HDTV lähetyksiä tulossa antenniverkkoon

Full HD, HD Ready, HDTV, kotiteatteri Lisää kommentti

Antenniverkon HDTV eli teräväpiirtolähetyksiä on jo hetken aikaa odoteltu. Kaapeli- ja satelliittijakelussa on jo tovin aikaa saanut nauttia terävämmästä televisiokuvasta, joka parantaa huomattavasi kuvanlaatua uusien taulutelevisioiden avulla. Nykyinen digi-tv kyllä paransi televisiokuvan laatua lähinnä poistamalla ylimääräistä kohinaa ja varjokuvia entisestä analogisesta lähetyksestä. Monilla kuitenkin on ollut ongelmia digi-tv:n raja-alueilla, jossa signaali on heikko. Digitelevision kuvaa kun ei saa vain puolittain näkyviin. Se joko näkyy tai sitten ei näy ollenkaan. Analogisilla kanavilla sai kanavat aina edes jotenkin näkymään, vaikka kuva olikin aikamoista lumisadetta ja kohinaa, mutta näkyipähän kuitenkin.

Nyt on tullut vapaaseen hakuun kaksi toimilupaa antenniverkon teräväpiirtolähetyksiä varten. Nämä uudet luvat tulevat koekäyttöön ja niiden on katettava 60 prosenttia manner Suomen väestöstä vuoden 2011 loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin suurimmat kaupungit ja pääkaupunkiseutu ovat näiden kokeilulähetysten alueella. Luvat ovat voimassa 2016 vuoden loppuun asti.

Viestintäministeri Suvi Lindén korostaa, että uudet teräväpiirtotoimiluvat eivät vaikuta millään tavalla nykyisen digiverkon toimintaan. Taviksien ei siis tarvitse näiden kanavien takia lähteä uusimaan nykyisiä digiboksejaan. Jotta nämä uudet teräväpiirtolähetykset näkyvät, tarvitaan kuitenkin HDTV-digiviritin eli nykyiset digiboksit eivät osaa tätä signaalia purkaa. Monissa televisioissa onkin jo nykyään sisäänrakennettuja HDTV-virittimiä, kuten Sonyn taulutelevisioissa. Lähetyksien aloittamista hankaloittaa myös se, että ne voidaan toteuttaa nykyisellä DVB-T standardilla tai odottaa uutta valmistuvaa DVB-T2 standardia. Sitten jos lähetykset tulevat joskus uudella DVB-T2 standardilla, joutuvat kaikki tietääkseni hankkimaan uudet HDTV-digivirittimet. HTPC-tietokone on varmasti hyvä välivaiheen viritin, kun odotellaan ensimmäisiä tallentavia DVB-T2-digivirittimiä kauppoihin.

Itse odotan kuitenkin erittäin mielenkiinnolla mitä lähetyksiä näissä uusissa kanavapaikoissa tulee näkymään, varsinkin kun en asu kaapelitaloudessa, joten en voi esimerkiksi hankkia Welhon wbox HD DVR -tallentavaa digiviritintä terävpiirtokanavineen.

Yksi vaihtoehto antennitalouksiin olisi myös IPTV-palvelut, jonka kautta voitaisiin lähettää HDTV-kuvaa. IPTV-palveluntarjoajista Maxinetti ja Saunalahti Saunavisio-palvelullaan ovat lupailleet teräväpiirtoista materiaalia omien laajakaistatelevisioiden välityksellä, mutta toistaiseksi ei olla vielä nähty edes maksullista lisäsisältöä. Saunavision kautta pääsin kyllä katsomaan Ylen Pekingin HD lähetyksiä, jotka näyttivätkin erittäin hyvältä, mutta sen jälkeen tarjolla on ollut vain BBC:n testi HDTV-lähetys Saunavision puolelta. Jos saisin kaikki nykyiset ilmaiskanavat HDTV-lähetyksinä olisin valmis maksamaan tästä huvista ainakin pari kymppiä kuussa. Sen verran hyvältä HDTV-lähetykset ovat taulutelevisiossa näyttänyt näiden nopeiden testien perusteella, että olisin valmis maksamaan nykyisistä ilmaiskanavista.

Uusien teräväpiirtokanavien aloitus on nyt siis televisioyhtiöiden päätöksen alla. Toivotaan että saamme pian lupien hakuajan jälkeen 8. toukokuuta nämä teräväpiirtotestilähetykset käyntiin ja nauttimaan paremmasta televisiosta myös antennitalouksissa.

Linkit

Muita samanlaisia juttuja

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (2 votes, average: 4.00 out of 5)
Loading...

9 Kommenttia artikkeliin “HDTV lähetyksiä tulossa antenniverkkoon”

  1. Erik Says:

    Itse asun kaapelitaloudessa ja kaapelipuolellakin tämä kevät on aikalailla murroksen aikaa.

    Uusia kanavia tulee jonkin verran ja ennenkaikkea uusia Cable Ready HD hyväksyttyjä digiboxeja.

  2. mikelius Says:

    no viimeinkin tulee näitä hd lahetyksiä antenniin ja kumpa ne näkyis lappeenrannassa

  3. Mika Latvala Says:

    Onneksi näitä HD-kanavia on jo olemassa jonkunverran. YLE-HD on jo jotain.

  4. Jyri Väätäinen Says:

    Hyvä artikkeli.

  5. Dat Hoang Says:

    vihdoinkin antenniverkon tavaraa tulee

  6. Dat Hoang Says:

    itselläni hdready

  7. Dat Hoang Says:

    full hd on kallis tv

  8. Investori Says:

    Toivottavasti saisivat suomessa jonkun pakkosyötön Full-HD lähetyksiin ihan joka kanavalle

  9. Investori Says:

    Jos Full HD tulee niin taas uudet digiboksit ostaan

Kirjoita kommentti


WP Theme & Icons by N.Design Studio plustv tarjous canal digital tarjous tietosuoja