Puerto Ricon nettikoneet

Puerto Rico illalla

Viimeisen viikon aikana en ole blogiani ehtinyt päivittää kuin yhdellä jutulla ja kommentoimalla. Kanarian lomalla oli ajatuksena kyllä pikku juttu kirjoittaa, mutta aika ja koneet eivät antaneet siihen kovinkaan hyviä mahdollisuuksia. Tässä muutama kuva koneesta, jolla nettiä siellä joutui käyttämään.

Hotelliin saapuessani näkyi heti sisääntuloaulassa pari konetta, joiden käyttö maksoi 1€ / 20 min eli tunnin surffailusta joutui pulittamaan 3€! Satunnaiseen sähköpostien lukemiseen ja esimerkiksi blogin kommenttien lukemiseen riitti hyvin 20 minuuttia koneella. Skandien puuttuessa en jaksanut alkaa kirjoittamaan tätä juttua paikanpäällä, koska sitä olisi mielestäni ollut liian työlästä lukea.

Oman hotellin koneet eivät muutenkaan olleet kovinkaan hyviä kirjoittamiseen. Aulassa olleet kaksi konetta oli varustettu vain IE6:lla ja Windows Messenger ohjelmalla. Netti tuntui ihan nopealta ja sivuja pystyi hyvin selailemaan, vaikka ruudulla oli grafiikkaakin.

Toisella seinällä oli pari mielenkiintoista harmaata vanerilaatikkoa, joiden sisällä hyrisi sellainen nuhapumppu, ettei sillä koneella edes netissä surfaaminen onnistunut. Kolikon syötettyäni koneeseen sain odotella noin minuutin, että IE edes aukesi ruudulle. Pelkkien tekstisivujen alasvierittämiseen ei näytönohjain riittänyt ja ruudunpäivitys oli todella tahmaista. Onneksi sitä konetta tuli kokeiltua vain muutamalla kymmenellä sentillä, koska en saanut neljän minuutin aikana auki edes omaa webbimailia.

Puerto Rico nettikone kolikkosyöttö
Ylhäällä monitoimipaneeli, jossa muistikortinlukija ja ääni sekä kuva liitännät.

Viereisessä hotelissa oli sentään parempia koneita, joissa oli valittavissa useampiakin ohjelmia. Koneista löytyi myös Firefox-selain, jolla sain yhden aikaisemmin kirjoitetun jutun julkaistua. Koneissa oli polttava CD-asema ja muistikortinlukija, jolla olisi voinut digikameran kuviakin siirtää koneelle. Nettiyhteys oli mukavan nopea ja tämän nopeustestin mukaan data liikkui 1495 kbit/s. Omalla saunalahden 8/1 Mb liittymällä sain tulokseksi 6469 kbit/s.

Puerto Rico nettikone ohjelmat
Koneen ohjelmavalikoima, joka oli yllättävän kattava.

Toisin kuin oman hotellini koneissa, käyttöajan loppumisen jälkeen oli mahdollista vielä syöttää lisää kolikoita ja jatkaa samaa istuntoa. Näin ei tarvinnut kokoajan vilkuilla kelloa tarkistaakseen onko vielä aikaa surffailuun. Helpottaa huomattavasti koneen käyttöä, kun esimerkiksi sähköpostin kirjoittaminen ei jää kesken istunnon loppumisen takia.

Puerto Rico nettikone esittele valuutta
Aika on loppu, jatkaaksesi sinun täytyy esitellä valuuttaa koneelle.

Nettikahviloita ei ostoskeskuksessa pahemmin näkynyt – paitsi yksi lopetettu. Yllättävän usein oli toisen hotellin koneet käytössä. Ehkä nykyään ihmiset haluavat olla myös lomilta yhteyksissä kavereihin ja onhan se jännää jutella mesessä Espanjasta asti. Itsekään en voinut olla koneesta erossa viikon lomalla, vaikka kävinkin vain joka toinen ilta puolituntia maileja ja blogin kommentteja lukemassa.

4 thoughts on “Puerto Ricon nettikoneet”

  1. Playa del Inglesissä oli nettikahviloita runasain mitoin, ja vieläpä melko nykyaikaisilla koneilla varustettuina. Erot lienevät siis paikkakohtaisia. Olenpa kuullut että Turussa käytetään vielä 286:ia. ;O

  2. Mielenkiintoisia kuvia maailmalta! En ole viime aikoina pahemmin Suomen ulkopuolella päässyt piipahtamaan, joten ulkomaailman nettikahvilatilanne on aika heikosti mielessä…

    Mutta eipä taida kyllä täällä pääkaupunkiseudullakaan kovin helppoa olla nettikahvilaa löytää. Kirjastot ovat tainneet vallata sen markkina-alueen.

  3. Ei kyllä voisi uskoa, että jossain on noin vanhoja koneita, kun töissäkin tulee heitettyä romuttamoon pentium tasoisia koneita. Luulisi että sen tasoisia koneita saisi melkein mistä tahansa ilmaiseksi nykypäivänä.

    Tuli aika huonot kuvat loppupeleissä otettua koneesta ja olisi pitänyt saada kuvattua ne huonoimmatkin koneet, mutta ainahan sitä osaa olla näin jälkeen päin viisaampi. Ehkä sitten seuraavalla matkalla…

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *