
Kuten monesta eri lähteestä on voinut lukea, on Sony tuomassa joulukuussa Japanin markkinoille ensimmäisen OLED-tekniikalla valmistetun television. Sony XEL-1 on vain 3 mm paksu televisio 11″ kuvaruudulla. Kuvapinta-ala ei ole iso, mutta sentään ensimmäinen uuden OLED-tekniikan televisio. Kontrastisuhde 1 000 000:1 kuulostaa myös ihan mukavalta ominaisuudelta verrattuna nykyisten taulutelevisioiden 10 000:1 kontrastilukuihin. Hintaa laitteella tulee olemaan Japanissa noin 1200€.
Sinänsä huvittavaa että televisiota mainostetaan 3 mm paksuna ja silti siinä tulee mukana jalusta, jonka koko on yli puolet koko televisiosta. Erillisestä virtalähteestä ei ole kuvaa tai mainintaa, mutta epäilen että se mahtuisi tuohon jalustaan. Kuva voi kyllä olla aivan jotain muuta mitä nykyisissä taulutelevisioissa ollaan totuttu näkemään suuren kontrastin ja hyvien värien ansiosta. Mielenkiinnolla jään odottamaan kunnes pääsen itse tuollaista ensi kertaa livenä katsomaan. Muutamissa lähteissä resoluutioksi on mainittu 960 x 450, mutta Sonyn Japanin sivuilta löytyy ainakin 960 x 540 resoluutio.
Alla tärkeimmät tiedot uudesta televisiosta ja linkeissä lähteet, joista löytyy lisää kuvia ja tietoa.
- resoluutio 960 x 540 pikseliä
- kontrasti 1 000 000:1
- liitännät HDMI, USB, RJ-45
- sähkönkulutus 45 W
- paino 2 kg
- koko 287 x 253 x 140 mm (leveys x korkeus x syvyys)
Linkit
- Sony’s 3mm Thick XEL-1 OLED TV Finally Revealed – gizmodo.com
- The Sony Drive XEL-1 OLED TV: 1,000,000:1 contrast starting December 1st – engadget.com
- 3mm paksu monitori – hilavitkutin.com (hyvä video!)
- Maailman ensimmäinen ultraohut tv tulee myyntiin – tietokone.fi
- press release – sony.jp (kannattaa kääntää Babel Fish kääntäjällä Japan -English)
- jos sinä tiedät muita linkkejä aiheesta, laita kommentteihin viestiä…

(3 votes, average: 4.33 out of 5)
October 23rd, 2007 at 10:50 pm
[...] Kuvanlaadusta ei tietenkään ole tässä vaiheessa mitään tietoa, mutta luulenpa että noin ohut ja nätti televisio löytää aina ostajia oli kuva sitten mitä tahansa. Vaikka 1cm kuulostaa ohuelta, on LCD-tekniikalla vielä vähän matkaa 3mm paksuun Sonyn Xel-1 OLED-televisioon. [...]
December 30th, 2007 at 11:04 pm
[...] vielä tässä vaiheessa tietoa, mutta luulisi hinnan olevan aika korkea, kun jo myynnissä oleva Sonyn 11″ XEL-1 maksaa Japnissa 1700$. Samsungin näyttö on Sonyn tapaan hyvin ohut 4,3mm ja sen pitäisi kestää [...]
October 21st, 2008 at 12:12 pm
[...] vastaan sillä normaali LCD-televisio tarvitsee LCD-kiteidensä taakse lampun valaisua varten. Sony aiemmin esittelikin tulevaan Oled-teknologiaan perustuvaa televisiota, jonka paksuus on huimat 1 mm paksu. [...]
April 20th, 2009 at 8:55 pm
Mukavan ohut. Nykytekniikkaa mahdollistaa kaikenlaista.