Helsinki Highend & Hifimaailma 2007 messut

Nyt kun on enää alle kaksi viikkoa tämän vuotisiin Helsingin hifimessuihin, jotka tänä vuonna järjestää kuopatun Hifi-lehden tuhkasta upeasti noussut Hifimaailma, niin ajattelin kerätä asiaan liittyviä linkkejä. Niiden avulla voi mukavasti virittyä tunnelmaan ja katsastaa ennakkoon minkälaista kalustoa messuilla tullaan esittelemään. Messut järjestetään ensiviikolla lauantaina ja sunnuntaina 29-30.9 klo. 10-17 Radison SAS hotellissa Helsingin Kampissa.

Itseäni messuilla kiinnostavat erityisesti teräväpiirto-laitteet ja -elokuvat. Laadukas kaksikanavatoisto musiikin kuunteluun on myös toivelistalla. Itse en ole sen luokan harrastaja, että kiinnostuisin kovinkaan paljon putkivahvistimista tai vinyyleistä. Ainakaan vielä.

Olen pitkään myös miettinyt laadukkaiden kuulokkeiden hankkimista iltakuunteluita varten, kun muu perhe on mennyt jo nukkumaan, enkä halua musiikkimaullani ja äänenpaineilla heitä herättää. Kuulokkeilla saa myös huomattavasti parempaa äänentoistoa kuin saman rahasumman hassaaminen kaiuttimiin, joten musiikin kuuntelussa suosin mielummin hyvien kuulokkeiden hankkimista kuin kaiuttimia. Laadukkaan kuulokeparin saa jo sadan euron panostuksella, kun kaiuttimissa ei saa edes yhtä kunnollista tuohon hintaan.

Kuulokekuuntelussa olen vielä mietintä ja selvitys asteella ja kokemusta minulla onkin vasta kevyemmistä matka malleista kuten Sennheiser PX-200 ja Koss PortaPro. Hyvän laadukkaan CD-soittimen ja mahdollisesti kuulokevahvistimen tuomat edut kiinnostavat, koska nykyinen jo yli kymmenen vuotta vanha Sonyn CDP-195 CD-soittimeni ei varmasti anna parasta mahdollista ääntä hyvilläkään kuulokkeilla. Toivottavasti tänä vuonna messuilla olisi myös kuulokepuoli edustettuna, koska viime vuonna en yhtään paria löytänyt. Grado Labs on ainakin tuotemerkkien osalta listattuna Kruunuradion toimesta, joten mahdollisuudet koekuunteluun ovat hyvät.

Muistutuksena voisin myös mainita Habitare 07 -messut, jossa on myös kotiteatteri-tuoteryhmä muutamalla alan edustajalla varustettuna. Siellä kotiteatterit on varmasti liitetty selkeämmin osaksi sisustusta, kun taas Helsinki Highend & Hifimaailma 2007 messuilla pääosassa ovat laitteet, musiikki ja elokuvat.

Linkit

1 thought on “Helsinki Highend & Hifimaailma 2007 messut”

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *