellä on molemmat sekä hiiri että näppäimistö Microsoftin X-sarjaa ja olen kyllä ollut tyytyväinen. Olen päässyt myös kokeilemaan satunnaisesti tuota G15 näppäimistöä ja se tuntuu Microsoftin käytön jälkeen hiukan lelumaiselta. Eikä tuo Microsoftin matala olemus tule mielstäni esiin niin paljon jos käyttää näppäimistötasoa pöydän alta, mutta aluksi kun pelkällä pöydällä pitelin niin korkeampaan olin tottunut. Julistaisin Microsoftin voittajaksi näistä kahdesta.
Käytössä hiiri ja näppäimistö joista molemmat MS X-sarjaa. Hiirenä ensimmäisen mallin Sidewinder (niistä ehkäpä parhain) ja X6-näppäimistö. Näppäimistö ollut käytössä jo reippaasti yli puoli vuotta enkä ole törmännyt vielä minkäänlaisiin ongelmiin. Itse pidän X6:sta paljon enemmän kuin G15:sta, jollainen minulla oli ennen kuin ostin nykyisen näppäimistöni.
Itellä ollut tuo vanhemman mallinen G15 näppis jo aikas kauan. Itellä iso koko ei haittaa kun työpöytä on myös iso. Kirjoitustuntuma on fantastinen, MUTTA… “L,Ö,Ä,* ja pilkku” -näppäimet eivät aina toimi jostain syystä. Muilla käyttäjillä ollut samaa ongelmaa joidenkin muiden näppäinten kanssa. Kaikki arvelevat syynä olenvan lika, joka taas on omistuista kun ainakaan omalle näppäimelle ei ole koskaan kaatunut mitään. Ajurit päivitetty mutta ei vaikutusta. Ainut mikä auttaa niin näppäinten naputus YLEENSÄ laittaa ne taas toimimaan. 🙂
Ositn tällaisen X6:n vähän käytettynä. Pienen käytön jälkeen huomasin, että 7, 8, 9, U, I ja O piti painaa hiukan kovemmin, jotta näppäimet ottivat painalluksen.
DIY-korjaus auttoi ja nyt toimii kuin unelma. Eli nyppäsi huonostitoimivat napit pois ja löysää hiukan takaa ruuveja. Sen jälkeen tökin ruuvimeisselillä piirilevyn ja näppäinten välisen kumimaton paikalleen, se oli noiden yo + muutaman lähimmän napin kohdalta hiukan väärässä kohdassa… Kun kumimatto oli paikallaan, ruuvit takaisin kunnolla kiinni ja napit paikoilleen. Ei tarvitse tehdä mitään nappienpidennysoperaatioita, tuollainen muutaman minuutin operaatio korjasi näppäimistön. Nyt kaikki napit toimivat niinkuin on tarkoitettu.
Loistava näppäimistö, jossa on kaikki tarpeellinen ja reilusti makronappeja. Mahtuu esim. laneilla pienemmällekin pöydälle, kun irroittaa tuon numeronäppäimistön.
X6 ollut puolisen toista vuotta käytössä, päivittäisessä sellaisessa ja suht kovassakin vielä. Mitään ongelmia näppiksen kanssa ei ole ollut tähän asti. Ei edes kulumia näy tai käytössä tunnu, menisi vielä siis ihan uudesta. Ei voi olla kuin tyytyväinen.