
Plasma-teknologia ei näytäkään niin haudatulta kuin joskus on, ehkä luultu. Teräväpiirtoisten televisioiden yleistyessä myös plasmatelevisioiden myynti on kasvanut. DisplaySearch yhtiön mukaan plasmojen myynti kaikilla toimittajilla olisi kasvanut keskimääräisesti noin 37%. Mielestäni aika hyvä tulos näinkin pitkään markkinoilla olleella teknologialla nykyisessä taloustilanteessa. Suurin plasmojen toimittaja on edelleen Panasonic. Suurimpina syinä plasmojen hyvään menekkiin on pidetty juurikin teräväpiirron yleistymistä ja plasmatelevisoiden halpenemista. Saman yhtiön mukaan LCD-televisioiden myynti kasvaisi noin 26% vuoden 2008 aikana.
Plasmoja joskus vaivanneet ongelmat mm. kuvan palamisessa kiinni telkkariin on korjattu aikojen kuluessa ja tällä hetkellä plasma on mielestäni, ehkäpä paras teknologia myynnissä olevien televisioiden suhteen. Itseä ehkä ihan pikkasen harmittaa kun menin loppujenlopuksi ostamaan Sonyn Bravia mallisen television. Noh sentään kaveri töissä päätti ostaa plasman, paremman kuvanlaadun ja kontrastin toivossa. Saa nähdä mitä OLED-tekniikka tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä plasmat ovat mielestäni kukkona tunkiolla.
Linkit
- DisplaySearch records Plasma TV sales growth - hdtv-news.co.uk
- LCD TV Market To Grow Price Drop Up To 26% In 2008 - smarthouse.com
Muita samanlaisia juttuja
- Plasma ja LCD faktaa?
- Panasonic tummimmat plasmat TH-50VX100 ja TH-65VX100
- Blu-ray myy enemmän kuin HD DVD
- Samsungilta 7.9mm paksu LCD TV -prototyyppi

(3 votes, average: 4.33 out of 5)

November 9th, 2008 at 9:58 pm
…on yhdyssana.
November 10th, 2008 at 11:30 am
Edelliselle: Mikset ilmoita samalla, että esim. 26% kirjoitetaan oikeaoppisesti 26 %, kuten minkä tahansa muuta lukua prosenttimerkin kanssa? Niin, ketäöän ei yleensä haittaa… Plasmatelevisio on kyllä yhdyssana. Jos kiinnostaa, etsi täältä monta muuta yhdyssanavirhettä…
November 20th, 2008 at 5:02 pm
Kiitos plasmatelevisio kommentista, yritän kyllä parantaa oikeinkirjoituksessa.
November 20th, 2008 at 9:52 pm
Plasmatelevisiokommentti on itse asiassa yhdyssana mutta eipä minua ainakaan haittaa… Kauheaa valitusta yllä olevilla.
November 20th, 2008 at 9:54 pm
Tai vaihtoehtoisesti sen voisi kirjoittaa muodossa plasmatelevisio-kommentti, joka tarkoittaisi siis kommenttia, jonka nimi/sisältö on plasmatelevisio. Tosiaan, ei minua ainakaan virheet haittaa! Jokainen kirjoittaa omalla tavallaan, kaikki eivät ole äidinkielen maistereita, eikä tarvitse olla, kunhan teksti on muuten ymmärrettävää.
November 20th, 2008 at 9:55 pm
Nimimerkki plasmatelevisio…
Kysymys: Mikset muuta Lappeen rantaan? Anteeksi, oli pakko.
November 24th, 2008 at 10:22 pm
Kyllä täällä saa huomauttaa kirjoitusvirheistä. Emme ota niitä ollenkaan henkilökohtaisesti eivätkä ne sivustoa tai kommentteja rumenna
Itse painin lähes joka päivä jonkun yhdyssanaongelman kanssa.
November 24th, 2008 at 10:45 pm
Jos olen paikalla, niin kannattaa kysellä minulta, blogini sivupalkista löytyy Messenger-kohta. Autan kyllä mielelläni vaikka itsellenikin tulee joskus tilanteita, että tuleekohan yhteen vai erikseen… Ongelmakohteita voivat olla esimerkiksi tämänkaltaiset sanat “itseasiassa, samantien yms.”. Kaikki em. sanat tulevat aina erikseen. Kyllä itsekin painin satunnaisesti näiden kanssa, apuna käytän Voikkoa ja Googlea.
November 24th, 2008 at 10:47 pm
Tietysti myös oma pää on aina kuumana, kun bloggaan artikkeleita blogiini. Varmasti virheitä löytyy minunkin tekstistä, oli ne oikeita virheitä, näppäilyvirheitä tai vaikka huolimattomuusvirheitä Näitä edellä mainittuja virheitä tekevät kaikki ja virheitä on varmastikin jokaisella internetsivustolla.