
Lionhead studiosin johtaja Peter Molyneux piti puheen brittiläisen elokuva ja televisiosäätiän BAFTA-palkintogaalassa. Puheessa Peter kertoi pelifirman seuraavan pelin Fable 3:n tukevan Microsoftin tulevaa liikkeentunnistusjärjestelmää Project Natalia.
Fable 3 on seuraava osa Lionhead Studiosin suositussa roolipelisarjassa. Pelisarjan ensimmäinen osa ei saanut aivan suosittua vastaan ottoa, mutta toinen osa sitten räjäyttikin potin ja muodostui varsinaiseksi hittipeliksi. Henkilökohtaisesti Fable 2:sta jäi hieman ristiriitaiset tunnelmat. Pohjimmiltaan peli on varsin hyvä ja hiottu ja ennen kaikkea siinä riittää paljon tekemistä. Toisaalta peli piti vähän turhankin paljon kädestä ja itselle ei jäänyt paljoa tutkittavaksi.
Fable 3:sta itselläni ei ole kauheasti odotuksia, mutta luulen pelin sopivan erittäin hyvin liikkeentunnistuksella pelattavaksi ja jäänkin mielenkiinnolla odottamaan millä tavalla Natal on yhdistetty peliin. Hyvin potentiaalisesti Natalia pystyisi käyttämään esimerkiksi miekkailuun tai.. loihtimiseen.
Microsoft julkisti jo aiemmin Natalin omaksi liikkeentunnistus järjestelmäkseen taistelemaan Nintendo Wiin vastaavien kanssa. Natalin suurin ja arvelluttavin ominaisuus on liikkeentunnistus ilman mitään ohjaimia. Nintendossa liikkeentunnistusta varten tarvitaan Wiin ohjaimia, mutta Natalissa tunnistetaan suoraan pelaajan liikkuminen.
Linkit
- Fable 3 – Lionhead studios
- Project Natal – xbox.com


(4.86 out of 5)
October 28th, 2009 at 4:33 pm
Fablen hienous nimenomaan on siinä, että sen tarinaa on helppo edetä, mutta siitä löytyy perinteisesti riittävästi “salaista” löydettävää (gargoylet, silver key:t jne.) Mitä itse jäisin kolmoselta odottamaan, olisi kakkosessa esiteltyjen ammattien vaikeuttaminen ja kaupankäynnin monipuolistaminen.
Molyneux ei tosin aina keskity siihen olennaiseen, mutta mielenkiintoista nähdä miten Natal tulee osaksi peliä. Todennäköisesti siitä tulee vain hauska lisä, ei pelaamista merkittävästä muuttava kokemus.
Kaupallisesti ajateltuna näiden julkaisu tapahtuu varmaan mukavasti samoihin aikoihin ja Fablehan on boksin myydyimpiä pelejä…